RIKOSOIKEUDEN PERUSKÄSITTEITÄ JA -PERIAATTEITA

Rangaistuksen oikeutus ja tarkoitus

Rikosoikeudellisen normiston tarkoituksena ja oikeutuksena voidaan nähdä joko absoluuttisen rangaistusteorian mukaisesti rikollisen teon oikeudenmukaisessa sovittamisessa tai relatiivisen teorian tavoin pyrkimys estää rikollista käyttäytymistä. Nykyisen rikosoikeusjärjestelmän perimmäisenä tavoitteena on jälkimmäinen; pyrkimys estää rikoksia. Rikosoikeudellista järjestelmää voidaan pitää keinona luoda ja ylläpitää yleistä lainkuuliaisuutta. Tämä tapahtuu kahdella tavalla: suoranaisesti rikollisesta toiminnasta säädettyjen rangaistusuhkien pelotusvaikutuksen avulla, mutta ennen kaikkea välillisesti rikosoikeudellisten normien moraalia luovan tai sisäistävän vaikutuksen avulla.

Rikosoikeudellisen järjestelmän perimmäisenä oikeuttamisperusteena ovat ne arvot ja tavoitteet, joita sillä pyritään toteuttamaan. Rikosoikeudellisen normiston järjestelmässä näitä arvoja ja tavoitteita on hahmotettu rikosoikeudellisilla sääntelyillä suojattavien oikeushyvien käsitteellä. Oikeushyvillä tarkoitetaan sellaisia yleisluonteisia etuuksia tai arvoja kuten henki, terveys, vapaus, varallisuus tai kotirauha. Tällaisen oikeushyvän loukkaamisen katsotaan antavan oikeutuksen teon määrittelemiselle rangaistavaksi.

Keskeiset rikosoikeudelliset periaatteet

Koska rikosoikeudellisin toimenpitein voidaan puuttua poikkeuksellisen voimakkaasti yksilöiden oikeusjärjestyksessä suojattuihin etuihin, tällä oikeudenalalla on myös tarve erityisen vahvoihin oikeusturvan takeisiin. Keskeinen tällainen oikeusturvan tae on ilmaistu rikosoikeudellisena laillisuus- eli legaliteettiperiaatteena. Sen ytimenä on vaatimus rikoslainkäytön lakisidonnaisuudesta. Rikoksina voidaan pitää vain sellaisia tekoja, jotka on nimenomaan säädetty rangaistaviksi lain säännöksillä. Periaate edellyttää lisäksi, että tällaisia säännöksiä voidaan soveltaa vain kielellisen tulkinnan asettamissa rajoissa, mutta säännöksen analoginen soveltaminen teosta syytetyn vahingoksi on kiellettyä. Legaliteettiperiaate edellyttää lisäksi, että taannehtivasti sovellettavia rikosoikeussäännöksiä ei voida antaa. Säännöksiltä edellytetään myös tarkkarajaisuutta.

Tekorikosoikeuden periaatteen mukaan rangaistavuus on kytketään määrättyihin ulkoisesti havaittaviin konkreettisiin tekoihin tai laiminlyönteihin. Henkilön tietynlaisesta asennoitumisesta tai elämäntavasta ei siis voida rangaista.

Sitä vastoin henkilön asennoitumisella tekoonsa on rajoittavaa merkitystä syyllisyysperiaatteen mukaan. Tämän periaatteen mukaan rikosoikeudellinen vastuu edellyttää aina tekijän syyllisyyttä. Tämä periaate näkyy paitsi rikosoikeudellisen vastuun yleisissä edellytyksissä, myös esimerkiksi seurausrikoksissa, jotka ovat rangaistavia vain silloin, kun tekijän syyllisyys ulottuu seuraukseen.

RIKOKSEN RAKENNE

Mitä rikoksen rakenteella eli yleisellä tunnusmerkistöllä tarkoitetaan?

