JULKISOIKEUS

Mitä julkisoikeus on?

Oikeusjärjestys on oikeustieteen opetuksessa perinteisesti jaettu kahteen päälohkoon, yksityisoikeuteen ja julkisoikeuteen. Julkisoikeuden käsitettä on oikeuskirjallisuudessa pyritty määrittelemään kahdella tavalla. Julkisoikeutta on ensimmäisen määrittelytavan mukaan sellainen oikeus, jossa sääntelyä ohjaavat yleistä tai julkista etua painottavat näkökohdat (intressiteoria). Toisen määrittelytavan mukaan taas julkisoikeudessa säännellään sellaisia suhteita, joissa toisena osapuolena ovat valtio tai muut julkisyhteisöt julkisen vallan käyttäjinä (valtateoria).

Julkisoikeuden sääntelykohteet

Julkisoikeuden normeilla säännellään julkista valtaa käyttävien elinten ja yksityisten oikeussubjektien välisiä suhteita, julkista valtaa käyttävien elinten välisiä suhteita ja valtion suhdetta muihin valtioihin.

Julkinen valta ja sen rajoitukset

Julkisella vallalla organisatorisessa merkityksessä tarkoitetaan niitä tahoja, joita vastaan julkisen vallan käyttöä rajoittavat säännökset suojaavat tai joita vallankäyttöä koskevat säännökset velvoittavat. Toimintakäsitteenä julkisella vallalla taas tarkoitetaan sellaista vallankäyttöä, jolle on ominaista tietty yksipuolisuus ja epätasa-arvo. Demokraattisissa oikeusvaltioissa tämän julkisen vallankäytön epäsymmetrisyyden vastapainona ovat kansalaisten mahdollisuudet vaikuttaa oikeusjärjestyksen sisältöön julkisen mielipiteenmuodostuksen ja demokraattisen lainsäädäntömenettelyn kautta. Vallankäyttö tasapainottaa myös vallankäytön kohteena olevien oikeusturva sellaisena kuin se on määritelty niissä säännöksissä, jotka koskevat perusoikeuksia, vallankäytön lainalaisuutta, vallankäyttäjien toimivaltaa, oikeata menettelyä ja muutoksenhakua vallankäyttäjien ratkaisuihin.

Julkisen vallan käyttö

Julkista valtaa käytetään kahdessa eri muodossa. Ensinnäkin kyse voi olla määrämuotoisesta päätöksenteosta, jossa asetetaan oikeusnormeja, tehdään normeja yksittäistapauksiin soveltavia tai velvollisuuksia, etuja tai oikeuksia koskevia päätöksiä. Toiseksi julkista valtaa voidaan käyttää tosiasiallisesti, jolloin määrätään henkilön oikeuspiiristä tai puututaan siihen.

VALTIOSÄÄNTÖOIKEUS

Mitä valtiosääntöoikeus on?

Valtiosääntö

Valtiosäännöllä tarkoitetaan niitä normeja, joilla säännellään toisaalta valtion ja sen kansalaisten välisten suhteiden perusteita ja toisaalta valtioelinten välistä tehtävänjakoa ja niiden keskinäisiä suhteita. Valtiosääntöä voidaan näin kuvata sisällölliseksi käsitteeksi. Valtiosääntö muodostaa ne puitteet, joissa poliittinen järjestelmä toimii. Koska valtiosääntöön kuuluu paljon sellaisia säännöksiä, joiden noudattamisen tueksi ei ole säädetty seuraamuksia, valtiosääntö nojaa vallitsevaan poliittisen ja oikeudelliseen kulttuuriin. Valtiosääntö oikeusjärjestyksen perusteita koskevana sisällöllisenä normistona ilmenee muodollisena perustuslakina.

Perustuslaki

Perustuslaille on ominaista ns. korotettu lainvoima. Tämä ilmenee siinä, että perustuslain säätäminen ja muuttaminen on mahdollista vain määrätyssä, vaikeutetussa lainsäätämisjärjestyksessä. Perustuslaki on siis tarkoitettu pysyvämmäksi kuin tavalliset lait. Perustuslain katsotaan myös sijoittuvan korkeammalle hierarkkiselle tasolle kuin tavalliset lait. Tällä tarkoitetaan sitä, että se muodostaa oikeusperustan sitä alemmanasteisille normeille. Sen sisältämät normit myös rajoittavat alemmanasteisia normeja.

