(viittauskÄytÄntÖ perustuu APA:n ohjeistoon)

Juhani E. Lehto

Sisällys:

Esipuhe
1. Miksi tieteellinen essee?
2. Yleisiä ohjeita

Kappale ja luku
Esseen rakenne
Ei korvaavia kirjoja
Tiivistävän referoinnin periaatteet     Esimerkki 1  (sitaatista kommenttiin eteneminen)
Ajan tarve
Lähettäminen
Säilyttäminen
Oppimistehtävän kommentointi
3. Teksti: tyyli ja kieli
Tiedon epävarmuus
Koherenssi     Esimerkki 2  (virkkeiden välinen suhde / miten teksti eroaa virkeluettelosta)
Esimerkki 3   (oman tekstin ja siteerauksen suhde)
Lisäohjeita
Käsitteiden määrittely
Yhdyssanat
Partitiiviset sanat ja koittaa/koettaa
Ei puhekieltä
4. Otsikointi, ulkoasu ja jäsentely
Kappaleotsikot
Ulkoasu
Välimerkit
Lyhyt ja pitkä väliviiva
Tavutus
Jäsentely
5. Lähdeviitteet tekstin seassa
Esimerkki 4   (kirjoittajan etunimen mainitseminen)
Esimerkki 5   (artikkeleihin viittaaminen)
Esimerkki 6   (&-merkki viitteessä, ja-sana itse tekstissä)
Esimerkki 7   (virkekohtainen lainaus)
Esimerkki 8   (ns. heikko viittaus, kappalekohtainen viittaus)
Esimerkki 9   (viitemerkintä, kun sama asia useasta lähteestä)
6. Sekundaarilähteet
Esimerkki 10   (toisen käden lähteen käytön osoittaminen/merkitseminen)
Esimerkki 11   (primaarilähteen mainitseminen)
7. Suorat lainaukset ja plagiointi
Suorat lainaukset    Esimerkki 12   (suora lainaus)
Plagiointi (kiellettyä!)     Esimerkki 13   (esimerkki plagioinnista)
8. Lähteet
Esimerkki 14   (toimitetuista julkaisuista lainattujen artikkeleiden merkitseminen lähdeluetteloon)
Esimerkki 15   (uusittujen/korjattujen painosten merkitseminen)
Esimerkki 16   ( &-merkin käyttö; myös nettilähteen merkitseminen)
Esimerkki 17   (tieteelliset artikkelit/lehdet, englanninkieliset lähteet)
9. Internet-lähteet
Esimerkki 18 (viitataan painettuun lähteeseen, jos sekä elektroninen että painettu versio ovat olemassa)
Esimerkki 19 (vain verkossa julkaistava tieteellinen lehti)
Esimerkki 20 (organisaatioiden internet-sivut, kirjoittaja julkaissut useita lähteitä samana vuonna)
10. Oppimistehtävän korjaaminen

Esipuhe

Tämä ohjeisto on syntynyt vuosituhannen vaihteessa, jolloin työskentelin kasvatustieteen lehtorina Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa, joka silloin oli osa erillislaitos Palmeniaa. Kasvatustieteen opiskelijoita oli tuolloin hyvin paljon, ja tavanomaisin opintojen suoritusmuoto oli essee. Oli tarvetta saada esseen kirjoittamiselle jonkinlainen muodollinen ohjeisto. Luontevaa oli ohjeistaa opiskelijat samaan käytäntöön, jota kasvatustieteissä käytettiin silloin yleisesti opinnäytteissä: proseminaareissa, kandidaatintutkielmissa, pro gradu -tutkielmissa ja väitöskirjoissa.

Ohjeisto perustui silloin Hirsjärven, Remeksen ja Sajavaaran kirjaan Tutki ja kirjoita. Tämä kirja puolestaan perustuu pitkälti American Psychological Association (APA) -järjestön julkaisemaan kirjaan Publication manual. Hirsjärvi ym. ovat yksinkertaistaneet APA:n alkuperäistä ohjeistoa ja soveltaneet sitä Suomen oloihin. Uusimmissa painoksissa Hirsjärvi ym. (2009) esittelevät tämän yksinkertaistetun ohjeiston ohella alkuperäisen APA:n mukaisen käytännön. Tämä ohjeisto noudatteli pitkään Hirsjärven yksinkertaistettua käytäntöä. Sittemmin Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos on ottanut ohjenuorakseen alkuperäisen APA:n viittauskäytännön, jota myös HY:n käyttäytymistieteiden laitos (psykologia sekä yleinen ja aikuiskasvatustiede) pääsääntöisesti noudattaa. Siksi olen heinäkuussa 2016 muokannut ohjeistoa siten, että se noudattaa APA:n alkuperäistä ohjeistoa. Suosittelen perehtymään ohjeistoon tarkemmin seuraavan kirjan kirjan avulla: American Psychological Association (2010). Publication manual. 6. painos. Washington DC: American Psychological Association.

