|
|||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
 |
2.1. Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 2.1. Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta
Tässä osassa esitellään kansalaisen tiedon hankintaan liittyvää lainsäädäntöä:
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta astui voimaan 1.12.1999. Laki toteuttaa perustuslaissa kansalaisten perusoikeuksiin kuuluvaa oikeutta saada tietoja viranomaisten julkisista asiakirjoista. Lain keskeinen sisältöOikeus saada tietoja laajeni koskemaan kaikkia julkista valtaa käyttäviä niiden organisaatiomuodosta riippumatta. Viranomaiset ovat velvollisia edistämään toimintansa avoimuutta tiedottamalla toiminnastaan ja tuottamalla sitä kuvaavaa tietoaineistoa. Valmistelun ja valmisteluasiakirjojen julkisuutta lisättiin. Salassapito riippuu niistä konkreettisista haitallisista seurauksista suojattaville eduille, joita tiedon antamisesta voi aiheutua. Lakiin koottiin keskeisimmät salassapitosäännökset. Jyväskylän yliopiston tutkimushankkeessa selvitettiin viranomaisaineistojen käytettävyyttä journalistisessa toiminnassa erityisesti julkisuuslain näkökulmasta. Hanke koostui seuraavista osista: julkisuusperiaatteen viranomais- ja oikeustulkinnat, viranomaisten ja journalistien kokemukset yhteistyöstään tietojen luovuttamisessa ja hankkimisessa, viranomaisrekisterien käyttö toimitustyössä sekä julkisuuslakia ja sen soveltamista koskeva koulutusaineisto. Aineisto löytyy osoitteesta: http://julkisuuslaki.fi/
2.2. Viranomainen ja viranomaisen asiakirja
Lakia sovelletaan hallintoviranomaisten ja tuomioistuinten lisäksi mm. valtion ja kuntien liikelaitoksiin. Laki koskee myös yksityisoikeudellisia yhteisöjä ja yksityisiä henkilöitä silloin, kun ne suorittavat julkisen vallan käyttöön kuuluvaa tehtävää taikka hoitavat tehtävää viranomaisen toimeksiannosta. Viranomaiset ovat velvollisia edistämään toimintansa avoimuutta tiedottamalla toiminnastaan ja tuottamalla sitä kuvaavaa tietoaineistoa. Mikä on viranomaisen asiakirja? Julkinen asiakirjaAsiakirjan julkisuus on pääperiaate ja salassapito poikkeus. Sen vuoksi viranomaisen on tulkittava tiedonsaantirajoituksia suppeasti. Tiedon saantia ei saa rajoittaa enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeen ja tiedon pyytäjiä on kohdeltava yhdenvertaisesti. Jos asiakirja on vain osittain salassa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta. Myös valmistelun ja valmisteluasiakirjojen julkisuus laajeni aiempaan lainsäädäntöön verrattuna. Sisäiset selvitykset ja muut valmisteluasiakirjat eivät aiemmassa lainsäädännössä tulleet julkisiksi ilman viranomaisen lupaa. Nyt päätöksenteon valmisteluasiakirjat tulevat yleensä julkisiksi viimeistään silloin, kun asia on päätetty. Yleisesti merkittävien hankkeiden valmisteluun liittyvät erilaiset tutkimukset, tilastot ja selvitykset tulevat julkisiksi, kun ne ovat valmiit käyttötarkoitukseensa. Salassa pidettävät asiakirjatSalassa pidettäviä asiakirjatyyppejä on kaikkiaan 32. Useimmissa niissä salassapito on perusteltu konkreettisilla haitallisilla seurauksilla suojattaville eduille, joita tiedon antamisesta voi aiheutua. Lista salassa pidettävistä asiakirjoista on pitkä. Salaamisen perusteena voi olla mm. valtion, maanpuolustuksen ja kansantalouden etu. Mutta salassapito myös suojaa kansalaisten yksityiselämää. Jopa tiedot uhanalaisten eläin- ja kasvilajien suojelusta voivat olla salaisia. Keskeneräiset tutkimukset voivat olla salaisia. 