VALTIOSÄÄNTÖPERIAATTEET

Mitä valtiosääntöperiaatteet ovat?

Valtiosääntöperiaatteet ovat ne vallankäyttöä sääntelevät perusperiaatteet, jotka on koottu perustuslain ensimmäiseen lukuun. Nämä periaatteet ilmaisevat ne keskeiset arvot ja tavoitteet, joiden toteuttamiseen Suomen valtio sitoutuu suhteessa muihin valtioihin, valtion sisäiseen vallankäyttöön ja yksilön asemaan.

Kansainvälisiin suhteisiin liittyvät valtiosääntöperiaatteet

Valtiosäännössä todetaan Suomen olevan täysivaltainen tasavalta. Valtion täysivaltaisuus sisältää sekä sisäisen että ulkoisen suvereenisuuden. Sisäisellä suvereenisuudella tarkoitetaan sitä, että valtion sisällä valtiovalta on korkein oikeudellinen muiden yläpuolella oleva valta. Sisäisen suvereenisuuden keskeisenä sisältönä on kyky säätää kaikkien valtion alueella julkista valtaa käyttävien viranomaisten ja muiden toimielinten toimivallasta. Siihen kuuluu myös valta päättää oikeusjärjestyksen sisällöstä, määrätä valtioelinten toiminnasta ja oikeus käyttää eri tavoin julkista valtaa valtion alueella oleviin ihmisiin ja esineisiin nähden. Ulkoisella suvereenisuudella tarkoitetaan valtion vapautta päättää itsenäisesti suhteistaan toisiin valtioihin ja kansainvälisiin järjestöihin.

Suomen valtion pyrkimys edistää kansainvälisessä yhteistyössä rauhaa, ihmisoikeuksia ja yhteiskunnan kehittämistä on ilmaistu perustuslaissa. Tämä tapahtuu mm. kansainvälisten sopimusten avulla. Tärkeimmät Suomea sitovat ihmisoikeussopimukset ovat YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia ja taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevat yleissopimukset sekä Euroopan ihmisoikeussopimus ja Euroopan sosiaalinen peruskirja.

Valtiovallan käyttöön liittyvät valtiosääntöperiaatteet

Edustuksellisen kansanvallan periaatteen mukaan valtiovalta kuuluu Suomessa kansalle, ja sitä käyttää valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Perustuslain säännöksessä ilmaistaan myös yksilöiden oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.

Oikeusvaltioperiaatteen mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava lakia.

Vallanjakoperiaate edellyttää lainsäädäntövallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan erottamista. Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta. Toimeenpanovalta kuuluu tasavallan presidentille ja valtioneuvostolle. Parlamentarismin periaatteen mukaisesti toimeenpanovallan ja lainsäädäntövallan välille on kuitenkin luotu valvontasuhde; periaate edellyttää, että valtioneuvoston on nautittava eduskunnan luottamusta. Tuomiovaltaa puolestaan käyttävät riippumattomat tuomioistuimet.

Yksilön asemaan liittyvät valtiosääntöperiaatteet

Valtiosäännön johtavia tavoitteita ovat ihmisarvon loukkaamattomuus, yksilön vapaus ja oikeudenmukaisuuden edistäminen. Näitä tavoitteita pyritään toteuttamaan perustuslain perusoikeuksia koskevilla säännöksillä.

PERUSOIKEUDET

Mitä perusoikeudet ovat?