Rikoksen rakenneoppia voidaan luonnehtia rikoslainopissa tuotetuksi teoreettiseksi konstruktioksi, jonka avulla rikosta voidaan käsitteellisesti hahmottaa. Vaikka rikoslainopissa onkin esitetty erilaisia ehdotelmia rikoksen rakenteeksi, niissä voidaan kuitenkin havaita yhteisiä piirteitä. Rikos voidaan tämän mukaisesti määritellä tunnusmerkistön mukaiseksi, oikeudenvastaiseksi ja syyllisyyttä osoittavaksi teoksi.

Tekorikosoikeuden periaatteen mukaisesti rangaistusvastuun lähtökohtana on siis teko. Teon voi perinteisen käsityksen tehdä vain ihminen, joskin myös muiden oikeussubjektien, kuten oikeushenkilön rangaistusvastuu on periaatteessa mahdollinen. Oikeushenkilön rangaistusvastuu onkin toteutettu yhteisösakkoa koskevissa säännöksissä. Teolta edellytetään lisäksi sitä, että se on tahdottua toimintaa, ei esim. pelkkä refleksi.

Tunnusmerkistön mukaisuus

Teon tunnusmerkistönmukaisuus rikoksen rakennetekijänä ilmaisee jo legaliteettiperiaatteeseen sisältyvän edellytyksen siitä, että rangaistavan vääryyden muodot on tyhjentävästi lueteltu yksittäisissä rikostunnusmerkistöissä eli rangaistussäännöksen oikeustosiseikastossa. Rikossäännöksen perustyypissä tunnusmerkistö ja seuraamus on välittömästi kytketty toisiinsa samassa säännöksessä, mutta etenkin rikoslain ulkopuolisissa erityislaeissa käytetään usein ns. blankorangaistustekniikkaa, jossa rangaistusuhka sisältyy erityislain avoimeen rangaistussäännökseen.

Rikostunnusmerkistöt ovat yleensä henkilölliseltä ulottuvuudeltaan yleisiä, ts. niissä ei ole rajoitettu tekijöinä kyseeseen tulevien henkilöiden piiriä. Tästä poikkeuksena ovat erikoisrikokset, joiden mukaan tekijöinä voidaan rangaista vain tietyssä asemassa olevia henkilöitä.

Säännöksen tunnusmerkistön määrittelemällä kohteella voidaan yleisessä mielessä tarkoittaa sitä oikeushyvää, jota säännöksessä kuvattu teko tyypillisesti loukkaa. Tällaista rangaistavan teon kohdetta voidaan kutsua myös säännöksen suojeluobjektiksi. Joskus teon objektina mainitaan tunnusmerkistössä myös teon konkreettinen kohde.

Rikoksia on rikoslainopissa pyritty luokittelemaan yleisellä tasolla käyttäen hyväksi rikostunnusmerkistöjen tyypillisiä piirteitä. Yksi lainopissa esitetty erottelu on rikosten jako teko- ja seurausrikoksiin. Seurausrikoksissa rangaistavuuden edellytyksenä on tietyn seurauksen syntyminen, kun taas tekorikoksissa rangaistavaa on jo tietty toiminta sellaisenaan. Jako tekemis- ja laiminlyöntirikoksiin taas perustuu siihen, edellytetäänkö tunnusmerkistössä aktiivista toimintaa vai katsotaanko myös passiivisuus teoksi. Loukkaamis- ja vaarantamisrikosten erottelussa kriteerinä on se, loukkaako teko säännöksellä suojattua oikeushyvää, vai onko pelkkä oikeushyvän vaarantaminen rangaistavaa.

Oikeudenvastaisuus

Rikosoikeudellisesti merkityksellinen oikeudenvastaisuus kytkeytyy lainsäännösten yksittäisiin tunnusmerkistöihin. Lainsäännösten tunnusmerkistöt määrittelevät ne vääryystyypit, joista voidaan rangaista. Normaalitapauksessa siis erityisen tunnusmerkistön mukainen teko on samalla oikeudenvastainen. Joissakin poikkeustapauksissa kuitenkin katsotaan, että teko ei ole oikeudenvastainen, vaikka se täyttäisikin rangaistussäännöksen tunnusmerkistön ehdot. Näissä tapaukissa puhutaan teon oikeuttamisperusteista.