On huomattava, että eri tieteissä noudatetaan hyvin erilaisia lähdeviittaus- ja lähdeluettelokäytäntöjä. Esimerkiksi historia, yhteiskuntatieteet ja lääketiede eroavat täysin toisistaan. Jos olet opiskellut muuta alaa ennen kasvatustieteitä, kasvatustieteiden käytäntöjen omaksuminen vie varmaan jonkin aikaa. Kansainväliset tieteelliset lehdet samallakin alalla saattavat noudattaa eri tapoja. Tästä seuraa opiskelijan näkökulmasta se ongelma, että hän ei voi ottaa mallia edes johtavien kasvatustieteellisten lehtien käytännöistä, ei liioin julkaistuista (väitös)kirjoista eikä muiden alojen ohjeistoista. Suomalaisista tieteellisistä lehdistä mm. Psykologia ja NMI Bulletin noudattavat tässä esiteltyä käytäntöä.

Vuosien mittaan monet proseminaari- ja pro gradu -tutkielman tekijät ovat voineet hyödyntää vuosituhannen vaihteessa laatimaani Oppimistehtävänä tieteellinen essee – ohjeita -ohjeistoa. Siksi jo edellisessä päivityksessä v. 2012 otettiin huomioon tutkielmanlaatijoiden tarpeet. Luvut 1 ja 2 käsittelevät pääasiassa esseetä, mutta ainakin lukua 2 voidaan soveltaa myös tutkielmissa. Luvut 3–9 sopivat kaikille tutkielman kirjoittajille.

Vuosien mittaan tämä ohjeisto on muuttunut: se on siirtynyt jaettavasta paperiversiosta internet-sivulle. Esseiden palautuskin on muuttunut sähköiseksi, jne. Lehtori, KL Tiina Renko on ystävällisesti parannellut ohjeistoa vuosien mittaan. Paljon kiitoksia, Tiina!

Helsingissä 7.7.2016

Juhani E. Lehto

 1. Miksi tieteellinen essee?

Yliopiston tehtävä on uuden tiedon tuottaminen ja siihen perustuvan korkeimman opetuksen antaminen. Tämän lakitekstin antaman tehtävän mukaisesti tutkimus ja opetus ovat yliopiston tasavertaisia tehtäviä. Juuri tutkimustehtävä erottaa yliopiston kaikista muista oppilaitoksista: opetustahan antavat muutkin oppilaitokset. Opetus ja tieteellinen tutkimus nivoutuvat yliopistossa kiinteästi yhteen. Siksi opetuksessa pyritään alusta alkaen kehittämään opiskelijoiden kykyjä ajatella kriittisesti, analysoida käsiteltävää ilmiötä ja luoda synteesejä laajasta kirjallisuudesta. Ne kaikki ovat tieteenteossa erittäin olennaisia taitoja, mutta niiden käyttökelpoisuus ei suinkaan rajoitu tieteelliseen tutkimukseen, vaan nämä taidot ovat hyödyllisiä kaikkialla yhteiskunnassa.

Tieteellinen essee, joka on monen Avoimen yliopiston opintojakson suoritusmuoto, palvelee juuri näiden yleisten ajattelutaitojen, joita voidaan kutsua vaikka metataidoiksi, kehittämistä. Esseellä tarkoitetaan myös tentissä kirjoitettavaa esseevastausta. Tämä ohjeisto koskee kuitenkin pääasiassa vain laajahkoa kirjoitelmaesseetä ja tutkielmia. Esimerkiksi lähdeviitteitä, jotka kirjoitelmaesseessä ja tutkielmassa ovat hyvin tärkeitä, ei tenttivastausesseessä vaadita. Tentaattori voi antaa lisäohjeita näiden ohjeiden käytöstä tenttivastauksen laadintaan.

Näissä ohjeissa korostetaan tieteellisen kirjoittamisen tekniikkaa. Se palvelee varmaan muutakin kirjoittamista silloin, kun tavoitteena on laatia täsmällistä asiatietoon pohjautuvaa ja argumentoivaa tekstiä.