Perusoikeudet määrittelevät valtion vallankäytön kohteena olevien henkilöiden suhdetta valtiovaltaan. Ne voidaan ryhmitellä yhteiskunnallisten tehtäviensä perusteella kolmeen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän oikeuksien tarkoituksena on taata valtion vallankäytön kohteena olevien henkilöiden yksityinen itsemääräämisoikeus. Näillä oikeuksilla suojataan yksityistä vapauspiiriä julkisen vallan puuttumisilta. Toinen ryhmä ovat julkista itsemääräämisoikeutta suojaavat perusoikeudet. Niiden tarkoituksena on taata sellaiset henkilöiden välittömät poliittiset myötävaikuttamismahdollisuudet, joita demokratia edellyttää. Sekä yksityistä että julkista itsemääräämisoikeutta koskevia perusoikeuksia voidaan luonnehtia vapausoikeuksiksi, jotka ovat luonteeltaan negatiivisia, valtion vallankäyttöä rajoittavia oikeuksia. Kolmannen perusoikeuksien ryhmän muodostavat ne oikeudet, joiden tehtävänä on varmistaa henkilöiden yhdenvertaiset tosiasialliset edellytykset käyttää yksityistä ja julkista itsemääräämisoikeuttaan. Tällaisia perusoikeuksia ovat taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet, jotka vaikuttavat positiivisesti, valtiovallalle velvollisuuksia luovasti. Kaikilla näillä perusoikeuksilla on toisiinsa liittyvä tehtävä demokraattisen oikeusvaltion oikeudellisten edellytysten takaamisessa.

Ketä perusoikeudet koskevat?

Perusoikeussäännösten on Suomessa perinteisesti katsottu velvoittavan ensi sijassa lainsäätäjää. Kysymys lainsäännösten perustuslainmukaisuudesta tulee esille valittaessa säädettävän lain säätämisjärjestys. Tällaista perusoikeuksien etukäteisvalvontaa harjoittaa eduskunnan perustuslakivaliokunta. Nyt voimassa olevan valtiosäännön mukaan myös tuomioistuinlaitoksen ja hallinnon viranomaisten on otettava perusoikeudet huomioon lain ja alemmanasteisten säädösten tulkinta- ja soveltamisratkaisuissaan. Varsinaisen valtion harjoittaman julkisen vallan käytön ulkopuolella julkista valtaa käyttävät myös kunnat, Ahvenanmaan maakunta ja evankelis-luterilainen kirkko, joilla näin ollen on myös velvollisuus ottaa toiminnassaan huomioon perusoikeudet. Sama velvollisuus on myös ns. välillisellä julkishallinnolla, silloin kun sille on annettu asianmukaisessa järjestyksessä perusoikeuksien kannalta merkityksellisiä tehtäviä ja toimivaltaa.

Nykyisen valtiosäännön mukaan perusoikeudet luovat oikeuksia kaikille Suomen oikeudenkäyttöpiiriin kuuluville ihmisille. Pääsääntöisesti perusoikeudet ovat riippumattomia kansalaisuudesta, sukupuolesta, iästä, täysvaltaisuudesta tai muista sellaisista seikoista eräitä perusoikeuksia koskevin poikkeuksin.

Suomalaisten perusoikeuksien lajit

Suomen lainkäyttöpiiriin kuuluvien ihmisten tasa-arvo taataan ihmisten yhdenvertaisuuden lain edessä säätävässä perusoikeussäännöksessä. Tämä säännös sisältää myös yleisen syrjintäkiellon, jonka mukaan ihmisiä ei saa asetta eri asemaan ilman hyväksyttävää perustetta. Ihmisten tasa-arvoa suojaavat myös ne säännökset, joissa säädetään lasten tasa-arvoisesta kohtelusta, sukupuolten välisestä tasa-arvosta sekä suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisten tarpeiden tasa-arvoisesta tyydyttämisestä.

Henkilön vapautta suojaavat sellaiset yksityistä itsemääräämisoikeutta suojaavat perusoikeudet kuin oikeus elämään, henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen, kuolemantuomion, kidutuksen ja muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kielto, omaisuuden suoja, uskonnon- ja omantunnonvapaus sekä yksityiselämän ja kotirauhan suoja ja luottamuksellisen viestin salaisuus. Vapautta suojaaviin oikeuksiin kuuluvat lisäksi myös julkista itsemääräämisoikeutta suojaavat, poliittisiin perusoikeuksiin kuuluvat sanan-, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus.