Tärkeimmät oikeuttamisperusteet ovat hätävarjelu ja pakkotila. Hätävarjelusta on kyse silloin, kun lainsäännöksen suojaamiin oikeushyviin kohdistuu oikeudeton hyökkäys. Oikeuttamisperusteen käsillä olo merkitsee sitä, että tällaista hyökkäystä vastaan saa puolustautua ilman pelkoa rangaistusseuraamuksesta. Pakkotilassa taas muutoin rangaistavaksi määritelty teko on oikeutettu sillä perusteella, että oikeutetun edun pelastamiseksi on joudutaan uhraamaan toinen, vähempiarvoiseksi arvioitu etu.

Muita oikeuttamisperusteita ovat esim. loukatun suostumus ja oikeusnormin tai viranomaisen antama lupa tekoon.

Syyllisyys

Syyllisyys rikoksen rakennetekijänä konkretisoi syyllisyysperiaatetta. Koska rikosoikeudellinen vastuu ei voi perustua pelkkään tunnusmerkistön mukaisuuteen, rangaistavan teon tekijään on voitava myös kohdistaa moitearvostelu sillä perusteella, että hänellä olisi ollut mahdollisuus toimia toisin.

Syyllisyyden ainesosina on erotellaan toisaalta tekijän syyntakeisuus ja toisaalta teon syyksiluettavuus. Lisäksi omana elementtinään syyllisyyteen voidaan lukea teon moitittavuus.

Syyntakeisuudella tarkoitetaan tiettyjen rikosvastuulle asetettavien psyykkisten vähimmäisedellytysten täyttymistä. Syyntakeinen on määrätyn ikäinen henkilö, joka on psyykkisesti vastuukykyinen teoistaan. Psyykkistä vastuukyvyttömyyttä aiheuttavia seikkoja kutsutaan varsinaisiksi syyntakeettomuusperusteiksi. Tällainen peruste on henkilöllä, joka on mielisairauden, syvän vajaamielisyyden tai tajunnan häiriön vuoksi joko kykenemätön ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai sen oikeuden vastaisuutta tai jonka kyky säännellä käyttäytymistään on merkittävällä tavalla alentunut tällaisista syistä. Teon tekijä voi olla joko kokonaan syyntakeeton tai alentuneesti syyntakeinen. Psyykkisen vastuukyvyttömyyteen perustuva syyntakeettomuus todetaan mielentilatutkimuksella.

Syyksiluettavuudella tarkoitetaan tekijän suhdetta rikokseksi määriteltyyn tekoon. Puhdas objektiivinen vastuu on suljettu pois rikosoikeudesta; tapaturmasta ei rangaista. Rangaistusvastuun syntymisen edellytyksenä on peittämisperiaatteen mukaisesti vaaditun syyksiluettavuuden ulottuminen kaikkiin rikostunnusmerkistön osiin. Syyksiluettavuuden perusmuodot ovat tahallisuus ja tuottamus. Rangaistavuuden lähtökohtana on tahallisuus, mutta myös tuottamus voi aiheuttaa rangaistusvastuun syntymisen, jos niin on erikseen edellytetty. Tahallisuusarvostelussa on kyse siitä, mitä tekijä on mieltänyt tai tahtonut teon tehdessään. Tuottamuksella tarkoitetaan taas tekijän huolimattomuutta tai varomattomuutta, ts. tekijän huolellisuusvelvollisuuden rikkomista.

Vaikka teko olisi muuten syyksiluettava, voidaan joissakin tilanteissa todeta, että se ei ole sillä tavalla moitittava, että rangaistusvastuun voitaisiin katsoa syntyneen. Silloin sanotaan käsillä olevan anteeksiantoperusteen. Tekijän toisintoimimismahdollisuus on ollut siinä määrin rajoitettu, että moitearvostelua ei voida esittää. Teon rangaistavuuteen voivat vaikuttaa myös eräät muut anteeksiantoperustetta muistuttavat tilanteet, kuten hätävarjelun liioittelu, luuloteltu pakkotila ja tietyissä tilanteissa esimiehen käsky. Hätävarjelun liioittelu on kyseessä silloin, kun hätävarjelutilanteessa käytetään voimakeinoja yli tarpeen. Luulotellussa pakkotilassa taas oikeudenvastaisen toiminnan syynä on virheellinen käsitys suojattujen oikeushyvien arvoista. Esimiehen käsky voi poikkeuksellisesti vapauttaa rangaistusvastuusta, kun olosuhteiden katsotaan olevan sellaiset, että ei olisi voinut olla täyttämättä käskyä.