Tässä annetut ohjeet ovat ehkä Sinusta tuskastuttavan yksityiskohtaisia ja teknisiä. Niiden tarkoituksena on kuitenkin helpottaa ja systematisoida opiskeluasi. Alusta lähtien oikein omaksutut kirjoituskäytännöt helpottavat ratkaisevasti opintoja. Tässä annetut ohjeet ovat käyttökelpoisia vielä silloinkin, jos joskus kirjoitat väitöskirjaa. Lisäohjeita tosin joudut opintojen kuluessa etsimään myös muualta. Tässä ohjeistossa on mahdotonta sanallisesti kertoa esim. kaikkia välimerkkien sijoitteluja. Opiskelija velvoitetaan tutustumaan ohjeiston esimerkkeihin ja noudattamaan samoja käytäntöjä omassa kirjoituksessaan.

Tieteellisen kirjoittamisen aikana opitaan uutta, ja tutustutaan oman ajatuksen voimaan. Se on haastavaa ja toivottavasti Sinulle myös mielenkiintoista.

( alkuun )

2. YleisiÄ ohjeita

Kappale ja luku. Tässä ohjeistossa puhutaan kappaleista ja luvuista. Arkikielessä nämä usein sekoitetaan. Puhutaan esim. kirjan kappaleesta, vaikka tarkoitetaan kirjan otsikoitua lukua.Tässä ohjeistossa kappale tarkoittaa lyhyttä (esim. puoli sivua tai vähemmän) tekstiä, jolla ei ole omaa otsikkoa (poikkeus: kappaleotsikko). Luku ja alaluku viittaavat kappaletta suurempiin kokonaisuuksiin, joilla on aina oma otsikko. Ne sisältävät yleensä useita kappaleita.

Esseen rakenne. Avoimen yliopiston verkkosivuilla on esseen kirjoittajalle erinomaisia ohjeita:

"Esseen kirjoittaminen on tenttivastauksen ohella tavallisin tapa selvittää, kuinka perin pohjin opiskelija on opitun ymmärtänyt. Essee on laajahko kirjoitelma (pituuden määrittelee kuulustelija tapauskohtaisesti), joka kirjoitetaan annettujen lähdeteosten pohjalta ja jonka tulee käsitellä annettua aihetta riittävän laajasti otsikon puitteissa. Esseen kirjoittajan on siis yhdistettävä otsikon vaatimukset, lähdeteosten referointi ja omat ajatukset omaperäiseksi argumentoinniksi.

Esseen kirjoittajan tulee kuvata, analysoida ja arvioida lähdeteosten teoriaa, käsitteitä ja mielipiteitä. Esseen kirjoittajalle asetettavia vaatimuksia ovat usein myös lähdemateriaalin vertailu ja tulkinta.

Kuulustelija odottaa ennen kaikkea, että esseen kirjoittaja keskittyy olennaiseen ja pysyy aiheessa. Hän olettaa, että essee perustuu lähdeteosten perusteelliseen ja kriittiseen lukemiseen ja että essee on johdonmukaisesti argumentoitu sekä sujuvasti ja selkeästi esitetty.

Koska esseen kirjoittajalta edellytetään omia ajatuksia ja argumentteja, tulee jo esseen lähdemateriaalia lukea arvioivasti ja kriittisesti. Kaikki lähdeteoksissa esitetty ei välttämättä ole olennaista esseen kannalta eikä kaikki mikä on painettu kirjaan ole välttämättä totta ja oikein.

Aina ei esseen kirjoittajalle anneta valmista otsikkoa, joka ohjaisi kirjoitelman kulkua. Jos kehotus "Lukekaa nämä teokset ja kirjoittakaa niiden pohjalta essee" tuntuu vaikealta toteuttaa, kannattaa aloittaa tekemällä luettavasta materiaalista referaatti (ks. ohjeita). Referaattia apuna käyttäen voit ryhtyä arvioimaan lukemaasi. Pohdi keskeisiä käsitteitä ja niiden määrittelyä, teoksen tavoitteita, teoreettista pohjaa, arvomaailmaa, pääväittämiä ja niiden perusteluja.

Esseen tulee olla rakenteeltaan selkeä ja johdonmukainen. Se kannattaa rakentaa kolmiosaiseksi, jolloin ensimmäiseksi tulee johdantojakso, sitten kehittelyjakso ja viimeiseksi päätäntö eli yhteenvetojakso.

Johdannossa tulee olla lukijan kiinnostuksen herättävä aloitus sekä aiheen ja käsittelyjärjestyksen ilmoittaminen. Kehittelyosa on se, missä otsikon aihetta varsinaisesti käsitellään: kuvaillaan, analysoidaan, vertaillaan, arvioidaan. Jos otsikko on sellainen, että se vaatii vastaukseksi joko kyllä tai ei, kysymystä tarkastellaan dialektisesti sekä myönteisestä että kielteisestä näkökulmasta, jotta toinen vaihtoehto voitaisiin perustellusti sulkea pois. Väitteiden tueksi esitetään perusteluja ja havainnollisia esimerkkejä. Jos esseen otsikkona on kysymys, yhteenvetojaksossa esitetään siihen perusteltu vastaus, jota on kehitelty keskimmäisessä osassa.