Demokraattisen järjestelmän edellytyksenä olevia vaali- ja osallistumisoikeuksia ovat äänioikeus valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa ja kansanäänestyksessä sekä vaalikelpoisuus. Julkiselle vallalle on lisäksi asetettu velvollisuus edistää yksilön mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Taloudellisiksi voidaan luonnehtia niitä perusoikeuksia, joiden mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä tai elinkeinolla. Sosiaalisia perusoikeuksia taas ovat oikeus toimeentuloon ja sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Keskeisin sivistyksellinen perusoikeus on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Kielellisiä oikeuksia taas ovat oikeus käyttää viranomaisten luona asioidessaan omana kielenään joko suomea, ruotsia tai saamea ja muunkielisten oikeus saada käännösapua.

Ympäristöön liittyvät perusoikeudet on ilmaistu tätä koskevassa säännöksessä siten, että julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan kaikille oikeus terveelliseen ympäristöön ja mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

Oikeusturvaa koskevassa perusoikeussäännöksessä taataan kaikille mahdollisuus saada oikeussuojaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Säännöksessä asetetaan lisäksi lainsäätäjälle velvollisuus turvata oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet lailla.

Perusoikeuksien rajoittaminen

Perusoikeuksia on eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta rajoittaa lailla, mutta ei tätä alemmanasteisilla säädöksillä. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännöstä on koottu yleiset perusoikeuksien rajoittamisedellytykset. Niissä edellytetään, että rajoituksen olennainen sisältö on ilmaistava täsmällisesti ja tarkkarajaisesti rajoituksen säätävässä laissa. Perusoikeuden ydinsisältöön ei kuitenkaan ole lupa kajota rajoituksilla.

Perusoikeuksien rajoitusperusteiden tulee olla hyväksyttäviä ja niiden täytyy olla painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimia. Perusoikeuksien rajoittamisen on oltava välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi.

Perusoikeuden rajoittaminen edellyttää myös riittävää oikeusturvaa niille, joihin rajoitukset kohdistuvat. Oikeussuojaa voidaan antaa menettelyä koskevilla oikeusturvatakeilla ja järjestämällä säännöksen kohteeksi joutuvalle muutoksenhakumahdollisuus.

Lopuksi edellytetään, että perusoikeuksista tehtävät poikkeukset eivät saa merkitä Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden rikkomista.

Perusoikeuksista voidaan joissakin tapauksissa tehdä myös tilapäisiä poikkeuksia lailla. Tällaisia poikkeuksia voidaan säätää , jos ne ovat välttämättömiä Suomeen kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen aikana tai muissa tähän rinnastettavissa poikkeusoloissa.

JULKISEN VALLAN ORGANISAATIO

Kansanvallan periaate

Julkisen vallan organisaation perustana on valtiosäännöstä ilmenevä kansanvallan periaate, jonka mukaan kansalle kuuluvaa valtiovaltaa käyttää eduskunta. Edustuksellinen demokratia toimii toisaalta valtiollisten ja kunnallisten vaalien ja toisaalta kansanäänestyksen kautta.

Äänioikeus eduskuntavaaleissa ja tasavallan presidentin vaalissa sekä kansanäänestyksessä on 18 vuotta täyttäneillä Suomen kansalaisilla. Kunnallisvaaleissa ja kunnallisessa kansanäänestyksessä voivat äänestää myös maassa vakinaisesti asuvat ulkomaalaiset. Sekä valtiollisissa että kunnallisissa vaaleissa noudatetaan äänioikeuden yhtäläisyyden sekä vaalien välittömyyden, suhteellisuuden ja salaisuuden periaatteita.

Eduskunta

Eduskunnan keskeisin vallan käyttöön liittyvä tehtävä on lakien säätäminen. Lainsäädäntövallan ytimenä on yksilöiden aineellisen oikeusaseman sääntely. Eduskunta voi delegoida lainsäädäntövaltaansa muille valtion orgaaneille antamalla siihen valtuuden lain tai perustuslain tätä tarkoittavalla säännöksellä. Lainsäädäntövaltaa ei kuitenkaan voida delegoida yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita koskevissa asioissa eikä asioissa, jotka perustuslain mukaan on muuten säädettävä laintasoisella säädöksellä. Eduskunnan lainsäädäntövallan merkitys on kaventunut Suomen liityttyä Euroopan unioniin. Unionin säädökset kuten suoraan sovellettavat asetukset ja jäsenvaltioiden toimeenpanemat direktiivit syrjäyttävät nimittäin kansallisen lainsäädäntöelimen antamat säädökset.