ERI RIKOSLAJEJA

Rikoksia voidaan tyypitellä sen mukaan, mitä oikeushyvää rikossäännöksellä on tarkoitus suojata. Tällaista rikosten ryhmittelyä noudatetaan myös rikoslaissa, johon on koottu tärkeimmät rikossäännökset. Suojatun oikeushyvän mukaisella rikosten ryhmittelyllä on kuitenkin lähinnä esitystekninen tehtävä.

Henkilön kohdistuvien rikosten tyyppejä voidaan hahmottaa useita sen mukaan, mitä henkilökohtaisen koskemattomuuden aspektia ne loukkaavat. Rikos voi ensinnäkin kohdistua henkilön henkeen tai terveyteen. Tällaisia rikoksia ovat esim. tappo ja pahoinpitely. Oman ryhmänsä muodostavat henkilön seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuvat seksuaalirikokset, kuten raiskaus ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Henkilön vapauteen kohdistuvat sellaiset vapaudenriistoa merkitsevät rikokset kuten ihmisryöstö ja pakottaminen. Yksityisyyteen, rauhaan tai kunniaan kohdistuvia rikoksia ovat salakuuntelu- ja katselu, kotirauhan rikkominen ja kunnianloukkaus.

Varallisuusrikoksia koskevilla säännöksillä suojataan toisaalta välittömästi omistus- ja hallintaoikeutta ja toisaalta omaisuuden vaihdantaa yleensä. Omistajan oikeuksiin kohdistuvia rikoksia ovat varkaus, kavallus ja luvaton käyttö. Vaihdannan yleisiin intresseihin kohdistuvat petosrikokset ja väärennös.

Liikennerikossäännöksilä pyritään edistämään liikenneturvallisuutta. Tärkeimmät rangaistussäännökset on otettu rikoslakiin, mutta lievempiä rikkomuksia koskevia säännöksiä on erityislaeissa. Rikoslaissa säänneltyjä liikennerikoksia ovat mm. liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja rattijuopumus.

Alkoholi- ja huumausainerikoksia koskevien säännösten tavoitteena on säännellä terveydellisesti ja sosiaalisesti haitallisia päihdekäyttäytymisen muotoja. Alkoholinkäytön suhteen on lähtökohtana ollut vain haitallisina pidettävien käyttäytymismuotojen kieltäminen. Alkoholirikoksia ovatkin luvaton valmistaminen, salakuljetus ja luvaton myynti. Humausainerikosten määrittelyssä taas on lähdetty täyskiellon ajatuksesta. Rangaistavia ovat huumausaineen valmistaminen, maahantuonti ja maastavienti, myynti, toiselle luovuttaminen sekä hallussapito.

Muita rikoslain rikostyyppejä ovat valtiolliset rikokset, viranomaistoimintaa ja oikeudenkäyttöä vaarantavat rikokset, yleistä järjestystä tai turvallisuutta vaarantavat rikokset sekä taloudelliseen toimintaan liittyvät rikokset.

RIKOKSEN VAIHEET JA TEKOJEN RANGAISTAVUUS

Rikoksen vaiheet

Rikoksessa voidaan erottaa eri vaiheita sen mukaan, miten pitkälle tekijä on ehtinyt toteuttaa rikoksen tunnusmerkistöä. Rikoksen sanotaan olevan valmisteluasteella silloin, kun sen täytäntöönpanotoimeen ei vielä ole ryhdytty. Valmistelu käsittää siis nimensä sananmukaisesti varsinaista rikoksen tekemistä valmistelevia toimia.

