Minun oppiaineeni: Elisa Kauppila ja kasvatustieteet

Oivalluksesta opiskelijaksi

Elisa Kauppilan sukulaiset olivat aina sanoneet, että hänestä pitäisi tulla opettaja. Jokin Elisassa vakuutti heidät: kenties se, että Elisa opetti jo 15-vuotiaana pianonsoittoa, tai se, että hän oli aina ollut aktiivinen koulussa, mukana kaikessa ja tietynlainen johtajatyyppi.

Elisa itse ei kuitenkaan ollut vakuuttunut: ”Sanoin aina että ’ei varmasti, minusta tulee näyttelijä!’” Teatteri oli aina ollut Elisan sydäntä lähellä, ja hän oli varma valinnastaan. Hän haki teatterikorkeaan neljä kertaa, joiden välillä hän oli Oulun kaupunginteatterissa töissä, kouluttautui ammattikoulussa maalariksi ja opiskeli vuoden musiikkia kansanopistossa. Hän muutti Oulusta Helsinkiin, jotta voisi omistautua tavoitteelleen paremmin ja oli mukana satunnaisissa teatteriprojekteissa.

Aina ei ole huono asia, jos jotakin ajatusta joutuu työstämään pitkään ennen kuin se kantaa hedelmää. Viime kesänä Elisa yhtäkkiä tajusi sen, mitä sukulaiset olivat hänelle puhuneet jo kauan. ”Viimeinkin aloin ajatella sitä. Tajusin että okei, minusta tulee opettaja. Innostus, joka siitä oivalluksesta tuli, teki kaikesta tosi helppoa.” Elisa ilmoittautui Espoon Työväen Akatemian kasvatustieteiden perusopintokokonaisuuteen, jonka myös äiti ja täti olivat lukeneet – täti omaksi ilokseen ja äiti täydennyskoulutuksena. Ainoa vaikeus oli odottaa kurssien alkuun asti, että pääsi opiskelemaan: ”En malttanut odottaa, että koulu alkaa!”

Tulevalle opettajalle jokainen oppilas on tärkeä

Työväen Akatemia on yksi Avoimen yliopiston yhteistyöoppilaitoksista, joka tarjoaa avoimia yliopisto-opintoja muun muassa kasvatustieteissä. Opetus sisälsi lähiopetusta 28 hengen ryhmässä, josta muodostui tiivis porukka. ”Ryhmässä tuettiin ja kannustettiin toisiamme, meistä tuli hyviä ystäviä. Meillä on myös Facebook-ryhmä, jonka kautta olemme yhteydessä,” Elisa kertoo.

Perusopintojen jälkeen Elisa jatkoi opintojaan Avoimessa yliopistossa. Kurssit sisälsivät paljon kirjoittamista, kuten oppimispäiväkirjojen ja esseiden laatimista, mutta myös käytännönläheisiä harjoituksia. Didaktiikan kurssilla tuli pitää muille oppilaille oppitunti ja tehdä sen pohjalta raportti. Elisalle kurssi jäi erityisesti mieleen aivan toisesta syystä. ”Sain ensimmäisen vitoseni! Se oli ihanaa,” Elisa sanoo hymyillen.

Elisa puhuu opettajan ammatista rauhallisesti ja varmasti. Taustalla oleva vilpitön motivaatio on vaikuttava. ”Näen tärkeänä sen, että jokainen on yksilö ja jokaisen mielipiteet ja ajatukset ovat merkittäviä. Sen kokemuksen haluan saada oppilaissani aikaan,” Elisa sanoo.

Elisa kertoo, että kasvatustieteiden opinnoissa kasvatusta käsitellään melko filosofisesti korostaen kasvatuksen yhteiskunnallista merkitystä makrotasolla. Elisa painottaa opettajan ammatin olevan kiinnostava monella tasolla – lapsen yksilötason oppimiskokemukset vaikuttavat aikuisena siihen, millaisena hän kokee itsensä suhteessa muuhun yhteiskuntaan: ”Jos jo ala-asteikäiset saadaan kokemaan itsensä tärkeiksi ja merkittäväksi kansalaisiksi, heistä kasvaa yhteiskuntaan aktiivisia aikuisia, mikä on kasvatuksen tavoite. Haluan olla vaikuttamassa siihen.”

Ala-asteen luokanopettajan tehtävät kiinnostavat Elisaa eniten, ja kurssien yhteydessä hän on päässyt harjoittelemaan myös oikeita opetustilanteita. Auroran koulun nelosluokkalaisten edessä yksin seisoessaan Elisa tajusi, että tehtävä on yllättävän haastava. Kaiken kaikkiaan kokemus oli kuitenkin hyvin positiivinen, ja Elisa kehuu oppilaiden motivoituneisuutta.

Kohti yliopistotutkintoa

Tänä keväänä Elisa siirsi Avoimen opintojensa valmistumistavoitetta, jotta aikaa riitti Helsingin yliopiston luokanopettajakoulutuksen valintakokeisiin valmistautumiseen. ”Valmistauduin tosi paljon, mutta ainahan sitä olisi voinut lukea enemmän,” Elisa sanoo.

Ensimmäinen osa on artikkelikokoelmaan perustuva Vakava-koe, joka sisältää oikein-väärin -väittämiä sekä monivalintatehtäviä. Vakavan perusteella valitaan toisen vaiheen soveltuvuuskokeeseen pääsevät. Samalla kokeella voi hakea usealle eri paikkakunnalle, ja Elisan pistemäärä riitti Oulun ja Jyväskylän yliopistojen toiseen vaiheeseen. Helsingin rajasta jäi puuttumaan 0,09 pistettä.

”En oikeastaan olettanutkaan pääseväni sisään ensimmäisellä kerralla,” Elisa kertoo. Elisa haluaa pysyä pääkaupunkiseudulla, joten seuraavana vuonna hän aikoo yrittää uudestaan. ”Ehdottomasti!”

Elisa suosittelee Avoimen yliopiston opintoja erityisesti sellaisille, jotka haluavat testata olisiko heistä yliopisto-opiskelijoiksi. ”Minä ainakin huomasin, että tykkään yliopisto-opiskelusta ja pystyn siihen,” Elisa sanoo. Elisan mielestä Avoimessa opiskelu eroaa lukio-opiskelusta opiskelun itsenäisyydessä. Opettajaa ei välttämättä tapaa lainkaan, ja opinnot suoritetaan hyvin oma-aloitteisesti. Toisin kun lukiossa, yliopistossa ei enää pääse sieltä, missä aita on matalin: ”Jos et tee oppimispäiväkirjaasi, sitä ei ole,” Elisa nauraa.

Elisa teki opintojensa ohella töitä, ja sanoo aikataulujen joskus tehneen tiukkaa. ”Eihän siinä kovin paljoa muuta elämää ole, eikä sitä pidemmän päälle ehkä jaksaisikaan.” Sisäinen motivaatio oli kuitenkin niin vahva, ettei tehtäviä välillä edes malttanut olla tekemättä. ”Aina löytyy aikaa sille, mikä on itselle tärkeää,” Elisa sanoo ja katsoo suoraan silmiin. Viiden vuoden kuluttua Elisa on Helsingin yliopistossa tekemässä luokanopettajakoulutuksen maisteriopintoja. ”Se on se haave.”

(julkaistu 3.7.2012)