Eduskunta käyttää myös valtiolle kuuluvaa taloudellista valtaa. Tämä tapahtuu valtion talousarvion perusteella, johon valtion tulo ja menotalous perustuu. Valtion talousarvion yhteydessä eduskunta säätää lailla myös valtion tulorahoitukseen keskeisesti vaikuttavista veroista.

Eduskunnan tehtävänä on myös välittää kansanvaltaa toimeenpanokoneistoon parlamentarismin periaatteen avulla. Parlamentarismin periaatteen mukaan hallituksen on nautittava kansanedustuslaitoksen luottamusta. Valtioneuvoston eduskunnassa nauttima luottamus on valtiosäännössä pyritty takaamaan ensinnäkin valtioneuvoston muodostamista koskevilla normeilla. Toiseksi luottamusta voidaan arvioida mm. eduskunnan aloitteesta välikysymysmenettelyllä tai valtioneuvoston aloitteesta saattamalla luottamuskysymys vireille tiedonannolla.

Tasavallan presidentti ja valtioneuvosto

Valtioneuvosto, jolla tarkoitetaan valtioneuvoston yleisistunnon ja ministeriöiden muodostamaa kokonaisuutta, käyttää toimeenpanovaltaa sille annetun yleistoimivallan nojalla. Sille kuuluvat kaikki ne hallitus- ja hallintoasiat, joita ei ole nimenomaisesti osoitettu muiden viranomaisten hoidettaviksi.

Valtioneuvosto osallistuu lainsäädäntötoimintaan valmistelemalla ja antamalla eduskunnan käsiteltäväksi hallituksen esityksiä laeiksi. Tasavallan presidentille taas kuuluu valta vahvistaa eduskunnan hyväksymät lait. Presidentti ja valtioneuvosto käyttävät lainsäädäntövaltaa myös silloin, kun sitä on nimenomaisesti delegoitu niille lainsäännöksellä. Presidentti, valtioneuvosto ja yksittäinen ministeriö voivat antaa tällaisista asioista asetuksia. Myös ministeriöitä alemmanasteisille viranomaisille voidaan joissakin tapauksissa delegoida lainsäädäntövaltaa, vaikka tämä valta onkin hyvin rajoitettua.

Eduskunnan valtaa korostavan parlamentarismin vastapainona toimeenpanovaltaa käyttäville orgaaneille on annettu oikeus hajottaa eduskunta ja määrätä uudet vaalit. Valta päättää ennenaikaisten eduskuntavaalien järjestämisestä kuuluu tasavallan presidentille, joka voi tehdä tällaisen päätöksen pääministerin aloitteesta. Menettely on tarkoitettu vain poikkeuksellisia olosuhteita varten, esim. silloin, kun toimintakykyistä valtioneuvostoa ei kyetä muodostamaan.

Tuomioistuimet

Tuomiovallan käyttö on valtiosäännön mukaan uskottu riippumattomille tuomioistuimille. Tuomiovallan käytöllä tarkoitetaan sitä toimintaa, jossa tuomioistuimet antavat oikeussuojaa määrittelemällä , mikä on yksittäistapauksessa lain mukaista.

Tuomioistuinten riippumattomuudella tarkoitetaan sekä tuomioistuinlaitoksen ulkoista että sisäistä riippumattomuutta. Ulkoisen riippumattomuuden periaatteen mukaan tuomioistuinten tulee olla lainkäyttötoiminnassaan riippumattomia tuomioistuimen ulkopuolisten tahojen toiminnasta. Sisäinen riippumattomuus taas merkitsee sitä, että muilla kuin asiaa käsittelevällä tuomioistuimella, esim. ylemmällä tuomioistuimella, ei ole oikeutta vaikuttaa ratkaisuun.

Tuomioistuinten riippumattomuuden periaate näkyy mm. niissä valtiosäännön määräyksissä, joissa kielletään satunnaisten tuomioistuinten perustaminen ja määritellään tuomarin virassapysymisoikeus.