Hyvä tapa arvioida itse esseen sisältöä ja rakennetta on lukea se läpi kappale kerrallaan ja kysyä itseltään jokaisen kappaleen kohdalla, mikä on kappaleen pääasia. Voit testata kappaletta yrittämällä tiivistää sen yhteen virkkeeseen. Näin saat selville sen, mitä olet todella kirjoittanut. Se voi nimittäin yllättävästi poiketa siitä, mitä olet aikonut kirjoittaa." (Avoin yliopisto 2009)

Esseenä suoritettavan oppimistehtävän tarkoituksena on, että laadit opintojakson kirjallisuuteen tai muihin lähteisiin pohjautuvan kirjoitelman. Muuhun kuin tutkintovaatimuksissa mainittuihin lähteisiin perustuvia esseitä ei hyväksytä. Lisälähteet ovat kuitenkin sallittuja, mikäli opettaja antaa niiden käyttöön luvan. Tutkielmissa kirjoittaja etsii itse lähteet, suomenkieliset oppikirjat eivät ole niissä suositeltavia.

Ellei toisin mainita, esseen kirjoittaminen on yksilöllistä työtä. Siinä vaiheessa, kun asioita opiskellaan, ryhmätyö on valttia, mutta ei enää kirjoitusvaiheessa. Opiskelijoiden ei tule yhdessä päättää esim. esseeseen sisältyvistä asiakokonaisuuksista eikä esseen väliotsikoinnista.

Ei korvaavia kirjoja. Tutkintovaatimuksissa olevia kirjoja/nettilähteitä ei voi korvata millään muilla lähteillä, ellei tehtävänannossa erityisesti asiasta mainita. Jos essee pohjautuu useaan lähteeseen, on niitä kaikkia käytettävä tasapuolisesti lähteenä (ellei toisin ohjeisteta tehtävänannossa), kuitenkin esseen aiheen kannalta tarkoituksenmukaisesti. Käytä kirjoja monipuolisesti lähteenä. Älä siis tukeudu pelkästään yhteen lukuun tai joihinkin kirjan kohtiin. Monipuolinen kirjojen käyttö osoitetaan lähdeviittauksin, joissa mainitaan sivunumero/t. Esseessä voidaan lähteinä käyttää muutakin kuin opintojakson vaatimuksissa olevaa kirjoja/nettilähteitä. Yksityiskohtaisempia ohjeita muusta kirjallisuudesta/lähteistöstä annetaan tehtävänannossa.

Tiivistävän referoinnin periaatteet. Esseen ja tutkielman teoreettisen tarkastelun ydin on kirjallisuudesta poimittu, ymmärretty ja omin sanoin esitetty tieto. Sen tueksi ja siihen kiinteästi liittyneenä voit esittää käytännön esimerkkejä ja omia kokemuksia (tutkielmissa hyvin niukasti). Yleinen virhe omien mielipiteiden ja kokemusten kirjoittamisessa on, että niitä ei sidota teoreettiseen tietämykseen. Kirjoittaja saattaa siteerata kirjojen antamaa tietoa yhdessä kappaleessa ja seuraavaksi laatii "Mielestäni"-kappaleen, joka on usein kokoelma asiaan löyhästi liittyviä mielipiteitä. Omat näkemykset voivat olla hyvinkin arvokkaita, mutta niitä on peilattava tutkijoiden näkemyksiin. Tutkijat ovat perehtyneet omaan alaansa syvällisesti. He voivat tarjota sinulle näkemyksiä, joita ei ole muualla saatavilla ja jotka eivät ole arkitiedolla korvattavissa.

Usein esseeseen sijoitetaan esimerkiksi pitkiä kuvauksia jostakin opetustilanteesta: kerrotaan tarkasti menetelmät, materiaalit, oppituntien kulku jne. Tämän tyyppinen kuvailu on arvokasta, jos halutaan välittää käytännön vinkkejä kollegalle, mutta tieteelliseen esseeseen sellaista ei tule sisällyttää. Käytännön esimerkkejä voit tietenkin lyhyesti mainita muutamalla virkkeellä teorian tukena. Se on eduksi. Liian yksityiskohtaiseen opetus- tai kasvatuskäytännön kuvailuun ei kuitenkaan saa siis mennä.

