Charles Darwin: The expression of the emotions in man and animals
Charles Darwin syntyi Englannissa samana päivänä kuin Abraham Lincoln Yhdysvalloissa. Darwin (1809-1882) on laajalti tunnettu kehitysopin isänä, jonka vaikutus ihmistä käsitteleviin tieteisiin on lähinnä nähty luonnontieteellistä ajattelua ja 1800-luvun lopun maailmankatsomusta mullistaneen evoluutioteorian kautta. Tätä taustaa vasten voi olla yllättävää, että Darwinia voidaan pitää myös sosiaalipsykologian ilmetutkimuksen alullepanijana. Teos The expression of the emotions in man and animals luo perustan positivistiselle ilmetutkimukselle (vastakohtana konstruktivistinen), jonka perusteesinä on tunteiden ja ilmeiden suora vastaavuus.
Viisivuotinen tutkimusmatka 'Beaglella' vakuutti Darwinin eliökunnan vähittäisestä kehittymisestä kohti nykyisiä muotoja. Eristyneiden saaripopulaatioiden tutkimus lujitti hänen käsitystään samasta kantamuodosta eriytyneistä sopeutumista, jotka olivat jatkaneet sukuaan vailla rinnakkaismuotojen kilpailua. Populaatiotieteilijänä Darwin sai voimakkaita vaikutteita Thomas Malthusin teoksesta Essay on the principle of population (1798), joka johti hänet luonnonvalinnan periaatteen keksimiseen. Erityisen näkyvinä nämä vaikutteet ovat teoksissa The origin of species/ Lajien synty (1859) ja The descent of man (1871), joissa Darwin kuitenkin Malthusista poiketen korostaa elämäntaistelun positiivista puolta.
Sosiaalisen evolutionismin (hegeliläinen) perinne välittyi Herbert Spencerin kautta, jonka tuotanto puolestaan oli vuorovaikutuksessa Darwinin kanssa. Lajien synty vaikutti välittömästi sosiaaliseen evolutionismiin, jonka perustaa pidettiin nyt tiukan tieteellisenä (biologisena) samalla kun spenceriläiset vetivät yhtäläisyysmerkit käsitteiden luonnonvalinta ja soveltuvimpien eloonjääminen välille.
Sosiaalidarwinismi vaikutti vuosisadan vaihdetta lähestyttäessä moniin ajattelijoihin ja sisältyy useisiin sosiologisiin ja sosiaalipsykologisiin teorioihin - joskin Darwinilla on suuntauksen kehittämiseen lähinnä herätteenantajan osuus.
Psykologina Darwinia voidaan pitää 1870-luvulla ilmestyneiden teostensa ansiosta, joskin The expression of the emotions in man and animals (1872) oli ollut kehitteillä kolmisenkymmentä vuotta tekijänsä harrastuksena. Teoksen kuvamateriaalia rikastuttaa valokuvauksen läpimurto 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja pitkäjänteinen työskentely selittää myös Darwinin käyttämien ilmetutkimuksen menetelmien monipuolisuutta. Lähetyssaarnaajien keräämä kansainvälinen aineisto on vakuuttava, joskin varmasti työläs lisä Darwinin tutkimukseen. Erityistä mielenkiintoa Darwin tunsi mielisairaita kohtaan, joiden kontrolloimattomia, "raakoja" tunneilmaisuja hän vertasi koko muun eläinkunnan vastaaviin ilmaisuihin. Darwinin sanotaankin pitäneen juuri mielisairaalapotilaita 'puuttuvana renkaana' ihmiskunnan emotionaalisessa historiassa, koska he olivat kadottaneet suojarakenteen, jonka avulla kulttuuri-ihminen säätelee tunteidensa ilmaisua. Lapset olivat niinikään "aitoa tutkimusmateriaalia", ja 1870-luvun lopulla Darwin julkaisi omista lapsistaan tekemiään havaintoja - kuten Piaget viitisenkymmentä vuotta myöhemmin.
Muistelmissaan Darwin kertoo aloittaneensa merkitä muistiin esikoisensa ilmeitä jo v. 1839, sillä hän oli jo tuolloin vakuuttunut siitä, että "ilmaisujen mutkikkaimmilla ja hienoimmillakin sävyillä täytyy olla vähittäinen, luonnollinen alkuperä." Luettuaan kesällä 1840 ilmeitä käsittelevää teosta Darwin kiinnostui aiheesta todenteolla ja teki tutkimustaan "aina silloin tällöin, pitäen kohteena sekä ihmistä että kotieläimiämme." Tarkoituksena oli alunperin julkaista aiheeseen liittyvä luku Ihmisen polveutumisessa, "mutta kun aloin koota muistiinpanojani yhteen, näin heti, että se vaatisi erillisen tutkimuksen." (Valmistuttuaan) "kirjani meni reippaasti kaupaksi; jo ilmestymispäivänä myytiin 5267 kappaletta".
Eläinten käyttäytymistä tutkivan tieteenalan, etologian perustajana Darwin on ehkä tunnetumpi kuin psykologina. The expression of the emotions in man and animals -teos on myös tulkittavissa etologian klassikoksi. Ihmisen emootioiden ilmaisuja selitettäessä oli Darwinin mukaan otettava huomioon seuraavat perusteet: tapa, perinnöllisyys ja assosiaatiopsykologia. Eläimiä esittäviä kuvatauluja tarvittiin erityisesti Darwinin kuvatessa ns. antiteesin periaatetta eli vastakkaisten tunteiden ulkoisen ilmaisun vastakkaisuutta: sama koira valmiina hyökkäämään, korvat ja häntä pystyssä, jalat harallaan, niskakarvat pörrössä, hampaat paljastettuina - ja seuraavassa kuvassa liehakoiden tervehtimässä isäntäänsä korvat päätä myöten, häntä heiluen, valmiina antamaan tassua ja ottamaan vastaan silityksiä, kieli ulkona hymyilevästä suusta.
Ihmiselle tyypillisiä tunneilmaisuja olivat puolestaan autonomisen hermoston ja ajattelun yhteisvaikutukseen liittyvät, tietoisen kontrollin tavoittamattomissa olevat ilmiöt: punastuminen, hikoilu, silmäterien laajeneminen, vapina jne. Ammattinäyttelijöiden esittämien ilmevariaatioiden avulla Darwin pyrki osoittamaan teoksen loppupuolen kuvatauluissa myös aidon ja teeskennellyn ilmaisun eron: esim. aito ja "väärä" ilo silmissä ja suupielissä.
Vaikkakin emootioiden ilmaisua koskeva teos on vain yksi osa Darwinin laajassa ja monipuolisessa tuotannossa, se on sosiaalipsykologisen ilmetutkimuksen tutkimusperinteen ehdoton klassikko, jolle seuraajia löytyi vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Darwin ottaa mielenkiintoisesti kantaa myös paljon myöhemmin aktualisoituneeseen kiistaan ilmetutkimuksen "universalistien" ja "relativistien" välillä - eikä hänen aloittamansa kansainvälinen tutkimus ole vieläkään sanonut viimeistä sanaa asiassa.
© Marja Ahokas
|Allport| |Bandura| |Darwin| |Festinger| |Freud| |Fromm| |Goffmann| |Kaila| |Milgram| |Tajfel|