|
||||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
III IHMINEN JA YHTEISKUNTAEriksenin kirjan luvut 4 - 6 käsittelevät kaikki yksilön ja yhteiskunnan välistä suhdetta, mutta tarkastelun näkökulma vaihtuu lukujen välillä. Ohessa on yksinkertainen jäsennys näistä kolmesta luvusta suomennettuine otsikoineen ja alaotsikoineen. Tämän jäsennyksen tarkoitus on auttaa hahmottamaan punaisia lankoja moniaineksisesta tekstistä. Tämän osion oheislukemistona on Émile Durkheimin (1982 [1895]) klassinen teksti Mikä on sosiaalinen fakta? teoksesta Sosiologian metodisäännöt. Helsinki: Tammi. Durkheimin päämääränä tässä teoksessa oli osoittaa, että sosiologia oli erillinen tieteenalansa, jolla oli todellinen, objektiivinen, erillinen tutkimusalueensa: sosiaaliset faktat. Sosiaaliset faktat eivät ole selitettävissä psykologisilla selityksillä. Tämä teksti on - käyttääksemme Eriksenin terminologiaa - järjestelmänäkökulman klassinen artikkeli. Siksi se on valittu tähän oheislukemistoksi. Tämän osion luvuissa esiintyvät vaihtoehtoiset perspektiivit – esimerkiksi kuudennen luvun B-osassa esitellyt käsitteellistämisen tavat – tulevat toivottavasti uudella tavalla ymmärrettäväksi tämän tekstin pohjalta. Pertti Töttö (1996:190) on ilmaissut asian selkeästi: "Vaikka Durkheim myönsi, ettei sosiaalinen todellisuus ole olemassa täysin ihmisten toimista riippumatta, hän kuitenkin väitti, että se on jotain, joka löytyy ihmisen selän takaa, heidän ajatuksistaan, uskomuksistaan ja tahtomuksistaan erottuvana esineenä. Näin hän tuli joskus kohtalokkaalla tavalla objektivoineeksi sosiaalisen todellisuuden." Eriksenin kirja on painottunut sosiaaliantropologian - pikemminkin kuin yhdysvaltalaisen kulttuuriantropologian - keskeisiin kysymyksiin. Se pohjautuu siis pitkälti durkheimilaiseen teoriaperinteeseen, tästä kumpuavaan brittiläiseen sosiaaliantropologiaan ja niihin keskusteluihin, jotka kehittivät ja kyseenalaistivat tämän tradition periaatteita. Siksi Durkheimin teksti luo pohjaa myös Eriksenin tässä luvussa käsittelemille kysymyksenasetteluille, etenkin koskien yksilön ja yhteiskunnan suhdetta. LUKU 4: SOSIAALINEN PERSOONATämä luku käsittelee sosiaalista elämää yksilön näkökulmasta, etenkin persoonan ideaa sekä ihmisten välisiä suhteita. Tämä luku on jaettavissa kahteen osaan, jotka tarkastelevat seuraavia kysymyksiä: (1) Miten voidaan jäsentää luonnon ja yhteiskunnan/kulttuurin välistä suhdetta?
(2) Millaisia käsitteitä ja käsityksiä ihmisyydestä, yksilöstä tai sosiaalisesta persoonasta on yhteiskuntatieteissä? Mikä on näiden merkitys antropologiassa? Mitä tarkoittaa sosiaalinen persoona (henkilö). Persoonan käsite viittaa sosiokulttuurisiin käsityksiin persoonasta ja tapoihin tulla persoonaksi sosiaalisissa prosesseissa tai sosiaaliseen identiteettiin persoonana. Taustalla on Marcel Maussin (1938) klassinen artikkeli:
LUKU 5: PAIKALLISYHTEISÖTTämä luku käsittelee sosiaalista elämää yhteiskunnan näkökulmasta, etenkin sosiaalisen organisaation eri tasoja. Tämä luku on jaettavissa kolmeen, suhteellisen erilliseen osioon: (1) Mikä on paikallisyhteisöjen tutkimuksen metodologinen merkitys antropologiassa? Millaisia rajaamisen ongelmia tuottaa käsitys paikallisyhteisöstä? (2) Mikä tuottaa sosiaalisen organisaation? Toisin sanoen, miten yhteiskunnallisen järjestyksen uusintamista voidaan eritellä seuraavien kolmen tekijän kautta?