Tieteellisessä tekstissä on varottava eräitä sudenkuoppia. Erinäisten teoriaan pohjautumattomien ohjeiden antamista on erityisesti vältettävä. Ei kannata esimerkiksi esittää teoriasta irrallisena totuutena, että "Vanhempien tulee tarjota lapsille turvalliset kasvuolot". Tämä on itsestäänselvyys ja tietysti totta, mutta se ei juuri perustu yliopistosivistykseen eikä siksi vahvista esseen tieteellisyyttä. Tiede pyrkii objektiivisuuteen, siksi omien ihanteiden ja normien esittäminen tieteellisessä tekstissä ei ole sallittua. Omasta elämästä kirjoittamista (oma koulu- tai opiskelu-ura, työ, parisuhde, lapset) on myös varottava. Siihen voi lyhyesti viitata esseen/tutkielman johdannossa, esim. ”Pitkäaikainen kokemukseni lastentarhanopettajana on saanut minut pohtimaan [esseen/tutkielman aihetta].”

Sitaattien kytkeminen omaan sanottavaan. On suositeltavaa, että siteeraat ensin jotakin kirjan tietoa, merkitset lähdeviitteen ja sitten kommentoit sitä samassa kappaleessa kenties jonkin toisen lähteen perusteella. Omat kokemukset teoriaan liittyvästä asiasta ovat sallittuja. Seuraavassa on esimerkki.

Esimerkki 1

Uusikylä ja Atjonen (1999, s.136) toteavat, että uusissa oppimisympäristöissä perinteinen oppilasarvostelu ei enää toimi. He katsovat, että tarvitaan menetelmiä, jotka kehittävät oppilaiden itsearvioinnin taitoja, esim. portfolio (s. 176). Omat kokemukseni portfoliosta ala-asteikäisillä oppilailla tukevat käsitystä, että… Siksi mielestäni tällä menetelmällä todella arvioidaan eri taitoja kuin tavanomaisilla koulukokeilla.

Lähdekirjallisuus ei vastaa "suoraan" tehtävän kysymykseen ja voi olla, että tällöin joudut käyttämään omaa päätäsi, pohtimaan ja yhdistelemään lähdekirjojen tietoja. Monet oppimistehtävät ovat työläitä, yliopisto-opinnot ylipäänsä ovat aika vaativia. Usein opiskelijat toivovat selkeää, tarkasti rajattua tehtävänantoa. Sellainen tehtävänanto kuuluu pikemminkin tenttiin, ei oppimistehtävään, jonka tarkoitus on saada opiskelija tekemään "oppimistyötä".

Ajan tarve. Esseen laatimiseen tulee varata riittävästi aikaa. Varaa pelkästään korjailuun useita päiviä, jolloin Sinulla on tilaisuus lukea "valmista" tekstiä, tehdä tarkistuksia ja hioa ilmaisua parempaan muotoon. Kokenutkin kirjoittaja joutuu hiomaan tekstiä useita kertoja.

Lähettäminen. Lähetä essee opettajalle luettavaksi kulloistenkin kurssiohjeiden mukaan. Yleistyvä tapa on sähköinen palautus Moodle-ympäristössä. Sähköisesti palautettuna tiedosto täytyy olla tietyssä muodossa, jotta opiskelijatoverit ja opettaja pystyvät avaamaan ja lukemaan tekstisi. Jos tekstisi menee vain opettajalle, Wordin tekstimuodot (.doc ja .docx), .pdf ja .rtf (rich text format) ovat sallittuja. Jos tekstisi on tarkoitettu myös opiskelijatovereittesi luettavaksi, Word-muodot eivät ole sallittuja, koska kaikilla opiskelijoilla ei ole Wordiä. Tällöin teksti voidaan palauttaa vain .pdf- ja .rtf-muotoisena. Jos opettaja kommentoi sähköisesti työtäsi, .pdf-muotoa ei voi käyttää. Jos vastaus palautetaan editorilla varustetun vastaustilan kautta, kaikki ulkoasun muotoilut kannattaa tehdä vasta, kun olet siirtänyt tekstin vastaustilaan. Opettaja antaa tarkemmat ohjeet palautusmuodoista tehtävänannossa.

Säilyttäminen. On hyvin tavallista, että opiskelija työstää tekstiään vain yhdellä muistitikulla/kovalevyllä olevaan tiedostoon. Muistitikku katoaa tai kovalevy hajoaa, tietokone varastetaan tai tuhoutuu muuten. Opiskelija joutuu aloittamaan työstämisen alusta. Muista aina varmuuskopiointi!