Tuomioistuinten riippumattomuus ei kuitenkaan ole ehdotonta. Myös tuomioistuimet toteuttavat kansanvallan periaatetta soveltaessaan kansanedustuslaitoksen säätämiä lakeja. Tuomioistuinlaitoksen ulkopuoliset tahot voivat vaikuttaa sen toimintaan myös silloin, kun niillä on oikeus nimittää tuomioistuinten jäseniä.

HALLINTO-ORGANISAATIO

Hallintotoiminta on toimeenpanovallan käyttöä, jossa tätä toimintaa varten perustetut orgaanit joko vaikuttavat yksityisten henkilöiden oikeusasemaan hallintopäätöksillä tai kohdistavat näihin tosiasiallisia toimenpiteitä. Viimeksi mainittuja ovat esim. julkinen terveydenhoito, opetustoimen hoito tai poliisin toiminta.

Ylintä hallintovaltaa käyttää valtioneuvosto ministeriöineen yleistoimivaltansa perusteella. Valtioneuvoston yleisistunnossa ratkaistaan laajakantoiset ja periaatteellisesti tärkeät asiat. Ministeriöiden tehtävänä on valmistella yleisistunnossa käsiteltävät asiat ja vastata toimialallaan hallinnon asianmukaisesta toiminnasta, johon kuuluu mm. alempien viranomaisten toiminnan ohjaus ja valvonta.

Ministeriöiden alaiseen keskushallintoon voi valtiosäännön määräyksen mukaan kuulua virastoja, laitoksia ja muita toimielimiä.

Valtion aluehallinnosta huolehtivat lääninhallitukset.

Valtion paikallishallitusta hoitavat kihlakunnat.

Tärkeimmät paikallishallinnon yksiköt ovat kunnat, joiden hallinto perustuu asukkaiden itsehallintoon.

Ahvenanmaan maakunnan itsehallinnosta on säädetty erikseen.

YLEISET HALLINTOPERIAATTEET

Yleiset hallintoperiaatteet ovat toimeenpanovallan käytössä noudatettavia periaatteita, jotka ilmenevät valtiosäännöstä ja muista toimeenpanovallan käyttö säätelevistä säännöksistä. Ne velvoittavat kaikkia julkista valtaa käyttäviä riippumatta siitä, ovatko ne valtion tai kunnan viranomaisia tai ns. välillisen julkishallinnon yksiköitä.

Hallinnon lainalaisuuden periaatetta voidaan pitää demokraattisen oikeusvaltion yhtenä kulmakivenä. Periaatteen kautta toimeenpanovaltaan välittyy demokraattisesti säädettyjen lakien ilmentämä kansanvaltaisuus julkisen vallan käytössä. Valtiosäännössä ilmaistu hallinnon lainalaisuuden periaate tarkoittaa ensinnäkin sitä, että julkisen vallan käytön on perustuttava lakiin, ts. julkisen vallan käyttäjällä on aina oltava toimivaltaperuste, joka on viime kädessä palautettavissa eduskuntalakiin. Toiseksi kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava lakia. Tässä lailla tarkoitetaan koko oikeusjärjestyksen kokonaisuutta, siis myös eduskuntalakia alemmanasteisia säädöksiä. Julkista valtaa käyttävät eivät siis saa tehdä oikeussäännösten vastaisia päätöksiä.

Yhdenvertaisuusperiaate edellyttää tasapuolisuuden ja johdonmukaisen käytännön noudattamista hallintotoiminnassa. Tasapuolinen kohtelu tarkoittaa sitä, että merkityksellisessä suhteessa samanlaiset asiat on ratkaistava samalla tavalla. Johdonmukainen käytäntö taas merkitsee tasapuolisuutta ajallisessa suhteessa. Vaatimuksen mukaan viranomainen voi muuttaa omaksumaansa oikeussäännösten soveltamislinjaa vain perustellusta syystä.

Objektiviteettiperiaate edellyttää, että viranomainen saa asiaa ratkaistessaan tukeutua vai asiallisesti perusteltaviin perusteisiin. Objektiviteettiperiaate ilmenee erityisesti hallinnossa noudatettavissa esteellisyyssäännöksissä.

Kohtuusperiaate edellyttää tapauskohtaisten erityisolosuhteiden ottamista poikkeuksellisesti huomioon päätöksenteossa. Periaate ilmenee mm. säännöksissä, jotka oikeuttavat maksuista vapauttamiseen sosiaalisten syiden perusteella, tai säädöksissä, joilla virheellisesti maksetut etuudet voidaan jättää perimättä takaisin kohtuusperusteella.