Rikoksen yrityksestä on siis kyse silloin kun täytäntöönpanotoimiin on ryhdytty, ts. tekijä on jo ryhtynyt rikostunnusmerkistössä kuvattuihin tekoihin. Joskus yritysvaiheen määritellyssä käytetään apuna vaaran käsitettä; kyseessä on rikoksen yritys, kun konkreettinen vaara rikoksen täyttymisestä on olemassa.

Rikoksen yritysvaihe päättyy, kun rikos on täytetty. Tällä tarkoitetaan sitä, että tunnusmerkistö on toteutunut kokonaisuudessa, ts. tekijä on tehnyt kaiken sen, mitä tunnusmerkistössä edellytetään. Tällöin rikosvastuun edellytykset ovat olemassa. Joissakin tapauksissa puhutaan myös päättyneestä yrityksestä, jolla tarkoitetaan sitä, että tekijä on jo tehnyt kaiken, mitä rikoksen toteuttaminen häneltä vaatii, mutta rikokseen kuuluvaa seurausta ei ole vielä ilmentynyt.

Täyttämättömän rikoksen rangaistavuus

Rikoksen valmistelu on rangaistavaa ainoastaan silloin, kun se on erikseen säädetty rangaistavaksi. Silloin rangaistussäännöksessä on annettu valmistelulle oma tunnusmerkistönsä. Valmistelu on rangaistavaa ennen kaikkea joidenkin erityisen vaarallisten rikosten yhteydessä.

Rikoksen yritys on rangaistava, jos niin on erikseen säädetty. Vain tahalliset rikokset voivat olla rangaistavia jo yritysasteella. Yrityksen rangaistavuutta voidaan perustella sekä sillä vaaralla, jonka jo yritys aiheuttaa, että yrityksen ilmentämällä tekijän syyllisyydellä. Yrityksen rangaistavuutta määriteltäessä voidaan joutua vetämään rajaa rangaistavan ja kelvottoman yrityksen välille. Lisäksi joissakin tapauksissa sekä yrityksen jättäminen puolitiehen että rikoksen seurauksen syntymisen aktiivinen estäminen voivat vapauttaa rikosvastuusta.

OSALLISUUS RIKOKSEEN

Useimmissa rikostunnusmerkistöissä on ajateltu rikosoikeudellisen vastuun kohdistuvan yhteen henkilöön, rikoksen tekijään. Käytännössä rikokseen voi osallistua useita henkilöitä, joilla voi olla erilainen suhde rikokseen. Tällöin joudutaan ratkaisemaan kysymyksiä eri henkilöiden rikosoikeudellisesta vastuusta.

Rikokseen osallisten vastuuta hahmotetaan osallisuusopissa kolmella roolityypillä; tekijäntoimella, avunannolla ja yllytyksellä. Rikoksen tekijöinä rikosvastuuseen joutuvat rikoskumppanit, jotka ovat yhdessä tehneet rikoksen. Rikokseen voi osallistua myös välillisenä tekijänä käyttämällä toista henkilöä välikappaleenaan. Toisen henkilön käyttämisestä välikappaleena on kyse silloin, kun tämä henkilö ei itse voi olla rikosvastuussa, kuten esim. liian nuori henkilö tai henkilö, joka toimii erehdyksen vallassa. Muissa tapauksissa kyse ei ole välillisestä tekemisestä vaan yllytyksestä.

Rikokseen osallisten suhde rikokseen voi olla myös tekijäntointa etäisempi, nimittäin avunanto tai yllytys rikokseen. Näissä tapauksissa puhutaan joskus ns. varsinaisesta osallisuudesta. Jotta kyse olisi varsinaisesta osallisuudesta rikokseen, edellytetään että se on tahallista myötävaikuttamista tahalliseen rikokseen.

Avunantoa on rikoksen edistäminen neuvolla, toiminnalla tai kehotuksella joko ennen tekoa tai sen jälkeen. Avunanto voi olla joko fyysistä tai psyykkistä edistämistä. Joissakin tilanteissa voi olla vaikeaa vetää rajaa avunannon ja varsinaisen rikoskumppanuuden välille. Tilannetta arvioitaessa voidaan kiinnittää huomiota joko täytäntöönpanotoimen toteuttamiseen tai edistämisen merkitykseen koko rikossuunnitelman toteutumisen kannalta.

