Leon Festinger: A theory of cognitive dissonance
Leon Festinger (1919-1989) syntyi New Yorkissa tekstiilialan yrittäjän poikana ja aloitti psykologian opinnot New Yorkin yliopistossa. Tutkimukseen suuntautuneen nuorukaisen ensimmäinen julkaisu ilmestyi Journal of Experimental Psychology -lehdessä hänen ollessaan 21-vuotias kandidaatti. Tavoitetasoa käsitelleen artikkelin "vanhempi kirjoittaja" Hertzman suostutteli Leonin lähtemään Lewinin ohjattavaksi Iowaan, missä hän sai filosofian tohtorin arvon v. 1942. Lewinin ja Festingerin yhteistyö kestikin kahdeksan vuotta, joiden aikana tehtiin monenlaista kokeellista tutkimusta teoreettisesti tärkeiden, mutta samalla sovellettavien aiheiden parissa. Omassa kirjallisessa tuotannossaan Festinger käyttää Lewinin ryhmän empiirisiä aineistoja omaa teoriaansa täydentävänä "esimerkkidatana".
Matemaattisesti lahjakasta Festingeriä pidettiin tilastotieteen asiantuntijana, jonka panos apulaisprofessorina Massachusetts Institute of Technologyn yhteyteen perustetun uuden ryhmädynamiikan tutkimuskeskuksen toiminnassa oli varsin huomattava. Lewinin kuoltua v. 1947 tutkimuskeskus siirtyi pian Michiganiin koko Lewinin esikunta mukanaan, ja sukupolven vaihtuessa sosiaalisen vaikutuksen tutkija Festinger arvioitiin teräväpäisimmäksi kaikista Lewinin oppilaista.
Festinger tunnusti usein Lewinin ratkaisevan vaikutuksen omaan työhönsä sekä ihailunsa oppi-isäänsä kohtaan: "Kukapa olisi edes kuvitellut 'tieteellistä koetta', jossa riippumattomana muuttujana manipuloidaan autoritaarista vs. demokraattista ilmastoa?" - Festinger itse jatkoi ja kehitti luovasti edelleen kokeellisen sosiaalipsykologian tutkimusta. Myöhemmin on jopa epäilty, olisiko kokeellinen perinne sosiaalipsykologiassa ilman häntä koskaan puhjennut kukoistukseensa, sillä niin vaikuttavia sosiaalisia tilanteita juuri Festingerin laboratoriossa luotiin. Kun Lewin ei jättänyt jälkeensä yhtenäistä koulukuntaa, hänen oppilaillaan oli vapaat kädet ottaa itselleen läheisimpiä osia mestarin perinnöstä ja työstää niitä haluamaansa suuntaan.
Festinger muotoili tutkimusongelmansa tyypillisesti sosiaalisten vektorien analyysina; so. yksilöön kohdistuvien vastakkaisten voimien ristiriita vaati ratkaisua. Epävirallista sosiaalista viestintää tutkiessaan Festinger analysoi mielipiteeltään muista poikkeavaan jäseneen kohdistuvaa yhdenmukaistavaa ryhmäpainetta. Sosiaalista vertailua tutkittaessa vastakkain olivat yksilön tarve tietää pystyäkseen toimimaan ja toisaalta hänen epävarmuutensa omista arvoistaan, asenteistaan ja kyvyistään.- Nykyistä valtavirtaa edustavan sosiaalisen identiteetin teorian ytimeksi tunnustetaan juuri Festingerin sosiaalinen vertailu.
Kognitiivisen dissonanssin teoria 1957 -
Stanfordin yliopiston professoriksi siirryttyään Festinger julkaisi laajimmin vaikuttaneen teoksensa A Theory of Cognitive Dissonance v. 1957. Teoksen alussa hän ottaa käyttöön kognitiivista riitasointua tarkoittavan uuden, neutraalin käsitteen "dissonanssi". Kognitiivisen dissonanssin teoriassa kysymyksessä on kaksi käsitystä, kognitiota, jotka ovat ristiriidassa keskenään - tai tietty kognitio (tyyppiesimerkkinä tupakoimisen vaarallisuus) on ristiriidassa yksilön siihen liittyvän käyttäytymisen (tupakanpolton jatkaminen) kanssa. Yksilö tekee tällöin kaikkensa välttääkseen epämiellyttävää dissonanssia ja pyrkii ratkaisemaan ristiriitatilanteen saattaakseen asenteensa takaisin konsonanssiin, jolloin alkuperäinen asenne voi hyvinkin muuttua. Tärkeintä on saavuttaa tasapaino kognition ja toiminnan välille. Festingerin muunnelma Lewinin perinnöstä kiteytyi näissä tutkimuksissa. Siinä, missä Lewinin tensiojärjestelmä koski motivaatioristiriitaa, Festinger hahmotti ristiriidan nimenomaan kognitiivisena.