Säilytä esseetäsi tiedostona ainakin niin kauan, että se on hyväksytty opintosuorituksena. Jos opettaja pyytää Sinua korjaamaan työtäsi, korjaustyötä helpottaa ratkaisevasti esseen tallenne tietokoneessa (ja/tai turvallisuussyistä myös muistitikulla). Opettaja säilyttää proseminaaritöitä kaksi vuotta. Olet itse vastuussa työn säilyttämisestä, jos tarvitset sitä myöhemmin opinnoissasi. Työ kannattaa aina säilyttää sähköisessä muodossa kahdessa paikassa ja lisäksi tulostettuna.

Oppimistehtävän kommentointi. Opettaja, joka lukee työtäsi, on yleensä kiinnostunut henkilökohtaisista kommenteistasi, jotka koskevat oppimistehtävää. Voit liittää vastaukseen saatteen tai erillisen liuskan, jossa kommentoit tehtävää ja oppimisprosessiasi. Kommentit, kuten ”Opin tästä tehtävästä paljon ja sitä oli mielenkiintoista tehdä”, eivät kuulu itse esseen sisältöön. Ole täsmällinen kommenteissasi, kerro miksi tehtävä oli Sinulle mielestäsi hyödyllinen. ”Tämä oli kovin vaikea ja työläs tehdä” ei oikeastaan auta opettajaa kehittämään työtään, mutta jos kommenttisi on ”Käytin tähän 5 op:n (= 135 tuntia) tehtävään aikaani noin 200 tuntia”, on opettajan jo aihetta huolestua tehtävän työläydestä. Suunnittele ajankäyttösi realistisesti. Esimerkiksi, jos opintojakson laajuus on 5 op ja kesto 7 viikkoa, tarvitset aikaa keskimäärin 19 tuntia viikossa.

( alkuun )

3. Teksti: tyyli ja kieli

Tiedon epävarmuus. Lopullista totuutta ei ole, ei varsinkaan tieteessä. Ilmiöitä kyseenalaistetaan jatkuvasti ja vanha tieto korvautuu uudella. Siksi tieteellinen kielenkäyttö on usein hyvin varovaista, maallikosta se kuulostaa varmaan ylivarovaiselta. Yleisiä sanakäänteitä ovat esimerkiksi: "Näyttää siltä…", "Todennäköisesti A vaikuttaa B:hen…" , "Kirjoittajat arvelevat, että…", "Päivähoidon muutos lienee vaikuttanut siten, että…" , "Tulokset tukevat sitä johtopäätöstä, että…" jne. Sinun kannattaa käyttää tällaista kieltä myös esseessä/tutkielmassa, ainakin sellaisista ilmiöistä, jotka eivät näytä yksiselitteisiltä. Varo kaikkea yksisilmäisyyttä. Kehitä valmiuttasi kysyä ja valmiuttasi kyseenalaistaa omia(kin) näkemyksiä.

Koherenssi. Kiinnitä huomiota tekstin sujuvuuteen. Virkkeiden tulisi liittyä toisiinsa luontevalla tavalla, jotta lukija ymmärtää sen, mitä esität, tekstiksi eikä vain faktaluetteloksi. Esimerkiksi seuraavasta näytteestä puuttuu "punainen lanka".

Esimerkki 2

Metakognitiivisella taidolla tarkoitetaan kykyä säädellä omaa toimintaa ja oppimista. Prosessipainotteisissa ja aktivoivissa opetusmenetelmissä käytetään usein jaettua kontrollia. Siirtovaikutus liittyy metakognitioon. (Hakkarainen, Lonka & Lipponen, 1999, s.166.)

Esimerkin "teksti" ei itse asiassa ole tekstiä vaan irrallisia virkkeitä, jotka muodostavan pikemminkin listan. Jos essee/tutkielma koostuu olennaisilta osin esimerkin kaltaisesta epäkoherentista tekstistä, työ on korjattava, vaikka faktoja olisikin riittävästi. Listoja (numeroituja tai ranskalaisin viivoin osoitettuja) tulee käyttää hyvin harkiten, jos ollenkaan.

Yksi hyvä tapa on sanoa pääasia ensin omana toteamuksena ja jatkaa sitten kappaleen tekstiä siteerauksia käyttäen.

Esimerkki 3

Opetussuunnitelmia on kahta päätyyppiä. Uusikylä ja Atjonen (1999, s. 78–83) kuvailevat toisaalta ainejakoista opetussuunnitelmaa, joka on perinteisesti noudatettu ja jossa eri aineet opetetaan omilla oppitunneillaan käyttäen tietyn oppiaineen tarpeisiin rakennettua oppimateriaalia. Toisena tyyppinä he esittelevät eheytettyä opetussuunnitelmaa, jonka kantavana periaatteena on… He (s. 82) käsittelevät tarkemmin ainejakoiseen opetussuunnitelmaan suunnattua kritiikkiä, mutta huomauttavat, että… Edelleen Uusikylä ja Atjonen (1999, s. 84) … Toisaalta Lahdes (1997, s. 65) toteaa opetussuunnitelman…

Kirjoittajat on mainittava joka kappaleessa (siis tosiaan kappaleessa, ei luvussa) ensimmäisen kerran sukunimeltä.