2.3. Yksityiselämän suoja tarkentuiSalassapito on perustuslain edellyttämällä tavalla rajattu vain välttämättömimpään. Tämän vuoksi asiakirjan salassapito on useiden säännösten mukaan riippuvainen niistä konkreettisista haitallisista seurauksista suojattaville eduille, joita tiedon antamisesta voi aiheutua. Yksityiselämän suojaa koskevia säännöksiä lukuun ottamatta lain ei käytännössä pitäisi merkitä uusia tiedonsaannin rajoituksia aiempaan lainsäädäntöön verrattuna. Yksityiselämää suojaavat salassapitosäännökset johtuvat perusoikeusuudistuksesta ja Euroopan unionin henkilötietojen suojaa koskevasta direktiivistä sekä Euroopan ihmisoikeussopimusta koskevasta käytännöstä. Salassa pidettäviä ovat mm. mielentilatutkimukset ja henkilön yksityiselämää koskevat arkaluontoiset tiedot esimerkiksi rikosasioissa. Todistajien ja muiden oikeudenkäynnin asianosaisten osoitetiedot voidaan pitää heidän suojaamisekseen salassa jopa asianosaiselta. Myös henkilöarvioinnit ja psykologisten testien tulokset tulevat salassa pidettäviksi. Tuomioistuimelle tulleet asiakirjat, jotka sisältävät tiettyjä yksityiselämää koskevia tietoja ovat suoraan lain nojalla salassa pidettäviä, jollei tuomioistuin painavan yleisen edun vuoksi toisin päätä. Muut salassapitosäännökset koskevat asiakirjoja, jotka olivat aiemmassa lainsäädännössä harkinnanvaraisesti julkisia. Esimerkiksi turvajärjestelyjä tai poliisin teknisiä ja taktisia menetelmiä koskevia tietoja sisältäviä asiakirjoja ei aiemminkaan yleensä ole annettu julkisuuteen. Sama koskee mm. kanteluasiakirjoja sekä talous- ja tulopoliittisia valmisteluasiakirjoja tietyissä tapauksissa samoin kuin viranomaisen tarkastustoimintaan liittyviä asiakirjoja. Nykyiset säännökset osoittavat aikaisempaa tarkemmin, mistä asiakirjoista tieto on annettava ja kaventavat viranomaisen harkintavaltaa. Ministeriöiden vuosittaiset talousarvioehdotukset tulevat julkisiksi jo heinäkuussa. 2.4. Viranomaisten edistettävä tiedonsaantia
Viranomaisen on annettava tieto julkisesta asiakirjasta pyytäjälle viivytyksettä, viimeistään kahden viikon kuluessa siitä, kun viranomainen on saanut asiakirjan saamista koskevan pyynnön. Tätä sovelletaan vuoden 2003 alusta ja sitä ennen noudatetaan kuukauden määräaikaa. Tiedon pyytäjää on palveltava nopeasti ja tehokkaasti. Häntä on tarvittaessa myös avustettava tiedon etsinnässä. Viranomaisella on velvollisuus avustaa halutun asiakirjan yksilöimisessä. Apuna tässä käytetään diaareja ja muita asiahakemistoja. Tietoa pyytävän ei edelleenkään tarvitse paljastaa henkilöllisyyttään eikä sitä, miksi hän tietoja kysyy. Salassa pidettävän asiakirjan luovuttamista harkitessaan viranomainen kuitenkin saattaa tarvita tietoa siitä, missä ominaisuudessa tietoa pyydetään (esimerkiksi sitä, koskeeko asia tiedonpyytäjää henkilökohtaisesti vai tarvitseeko hän tietoa esimerkiksi tutkimukseen). Tiedon käytöllä voi olla merkitystä sen harkitsemisessa, onko salassa pidettävän tiedon luovuttamisesta haittaa vai ei. Viranomaiset ovat velvollisia pitämään saatavilla tietoja valmisteilla olevasta lainsäädännöstä ja muista merkittävistä hankkeista esimerkiksi erityisten hankerekisterien avulla. Viranomaisten on samoin tuotettava ja annettava tietoja siitä, miten ja missä vaiheessa valmisteluun voidaan vaikuttaa. Esimerkkinä hankerekistereistä on valtioneuvoston HARE. Valtioneuvoston hankerekisterin (HARE) www-pohjaiseen tietokantaan on koottu vuoden 1998 alusta tietoa eduskunnan, valtioneuvoston ja ministeriöiden asettamien komiteoiden ja toimikuntien lainsäädäntö- ja uudistushankkeista. Tiedot täydentyvät