Uudet liikerakennukset

Lundqvistin taloa pidetään Helsingin ensimmäisenä modernina liikerakennuksena. Esimerkiksi Pohjolan talo suunniteltiin vielä yhdistetyksi liike- ja asuintaloksi. Rakennuksen kaksi alinta kerrosta olivat liikekäytössä, kolme ylintä kerrosta olivat asuinkerroksia. Pohjolan taloa rakennettaessa ei uskottu siihen, että kaupallisen tilan kysyntä tulisi koskaan ulottumaan katutason kahta alinta kerrosta korkeammalle. Lundqvistin talo oli kuitenkin puhdas liike- ja toimistotalo ja tällaisena ensimmäinen esimerkki toiminnaltaan erikoistuneen suurkaupungin rakennustyypistä.

Mitkä tekijät sitten johtivat liiketalon rakennustyypin syntyyn? Perinteinen sekoittunut kaupunkimuoto, jossa asuminen, työ ja tuotanto lomittuivat tasasuhtaisesti kaupungin sisällä, koki 1800-luvun loppupuolelta alkaen muutoksia. Teollistumisen myötä syntyi suurkaupunkeja, joissa kaupungin toiminnan kannalta keskeiset funktiot alkoivat tilallisesti eriytyä toisistaan. Asuminen erottui kaupan tai tuotannon ympäristöstä. Kaupungin kasvuun liittyneen sisäisen eriytymisen tärkeimpänä yksittäisenä tekijänä pidettiin liikeyritysten sijoittumista. Laajenevissa kaupungeissa ainoastaan keskustatontit kiinnostivat liikkeenharjoittajia, jolloin tuottava liiketila alkoi syrjäyttää asuntoja. Uusiin rakennusmuotoihin vaikuttivat kaupalliset tekijät, jotka ajan liikeopin perusteella olivat tehokkaan mainospinta-alan tarve sekä rakennusten pohjaratkaisujen joustavuus erilaisten konttoritarpeiden mukaan. Näiden tarpeiden perusteella syntyi suurkaupungin liiketalon rakennustyyppi, jossa yhdistyivät "cityliikkeet", keskustalle leimalliset erikoisliikkeet, sekä avointa toimistotilaa sisältäneet konttorikerrokset. Kehityksen pioneerikohteina Helsingissä voi pitää Selim A. Lindqvistin suunnittelemia Merkuriuksen (Pohjoisesplanadi 33) ja Lundqvistin liiketaloja.