Rikokseen yllytystä on se, että joku taivuttaa tai kehottaa toista rikokseen. Sillä saadaan aikaan rikoksentekopäätös rikoksen tekijässä. Yllyttäjää voidaan luonnehtia rikoksen henkiseksi alkuunpanijaksi. Yllytyksestä rangaistaan vain, jos päätekijä toteuttaa sen rikoksen, johon häntä yllytettiin, ellei jo yritettyä yllytystä ole erikseen määrätty rangaistavaksi. Yllyttäjän vastaa päätekijän rikoksesta vain oman tahallisuutensa rajoissa.

RIKOSTEN SEURAAMUKSET

Oikeusjärjestyksessä rikolliseksi määriteltyyn tekoon voi liittyä useammanlaisia seuraamuksia. Seuraamuksilla tarkoitetaan rikosoikeudessa yleensä niiden kohteeksi joutuvan kannalta haitallisia toimenpiteitä, joilla kajotaan yksilön oikeusjärjestyksen suojaamiin etuihin.

Tärkein rikosoikeudellisten seuraamusten ryhmä ovat luonnollisesti varsinaiset rangaistukset, määritelläänhän jo itse rikoskin teoksi, josta oikeusjärjestyksen mukaan tulee seurata rangaistuksen. Rangaistusuhalla pyritään ehkäisemään haitallisena pidettyä käyttäytymistä jo ennakolta.

Erilaiset kurinpidolliset seuraamukset ovat myös luonteeltaan ei-toivottavasta käyttäytymisestä seuraavia rangaistuksia. Tällaisia seuraamuksia on käytössä esim. virkamiehiä, sotilaista tai vankeja koskevissa kurinpitojärjestelmissä.

Rikollisen teon johdosta maksettavaksi määrätty vahingonkorvaus ei ole luonteeltaan rangaistus. Sen tarkoituksen on loukkauksen kärsineen saattaminen mahdollisimman samanlaiseen asemaan kuin hän olisi ollut, ellei rikosta olisi tehty.

Turvaamistoimenpiteiden tarkoituksena on estää välittömästi uudet oikeudenloukkaukset. Niitä ovat esim. pakkolaitokseen eristäminen, ajokielto ja rikoksentekovälineen menetetyksi tuomitseminen l. konfiskaatio. Turvaamistarkoitus on myös liiketoimintakiellolla ja lähestymiskiellolla. Vaikka turvaamistoimenpiteiden tarkoituksena ei olekaan rankaiseminen, ne ovat niiden kohteen kannalta haitallinen seuraamus, sillä ne kohdistuvat oikeusjärjestyksen muutoin suojaamiin oikeuksiin. Ne voivat myös tosiasiallisesti merkitä niiden kohteeksi joutuvalle yhtä suurta haittaa kuin varsinaiset rangaistuksetkin.

Eräissä tapauksissa rikosoikeudellisista toimenpiteistä voidaan myös luopua. Vankeusrangaistus voidaan määrätä myös ehdollisena.

RANGAISTUSJÄRJESTELMÄ

Rangaistusta voidaan luonnehtia esim. rikokseksi määritellyn teon vuoksi määrätyksi kajoamiseksi oikeusjärjestyksen muutoin suojaamiin oikeushyviin. Rangaistusjärjestelmämme rakentuu seuraaville esim. rikoslain uudistustyötä valmistelleen rikosoikeuskomitean mietinnössä ilmaistuille yleisille periaatteille: rangaistukset eivät saa olla julmia eivätkä ne saa loukata suhteellisuus- ja yhdenvertaisuusperiaatetta, niiden tulee kohdistua vain rikoksen tekijään, jolle ei saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Lisäksi rangaistusjärjestelmän tulisi olla taloudellinen.