Tarkoitussidonnaisuuden periaatteen mukaan viranomainen saa käyttää toimivaltaansa vain sellaiseen tarkoitukseen, jota varten se on annettu. Muussa tapauksessa on kyse harkintavallan väärinkäytöstä.

Suhteellisuusperiaate tarkoittaa, että viranomaisten käyttämien keinojen tulee olla järkevässä ja kohtuullisessa suhteessa toimien tarkoitukseen. Periaatteella on merkitystä ennen kaikkea asianosaisille velvoitteita asettavassa päätöksenteossa ja asianosaisten tahdosta riippumattomissa toimenpiteissä, kuten pakkokeinojen käytössä.

HALLINTOMENETTELY

Hallinnon lainalaisuus

Vaikka yksilön oikeusasemaan vaikuttavat ennen kaikkea aineelliset oikeussäännökset, myös menettelyä koskevilla säännöksillä on tärkeä tehtävä sen varmistamisessa, että aineellinen oikeus toteutuu yksittäistapauksessa. Valtiosäännössä onkin hallintotoiminnan osalta taattu jokaiselle oikeus saada asiansa käsitellyksi toimivaltaisessa viranomaisessa. Samoin edellytetään, että lailla turvataan hyvän hallinnon takeet.

Lainmukaiseen ratkaisuun pyritään toimeenpanovallan käytössä ensinnäkin ennakollisesti hallintoasian käsittelyä koskevilla oikeussäännöksillä. Toiseksi toiminnan lainmukaisuutta pyritään turvaamaan jälkikäteisellä oikeussuojan antamisella.

Jälkikäteisen oikeussuojan antamisen tärkein muoto on muutoksenhaku. Säännönmukainen muutoksenhaku hallintoviranomaisten vielä lainvoimaa vailla oleviin päätöksiin rakentuu valitusmenettelyn varaan. Ylimääräinen muutoksenhaku taas tulee kyseeseen silloin, kun jo lainvoiman saavuttanut päätös voidaan ottaa uudelleen harkittavaksi. Hallinto-oikeudellisia muutoksenhakuasioita käsitelevät hallinnolliset tuomioistuimet.

Hallintoasian vireillepano

Viranomaiselle syntyy velvollisuus käsitellä asiaa, kun se on pantu vireille asianomaisessa viranomaisessa. Hallintoasia pannaan yleensä vireille asianosaisen hakemuksella. Viranomaisella on yleinen neuvontavelvollisuus, jonka mukaan viranomaisen on annettava tarpeen mukaan neuvoja siitä, miten asia pannaan vireille ja miten asiaa käsiteltäessä on toimittava. Viranomaisella on myös velvollisuus siirtää asia toimivaltaiselle viranomaiselle, jos se on pantu vireille väärässä viranomaisessa.

Hakemuksen tulee sisältää hakijan vaatimus ja sen perusteet. Tarvittaessa viranomaisen on varattava hakijalle mahdollisuus täydentää puutteellista hakemusta.

Käsittely

Kun asia on tullut vireille, viranomaisen velvollisuus on johtaa asian selvittämistä. Asianosaisen on puolestaan esitettävä asian käsittelyssä tarpeellinen selvitys. Joissakin tapauksissa myös viranomaisella on velvollisuus hankkia asiassa tarvittavaa selvitystä.

Asian käsittelyn puolueeton ja objektiivinen käsittely pyritään turvaamaan esteellisyyttä koskevilla säännöksillä. Asianosaisen kuulemisvelvollisuudella taas turvataan asianosaisen mahdollisuus esittää näkemyksensä asian ratkaisuun vaikuttavista seikoista. Asia voidaan ratkaista asianosaista kuulematta vain, jos se on ilmeisen tarpeetonta tai asianosainen ei käytä tilaisuuttaan lausua asiasta.