Kognitiivisen dissonanssin teoria lukuisine jatkohypoteeseineen on tehnyt Festingeristä sosiaalipsykologina kuolemattoman; tätä hedelmällistä teoriaa onkin sovellettu tupakanpolton lopettamiskampanjoiden ohella markkinoinnin, politiikan, joukkotiedotuksen, uskonnon, kliinisen psykologian, avioliittoneuvonnan ja uhkapelihimon ongelmiin jne. Alunperin Festinger esitti kognitiivista dissonanssia esitelleessä teoksessaan hypoteeseja päätöksenteon, informaation vaikutuksen, sosiaalisen tuen etsinnän ja pakkomyöntymisen yhteyksistä kognitiiviseen dissonanssiin. Dissonanssitutkijoiden keskuudessa saavuttivat erityistä suosiota seuraavat paradigmat:
- Pakko- l.indusoitu (palkinto/rangaistus-) myöntyminen: asenteidenvastainen käyttäytymisen sisäinen vs. ulkoinen motivaatio (Festinger & Carlsmith)
- Päätöksenteon l. vapaan valinnan paradigma ja vaihtoehtojen laajentaminen tai supistaminen etsimällä tai välttämällä uutta informaatiota (Brehm)
- Vaivannäön oikeuttaminen (Aronson & Mills)
- Uskomuksen mitätöinti ja jälkikäännytystyö (Festinger, Riecken & Schachter)
Asennemuutoksen alalla on erityisesti herättänyt huomiota kognitiivisen dissonanssin tutkimuksista seuraava havainto: pakkomyöntymisen yhteydessä pienempi palkkio muuttaa saajan asennetta paremmin kuin suuri. Koehenkilön on kuitenkin itse uskottava toimineensa vapaasta tahdostaan ja hänen on pidettävä tekemäänsä sitoutumista pysyvänä, jotta asennemuutos olisi todellinen. Asenteen sisäistyminen perustuu pienen palkkion herättämään tarpeeseen löytää oma, sisäinen oikeutus sille, mitä on tullut tehtyä eikä enää tekemättömäksi saa. Tämän löydöksen sanotaan soittaneen behaviorismin kuolinkelloja, olihan behaviorismin perusteesi reaktion toistamisen riippuvuus suoraan palkitsemisen määrästä. Festingerin ja Carlsmithin löydöksiä on myöhemmin tulkittu uudelleen, jolloin dissonanssiteorian osalta on päädytty seuraaviin tarkistuksiin ( II kaavio):
- Minäkuvan ja käyttäytymisen johdonmukaisuus (Aronson)
- Henkilökohtainen vastuu (Cooper & Fazio)
- Minän lujittaminen, mikäli omanarvontunto on uhattuna (Steele)
Alkuperäisen teorian vahvistaminen on mahdollista em. lisäoletuksin. Tutkijoiden kesken vallitseekin yksimielisyys asenteenmuutoksesta, mutta erimielisyys kognitiivisen motivaation luonteesta.
Kognitiivisen dissonanssin teoria 1990-luvulla
Kognitiivisen dissonanssin teoria on osoittautunut asenteiden yhtenäisyys- eli konsistenssiteorioista vaikutusvaltaisimmaksi. Teorialla on kuitenkin ollut myös kriitikkonsa, ja eräs kritiikin linja kohdistuu alkuperäisen teorian esitys- ja argumentointitapaan, joka on "lewiniläisintä" Festingeriä: koko teoria on esitetty Lewinin ihanteiden mukaisesti lainomaisina propositioina, ja tämä yliyksinkertaistaa mutkikkaita asioita, kun esimerkiksi käsitteitä ei ole määritelty riittävän huolellisesti. Koeaineistoon perustuva teorian "todistaminen" ei myöskään ole kaikkia arvostelijoita tyydyttänyt, sillä päinvastaisiakin näyttöjä on löytynyt mm. pienen vs.suuren palkkion tehokkuutta selvitettäessä.
Psykologinen dynamiikka oli Festingerin analyysin kenttä, ja milloin on etsitty syitä ryhmädynamiikan tutkimuksen laantumiseen 1960- ja 1970-luvuilla, on usein mainittu "kognitiivinen vallankumous" ja yksittäisten ryhmätutkijoiden - kärjessä erityisenä esimerkkinä Festinger - siirtyminen yksilötutkimuksen pariin. Lewinin keskusteleva opetusmenetelmä oli kuitenkin Festingerinkin suosiossa, ja oppi-isän/roolimallin tavoin hänkin opiskelijaryhmineen jatkoi päivää vielä kotonaan. Festingerin tunnuslause "on tutkittava sitä, mikä ei ole ilmeistä" muotoilee uudelleen Lewinin käsitteen "genotyyppi" (ilmiön sisäinen, vaikuttava tekijä).
Matemaattisista kyvyistään huolimatta Festinger ei uskonut sosiaalipsykologian formalisointiin eikä matematisointiin, eikä hän koskaan käyttänyt lewiniläistä topologista esitystapaa. Kokeellisen sosiaalipsykologian huippututkimusta on usein verrattu taiteeseen, ja Festinger loi hienoja kokeellisia taideteoksia, joista häntä näyttävästi palkittiin. Amerikkalaiset sosiaalipsykologit nostavat Festingerin Freudin ja Piagetin rinnalle oman osa-alueensa, kokeellisen sosiaalipsykologian, kärkinimenä, ja tätä tukevat Festingerin ansiot uuden sukupolven kouluttajana. Lewiniläis-festingeriläinen tutkimustyyli, ongelmien hahmottaminen ja ratkaiseminen sekä siihen liittyvä teorian rakentaminen on luovan sosiaalipsykologin johtotähti. Kolmatta sukupolvea edustavan Stanley Schachterin mukaan sosiaalipsykologin "tulee etsiä ongelmia ja seurata niitä oman vainunsa varassa". Kognitiivisten prosessien käyttäytymistä motivoiva voima on Leon Festingerin seuraajien tutkimuskohde.
Festinger oli koko ikänsä ketjupolttaja, ja kun hän keväällä 1989 kuoli kotikaupungissaan maksasyöpään, hänen kerrotaan sanoneen: "Tehkää kaikille selväksi, että tämä ei ollut keuhkosyöpää".
© Marja Ahokas
|Allport| |Bandura| |Darwin| |Festinger| |Freud| |Fromm| |Goffmann| |Kaila| |Milgram| |Tajfel|
Kaavio: Sosiaalipsykologian koulukunnat