(3) Miten sosiaaliset järjestelmät toimivat kotitalouksien ja kylien (paikallisyhteisöjen) tasolla? Millaiset tekijät vaikuttavat niiden dynamiikkaan (integraatioon ja jännitteisiin)? Millainen on kotitalous sosiaalisena instituutiona? Miten sukulaisuus jäsentää paikallisyhteisöjen sosiaalista järjestelmää? Tämän osion kuvaukset perehdyttävät politiikan ja sukulaisuuden vaihteleviin tekijöihin. Johdannoksi tähän osioon Eriksen kirjoittaa (s. 94): ”Tähän saakka sosiaalisen persoonan kehittymistä on kuvattu yksilön ja yhteiskunnan välisenä suhteena. välisen vuorivaikutuksen kautta. Nyt siirrymme askeleen eteenpäin ja tarkastelemme yhteisöjen sosiaalista organisaatiota: kuka tekee mitä kenenkin kanssa ja miten yhteiskunnat säilyvät (ja muuttuvat)? Tässä keskeinen käsite on sosiaalinen instituutio. Sosiaalinen instituutio voidaan määritellä tapana, tavaksi, sosiaalisten suhteiden järjestelmäksi (mukaan lukien valtasuhteet) valtasuhteet mukaan lukien, tai joukoksi käyttäytymissääntöjä, jotka säilyvät pitkiä aikoja ja jotka , tietyssä mielessä , ovat olemassa riippumatta ihmisistä jotka panevat ne täytäntöön. Esimerkiksi kun ydinperhe hajoaa kuoleman, avioeron tai lasten pois muuttamisen takia, tämä ei vaikuta ydinperheen instituutioon. Kun kuningas kuolee ja hänen poikansa korvaa hänet, tällä ei yleensä ole mitään vaikutusta monarkiaan instituutiona. Yhteiskunta on olemassa instituutioiden kautta: kun nämä lakkaavat toimivasta, yhteiskunta muuttuu joskus jopa perinpohjaisesti.” Tämä osa koostuu seuraavista alaluvuista, joissa tarkastellaan kotitalouksia ja kylää sosiaalisen järjestelmän muotona etnografisten esimerkkien kautta:
LUKU 6: IHMINEN JA YHTEISKUNTATässä luvussa kaksi edellä esiteltyä näkökulmaa sosiaaliseen elämään - yksilöstä ja yhteiskunnasta käsin rakentuvat - tuodaan yhteen. Tällainen tehtävä on väistämättä teoreettinen. Millaisia näkemyksiä antropologiassa (ja yleisemminkin yhteiskuntatieteissä) on yksilön ja yhteiskunnan välisestä suhteesta? Lukua jäsentää kaksi keskeistä, läheisesti toisiinsa liittyvää kysymystä, jotka tulevat Eriksenin kirjassa jatkossakin jatkuvasti esille.
Tämä luku onjaettavissa kahteen osaan: (A) Miten käsitteen ' sosiaalinen (tai yhteiskunnallinen) eri ulottuvuudet ovat jäsennettävissä. Miten sosiaalisen rakenteen (tai yhteiskuntarakenteen) ja sosiaalisen organisaation käsitteet kohdistavat huomion eri seikkoihin? Miten voidaan eritellä yhteisöjen ulottuvuuksia laajuutta, ja kompleksisuutta? Alaluvuista viimeinen, ryhmän ja kehikon käsitteitä koskeva, ei ole pakollista luettavaa.
(B) Mitä tarkoittavat metodologinen individualismi ja metodologinen kollektivismi teoreettisina näkökulmina yksilöiden ja yhteiskunnan väliseen suhteeseen? Miten näkökulma vaikuttaa siihen, kuinka integroituneena kokonaisuutena kulttuuria/yhteiskuntaa pidetään ja kuinka paljon huomio kiinnittyy sisäisiin eroihin, toimijuuteen ja muutoksiin? Miten kahtiajako rakenteelliseen ja prosessuaaliseen näkökulmaan on ylitettävissä? Giddensin ja Bourdieun ratkaisuja on luonnehdittu käsitteillä toimintateoria ja käytäntöteoria (practice theory).
|