Päätös

Viranomaisen on yleensä annettava päätöksensä kirjallisena. Päätöksen on oltava selkeä, yksilöity ja täydellinen. Tämä tarkoittaa että päätöksestä on käytävä selvästi ilmi päätöksen sisältö ymmärrettävästi ilmaisuna ja siinä on otettava kantaa kaikkiin oikeudellisesti merkityksellisiin asianosaisen esittämiin seikkoihin. Päätös on myös joitakin poikkeustilanteita lukuun ottamatta perusteltava esittämällä sekä ne tosiseikat että normit, joihin päätös perustuu. Päätökseen on niinikään liitettävä ohjeet muutoksen hakemisesta.

Tehty hallintopäätös on annettava asianosaiselle tiedoksi laissa määrätyin tavoin.

Oikeussuojakeinot

Hallintovalitus

Valtion hallintoviranomaisen päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella. Lisäksi hallintovalitusta käytetään sellaisissa kunnallisten viranomaisten ratkaisemissa asioissa, jotka koskevat kunnan elimille erityislainsäädännössä asetettuja lakisääteisiä tehtäviä, ja joissa kunnalliset viranomaiset siis hoitavat valtion paikallishallintoa.

Hallintovalitus voidaan yleensä tehdä vain yksittäistä asianosaista koskevasta yksittäisestä hallintopäätöksestä. Viranomaisten hallintopäätökset ovat valituskelpoisia, ellei valittamista ole poikkeuksellisesti erikseen kielletty.

Hallintovalituksen voi tehdä vain asianosainen. Hallintovalitus perustuu yleensä siihen, että päätös ei ole lainmukainen, mutta siinä voidaan nojata myös tarkoituksenmukaisuusperusteisiin.

Kunnallisvalitus

Kunnallisvalitus on väline valvoa kunnallisten viranomaisten toiminnan lainmukaisuutta. Tästä syystä kunnallisvalitus voidaan tehdä vain laillisuusperusteilla. Valituksen voi tehdä paitsi asianosainen myös kuka tahansa kunnan jäsen. Valittaa voi mistä tahansa kunnan elimen päätöksestä, joka ei ole luonteeltaan valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Ylimääräinen muutoksenhaku

Ylimääräinen muutoksenhaku kohdistuu lainvoiman saavuttamisen kautta pysyväksi muuttuneeseen päätökseen. Se on mahdollista vain erikseen määritellyissä poikkeustapauksissa, joissa tarve päätöksen uudelleenharkintaan on niin suuri, että on perusteltua puuttua pysyvään päätökseen.

Päätöksen tehnyt viranomainen voi joissakin tapauksissa itse oikaista virheellistä päätöstä. Tämä on mahdollista silloin, kun päätöksessä on asia tai laskuvirhe. Asiavirhe voi johtua puutteellisesta selvityksestä tai väärästä lain soveltamisesta.

Lainvoiman saanut päätös voidaan myös purkaa, ellei viranomaisen itseoikaisu ole mahdollista. Päätöksen purkaminen on mahdollista vain silloin, kun päätös loukkaa yksityisen oikeutta tai julkisen edun katsotaan vaativan päätöksen purkamista. Lainvoimaisen päätöksen purkuperusteet ovat ilmeisen väärä lainsoveltaminen, päätöksen perustuminen erehdykseen, uuden selvityksen ilmaantuminen ja menettelyvirhe asian käsittelyssä. Päätöksen voi purkaa korkein hallinto-oikeus.

Muita ylimääräisiä oikeusturvakeinoja ovat menetetyn määräajan palauttaminen ja prosessuaalinen kantelu.

Hallintokantelu

Hallintokantelu ei ole muutoksenhakukeino, eikä sen avulla siten ole mahdollista saada päätöstä kumotuksi tai muutetuksi. Sen tarkoituksena on saattaa valvontaviranomaisen tietoon päätöksen tai muun toimenpiteen lainvastaisuus tai muu moitittavuus. Se voi johtaa kurinpidollisiin tai rikosoikeudellisiin toimiin. Kantelu viranomaisen toiminnasta voidaan tehdä tämän esimiesviranomaiselle. Lisäksi se voidaan osoittaa yleisille lainvalvontaelimille, joita ovat oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies.

Etusivu | Teoreettiset perusteet | Oikeudenalat
Yksityisoikeus | Julkisoikeus | Rikosoikeus | Prosessioikeus