Lähdeviittausten "sisäänkirjoittaminen" esimerkin 3 tapaan on hyvin suositeltavaa. Jos ei ole täysin selvää kehen/keihin hän/he viittaa/vat, on kirjoittaja(t) mainittava vuosilukuineen. Kun sulkeiden sisään laitetaan kirjoittaja(t), on myös vuosiluku aina merkittävä näkyviin: (Uusikylä & Atjonen, 1999, s. 84). Pelkkä sivunumero kirjoittajan/jien nimen/nimien jälkeen ei siis riitä. Jokaisessa kappaleessa on ilmoitettava lähde ensimmäisen kerran vuosilukuineen. Sen jälkeen samassa kappaleessa voi käyttää pronominia viittaamaan kirjoittajaan/jiin tai kirjoittaa kirjoittajan/jien nimen/nimett ilman vuosilukua (mutta ei siis sulkeiden sisään). Jotta pronominia voi käyttää, on kirjoittajien nimet mainittava osana edellistä virkettä. Seuraava näyte on virheellinen, koska kirjoittajat mainitaan vain sulkujen sisällä, mutta ei virkkeen osana: "Medialla tarkoitetaan viestintävälinettä (Tuominen & Varis, 1998, s. 72). He (s. 73) siteeraavat erästä tanskalaista tutkijaa, jonka mukaan…". Pronominin viittaussuhteen on oltava selkeä.

Esimerkin 3 tapainen "sisäänkirjoitettu" lähdeviitekäytäntö helpottaa eri lähteisiin perustuvien viittausten tarkkaa sijoittelua saman kappaleen sisään ja näin on myös helppo laittaa eri lähteet "keskustelemaan keskenään". Se osoittaa esseen/tutkielman kirjoittajan kypsyyttä.

Lisäohjeita. Merkintöjä emt., mt. ja ibid ei saa käyttää. Lisäohjeita lähteiden merkitsemisestä ja tieteellisestä kirjoittamisesta on jäljempänä sekä mm. teoksessa: Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. (2009). Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi. Tämä teos on tärkeä aineopintojen proseminaarivaiheessa ja kirjoitettaessa pro gradua. On suotavaa tutustua siihen jo perusopintojen aikana.

Käsitteiden määrittely. Positivistisessa tieteenihanteessa käsitteet määriteltiin omassa luvussa, usein tutkielman alussa. Tämä käytäntö on kuitenkin muuttunut. Nykyisin suositellaan, että käsitteet määritellään teoreettisessa yhteydessään. Kun kirjoitat vierasperäisen käsitteen erikoismerkityksessä olevan suomenkielisen termin tai käsitteen, mainitse ensimmäisellä kerralla, mitä se tarkoittaa. Vaikka esim. ”koulukiusaaminen” on yleiskielinen termi, tieteellisessä tekstissä on määriteltävä, mitä sillä tarkoitetaan.

Yhdyssanat. Yhdyssanojen osaaminen on parin viime vuosikymmenen aikana rapistunut todella huolestuttavasti. Ei ole tavatonta, että opiskelija kertoo opiskelevansa ”ammatti korkea koulussa” ja kirjoittavansa ”neuvola toiminnasta” sekä ”varhais kasvatuksesta”. Yhdyssanoilla on kuitenkin tietty merkitys suomessa, eikä niitä ole syytä hylätä. On merkitykseltään aivan eri asioita: ”…, jos lapsi on kasvanut alkoholisti perheen parissa” tai ”…, jos lapsi on kasvanut alkoholistiperheen parissa”. ”Sairaan hoitaja” ja ”sairaanhoitaja” ovat eri asioita, samoin ”erityisluokan opettaja” ja ”erityisluokanopettaja”. Yhdyssanasääntöjä ja muitakin kielenhuollollisia asioita on selostanut Jukka Korpela internetissä olevassa oppaassaan Nykyajan kielenopas. Tätä opasta ammattimaiset kielenhuoltajatkin käyttävät työssään.