vähitellen. Tietoa saa ministeriöittäin hankkeiden päämääristä, hankkeeseen liittyvistä julkaisuista, aikatauluista ja mm. lausuntopyynnöistä. Hankkeen valmistuttua asiakirjoista ja julkaisuista saa perustiedot, joiden perusteella niitä voi lähteä tilaamaan tai lainaamaan kirjastosta. Viranomaisilla on perusoikeuksien mukaisesti velvollisuus edistää tiedonsaantia myös pitämällä luetteloita julkisesta aineistosta ja tuottamalla itse aktiivisesti tietoa toiminnastaan. Tämä tarkoittaa velvoitetta tuottaa julkaisuja, tilastoja, päätösrekistereitä, jotka löytyvät myös kirjastoista ja tietoverkoista. Viranomaisen on annettava tieto julkisesta asiakirjasta pyytäjälle viivytyksettä, viimeistään kahden viikon kuluessa siitä, kun viranomainen on saanut asiakirjan saamista koskevan pyynnön. Tätä sovelletaan vuoden 2003 alusta ja sitä ennen noudatetaan kuukauden määräaikaa. Mitä on hyvä tiedonhallintatapa? 2.5. Tulkintoja ja poleemisia puheenvuorojaKokemuksia julkisuuslainsäädännön toteuttamisestaNäyttää toistaiseksi siltä, että kaikki viranomaiset eivät vielä täysin ole sisäistäneet uuden julkisuuslainsäädännön periaatteita. Tutkimuspäällikkö Asko Hynninen ja joukko opiskelijoita Jyväskylän yliopiston Mediainstituutista testasivat, noudattavatko virkamiehet uutta julkisuuslainsäädäntöä. He lähettivät 20 yliopiston rehtorille pyynnön saada nähtäväkseen viimeisen kirjanpitokauden matkalaskut ja edustuskulut. Lisäksi he pyysivät EU-tukien takaisinperintäpäätöksiä kauppa- ja teollisuusministeriöltä sekä työministeriöltä. Vain kuusi rehtoria toivotti kysyjät tervetulleiksi tutustumaan asiakirjoihin. Työministeriö antoi tiedot vasta, kun Hynninen oli valittanut Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hynninen arvelee, että virkamiehet on koulutettu tuntemaan lakia hyvin, mutta vanhat varovaiset asenteet ovat juurtuneet syvälle. Hynnisen mielestä toimittajat puolestaan eivät tiedä laista tarpeeksi, eivätkä valita KHO:een tarpeeksi usein, vaikka KHO:n linja on ollut julkisuudelle myönteinen.
Tiedon puute ja maksut lain toteutuksen ongelminaKun julkisuuslainsäädännön uudistus tuli voimaan, eduskunta edellytti, että hallitus antaa vuonna 2003 selonteon uudistuksen täytäntöönpanosta. Seurannan toteuttamiseksi tehtiin useita erillisselvityksiä, mm. kaksi tiedotusvälineiden edustajille suunnattua kyselyä.
Julkisuuslainsäädännön tavoitteiden toteuttamista voivat vaikeuttaa asiakirjakopioiden maksujen määräytymistä koskevat käytännöt, jotka on osin määritelty liiketaloudellisin perustein, vaikka lähtökohtana julkisuuslakia säädettäessä oli omakustannushinta. Asiakirjojen kopiomaksut voivat muodostua suuremmiksi kuin julkisuuslakia säädettäessä tarkoitettiin. Julkisuusperiaate ja viranomaisten asiakirjojen jäljenteiden maksullisuus Selvityksissä havaittiin muitakin epäkohtia, mm.:
Puutteet eivät johdu säännösten tulkinnanvaraisuudesta, vaan enemmänkin tiedon puutteesta tai haluttomuudesta noudattaa julkisuussäännöksiä. Julkisuuslaki on vaikuttanut erityisesti valtion keskushallinnon viestintään. Toimittajille tehtyyn kyselytutkimukseen vastanneista yli puolet kokee valtionhallinnon tiedotuksen kehittyneen kolmen viime vuoden aikana. Myös virkamiesten asenteiden arvioitiin muuttuneen tiedotusmyönteisemmiksi. Kansalaisten kiinnostus pyytää viranomaisilta asiakirjoja ei näytä lisääntyneen, mutta toisaalta entistä aktiivisempi verkkoviestintä voi vähentää tarvetta asiakirjapyyntöihin. Ohjeita asiakirjan saamiseksi
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