Rangaistukset voidaan jakaa eri tyyppeihin sen mukaan, mihin oikeushyvään ne lähinnä kohdistuvat. Siten meillä käytössä olevat rangaistukset voidaan luokitella vapaus- ja varallisuusrangaistuksiin. Sen sijaan kuoleman-, ruumiin- ja häpeärangaistuksia ei pidetä meillä hyväksyttävinä.

Vapausrangaistuksia ovat vankeus ja yhdyskuntapalvelu. Vankeusrangaistus merkitsee henkilön vapauden riistämistä. Se suoritetaan rangaistuslaitoksessa. Vankeusrangaistus tuomitaan määräaikaisena lukuun ottamatta elinkautista vankeusrangaistusta. Lyhyt vankeusrangaistus voidaan korvata yhdyskuntapalvelulla, jossa rangaistava tekee määräajan palkatonta työtä.

Meillä käytössä olevia varallisuusrangaistuksia ovat sakko, rikesakko ja oikeushenkilölle määrättävä yhteisösakko. Valtaosa tuomituista rangaistuksista on varallisuusrangaistuksia. Sakko on päiväsakkojärjestelmään perustuva maksuseuraamus. Päiväsakon määrittelemisen tarkoituksena on suhteuttaa rangaistus rangaistavan taloudelliseen asemaan. Rikesakko taas on määrältään kiinteä rahamääräinen seuraamus.

Rangaistusjärjestelmäämme kuuluu myös eräitä tiettyjä tekijäryhmiä koskevia erityisrangaistuksia. Tällaisia ovat nuoria henkilöitä koskeva nuorisorangaistus ja virkamiehiä koskevat viraltapano ja varoitus. Nuorisorangaistus koostuu nuorisopalveluna tehdystä työsuorituksesta ja määräaikaisesta valvonnasta. Virkamiehiä koskevat rangaistukset ovat varsinaisten rangaistuksen lisäksi käytettäviä lisärangaistuksia.

RANGAISTUKSEN MÄÄRÄÄMINEN

Kun rangaistusvastuun on edellytysten on todettu olevan olemassa, tekijälle on määrättävä lainmukainen rangaistus. Rangaistusta määrättäessä on ensinnäkin valittava rangaistuslaji, toiseksi rangaistusasteikko ja lopuksi mitattava rangaistus.

Rangaistuslajin valinnalla tarkoitetaan toisaalta valintaa tietyn rikossäännökseen sisältyvien mahdollisesti vaihtoehtoisten rangaistuslajien välillä ja toisaalta valintaa seuraamusjärjestelmän yleisten säännösten mahdollistamien vaihtoehtojen välillä.

Rangaistusasteikosta päätettäessä määritellään ne rajat, joiden asettamissa puitteissa yksittäinen rangaistus määrätään. Lähtökohtana rangaistusasteikon määräämisessä on tapaukseen soveltuva rikossäännös. Rangaistusasteikkoa muunnetaan, jos käsillä on jokin rangaistuksen yleinen vähentämisperuste. Rangaistussäännöksen perusasteikosta voidaan myös poiketa kohtuussyistä.

Rangaistus mitataan määritellyn rangaistusasteikon sisällä. Rangaistus tulee mitata siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen ja tekijän rikoksesta ilmenevään syyllisyyteen. Rangaistuksen mittaamisessa on lisäksi pyrittävä säilyttämään rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistuksen yleisiä mittaamissääntöjä voidaan luonnehtia normaalirangaistuksen käsitteellä, jonka mukaan samanlaisesta teosta on määrättävä samanlainen rangaistus. Normaalirangaistuksesta poiketaan ennen kaikkea tekijän syyllisyyteen liittyvien rangaistuksen yleisten koventamis- tai lieventämisperusteiden mukaan. Rangaistusta voidaan myös poikkeuksellisesti lieventää silloin, kun se johtaisi yhdessä rikoksen muiden seuraamusten kanssa kohtuuttomaan lopputulokseen.

Etusivu | Teoreettiset perusteet | Oikeudenalat
Yksityisoikeus | Julkisoikeus | Rikosoikeus | Prosessioikeus