Kaavio: sosiaalipsykologian koulukunnat

Kaavio havainnollistaa sosiaalipsykologian koulukuntien keskinäisiä suhteita. Vaikkakaan kaikkien ajattelijoiden vaikutukset toisiinsa eivät ole kovin eksplisiittisiä, auttaa kaavio luomaan jonkinlaista kokonaiskäsitystä sosiaalipsykologian monitahoisesta olemuksesta. Esimerkiksi Marxin ja Darwinin avulla sosiaalipsykologia voidaan kiinnittää yhteiskunta- ja ihmistieteiden yleiseen ja yhteiseen historiaan ja Freudin myötä tieteenala kiinnittyy toiseen ääripäähänsä, psykodynaamiseen yksilötasolla operoivaan perinteeseen.

Näiden väliin asettuvat erilaiset välittävät käsitykset, kuten kulttuurihistoriallinen koulukunta, kognitiivinen sosiaalipsykologia, ryhmien tutkimus ja symbolinen interaktionismi. Oman lukunsa muodostaa inhimillisen toiminnan biologista perustaa ja behaviorismia korostava koulukunta, jonka kantahahmoja ovat Pavlov, Watson ja Skinner.

Kaavio havainnollistaa myös sosiaalipsykologian asettumista akselille Yhdysvallat-Eurooppa ja siten myös akselille yksilö-sosiaalinen. Erityisesti maailmansotien jälkeinen eurooppalainen sosiaalipsykologia ja ns. kognitiivinen vallankumous ovat haastaneet (pohjois-amerikkalaisen) yksilökeskeisen näkökulman. Teoriat sosiaalisesta identieetistä (Tajfel) ja sosiaalisista representaatioista (Moscovici) sekä etogeninen lähestymistapa (Harré) ovat korostaneet yksilön sosiaalisuutta: sitä kuinka inhimillinen oleminen toteutuu sosiaalisissa yhteyksissä ja sosiaalisten käytäntöjen välityksellä. Kaksijakoisuus on ilmennyt myös käytetyissä tutkimusmenetelmissä. Yhdysvaltalainen perinne on suosinut luonnontieteellisen tutkimusihanteen mukaisia kokeellisia tutkimusasetelmia. Eurooppalainen perinne on enenevässä määrin korostamassa merkityksien muodostumisen ja ajallisiin konteksteihin sijoittuvien tilanteiden tutkimusta.

Sosiaalipsykologian klassikoiden lukeminen saattaa kirvoittaa pohtimaan tieteenalan historiaa yleisemminkin. Tähän tarkoitukseeen voi erittäin lämpimästi suositella Robert Farrin (1996) teosta The roots of modern social psychology (Oxford: Blackwell). Teos laajentaa klassikoiden historiallista kontekstia ja syventää käsitystä siitä, mihin keskusteluperinteeseen kukin klassikko on sijoittunut.

|Etusivu| |Allport| |Bandura| |Darwin| |Festinger| |Freud| |Fromm| |Goffman| |Kaila| |Milgram| |Tajfel|