Avoimen yliopiston esittely Ajankohtaista Yhteystiedot

PL 9, 00014 Helsingin yliopisto
Yhteystiedot

Opiskelijaneuvonta
Ota yhteyttä

Tenttipalvelu
Ota yhteyttä

Muut yhteystiedot
Henkilöstö
Yhteistyöoppilaitokset

Itsensä kehittäminen tärkeää Avoimen opiskelijoille

Opiskelijapalautekyselyä suunnittelemassa pedagoginen yliopistonlehtori Saara Repo. Kuva: Päivi LeppänenAvoin yliopisto järjestää vuosittain opiskelijoille palautekyselyn, jonka vastauksia käytetään apuna toiminnan kehittämisessä. Viime kevään kyselyyn vastasi 708 opiskelijaa, kiitos kaikille vastanneille! Vastaajat olivat yleisesti ottaen tyytyväisiä Avoimen toimintaan. Opetus koettiin pääosin laadukkaaksi ja opettajia kuvattiin innostaviksi ja asiantunteviksi.

Opiskelijat kaipasivat edelleen enemmän palautetta opettajilta sekä toivoivat enemmän vertaistukea muiden opiskelijoiden kesken. Avoin yliopisto on koonnut vinkkejä ja kokemuksia vertaistukeen verkkopalvelun Opitaan yhdessä! -sivulle.

Palautekyselyssä kysyttiin ensimmäistä kertaa opiskelun merkityksiä opiskelijalle itselleen. Aiemminkin esille tulleiden ammattitaidon kehittämisen ja tutkintoon tähtäämisen lisäksi opiskelijat kertoivat, että itsensä kehittäminen on heille tärkeää. Tämä merkitys mainittiin kaikista useimmin. Opiskelijat kertoivat myös, että Avoin yliopisto on mahdollistanut opiskelun silloinkin, kun se muutoin ei ehkä olisi ollut ollenkaan mahdollista. Esimerkiksi verkko-opinnot ja iltaisin pidettävät luennot antavat mahdollisuuden opiskeluun työn ohella tai vaikka hoitovapaalla ollessa.

Lisätietoja
Saara Repo
pedagoginen yliopistonlehtori
saara.repo(ät)helsinki.fi