Partitiiviset sanat ja koittaa/koettaa. Suomessa ”monta” ja ”paljon” ovat perusmuodossaan partitiivisia. Siksi ”montaa” ja ”paljoa” ovat virheellisiä muotoja, vaikka niitä näkee paljon. ”Päivä/kevät koittaa”, mutta ”ihminen koettaa tehdä jotakin”. Käytä oikeaa verbiä.

Ei puhekieltä. Kirjoita selkeää asiakieltä ja vältä tarpeetonta terminologista kikkailua. Selkeässä asiakielessä ei käytetä puhekielen ilmaisuja. Esimerkiksi virkkeen aloituksessa ei saa käyttää puhekielen ilmaisuja (mm. "Ja…", "Eli…", "Elikkä…”, ”Mutta…" ,”Jotenka”).

Asiakielessä jokaisessa virkkeessä on ainakin yksi päälause ja kenties sivulauseita. Jokaisessa virkkeessä on oltava predikaatti (tekemistä ilmoittava verbi, alla sisältävät, voidaan). Lehtikielessä, mainoskielessä ja kaunokirjallisuudessa ei näistä säännöistä enää pidetä kiinni, mutta asiakielessä nämä ehkä vähän vanhahtavat säännöt edelleen pätevät. Ei saa kirjoittaa seuraavaan tapaan: "Uudet oppimisympäristöt sisältävät monia teknisiä apuvälineitä. Esimerkiksi tietokoneita, videokameroita ja editointilaitteita."

Edellä kuvatun kaltaista predikaatitonta virkettä ("Esimerkiksi…") ei siis saa kirjoittaa. Sen sijaan listan voisi liittää edeltävään virkkeeseen pilkulla erotettuna tai sitten kirjoittaa "…apuvälineitä. Esimerkkinä voidaan mainita tietokoneet…". Subjektiakaan ei saa unohtaa virkkeestä seuraavaan tapaan: "Opettaja ohjaa kognitiivista opetus-oppimisprosessia. Opettaa esimerkillään myös asenteita." Kirjoita siis täydellisiä virkkeitä.

Tutkielmissa ja oppikirjoissakin on usein "inessiivitautia" seuraavaan tapaan: "…suuria tyttöjen ja poikien välisiä eroja monissa kielellisissä, matemaattisissa, visuaalis-spatiaalisissa ja motorisissa taidoissa sekä niihin liittyvissä ennakkoasenteissa…" Tällainen lause on syntynyt, kun englannin in-prepositio on suoraan käännetty suomen inessiivillä. Suomessa on kuitenkin luontevampia tapoja kirjoittaa asia, esim. verbit ja genetiivimuoto. Esim. "Tyttöjen monet kielelliset, matemaattiset, visuaalis-spatiaaliset ja motoriset taidot sekä niihin liittyvät asenteet olivat poikiin verrattuna selkeästi erilaisia."

Englannin you-passiivi on – ikävä kyllä – yleistynyt huolimattomaan puhekieleen sellaisena yksikön toisen persoonan (sinä-muoto) käyttönä, jolla ei puhutella kuulijaa. Se näyttää yleistyvän myös lehtikieleen. Esseessä/tutkielmassa sitä ei missään tapauksessa saa käyttää (ei esim. "Jos olet ensimmäisen luokan opettaja, huomaat helposti lasten erilaisen lähtötason."). Myös minä-pronomini tulkitaan konkreettisesti tieteellisessä tekstissä. Esimerkiksi seuraavalla tekstillä tekstin kirjoittaja viittaa (tahattomasti) omaan urasuunnitteluunsa: "peruskoulun jälkeen on pohdittava koulutusvaihtoehtoja: minkälaisen uran oikeastaan haluan…" . Parempi: "peruskoulun jälkeen on pohdittava koulutusvaihtoehtoja: minkälaisen uran (nuori) oikeastaan haluaa…". Me-pronomini tieteellisessä tekstissä puolestaan viittaa siihen, että kirjoittajia on useampia. Minä-pronominia ei saa tekstissä käyttää suoraan, esim. ei "Minä pohdin seuraavassa…" vaan "Pohdin seuraavassa…".

( alkuun )

4. Otsikointi, ulkoasu ja jÄsentely

Laadi jäsentely ja otsikointi itsenäisesti ja omaperäisesti. Laadi otsikko sen mukaan, mitä asioita käsittelet työssäsi. Pyri tarkastelemaan aihetta ongelmakeskeisesti. Aseta siis itsellesi (työn aihepiirin puitteissa) kysymyksiä, joihin sitten etsit "vastauksia" vaatimusten teoksista. Tarkoituksena on kehittää omia ajatuksia lähteiden pohjalta, yhdistellä asioita, tehdä johtopäätöksiä ja ajatella luovasti. Merkitse lähdeviitteet huolellisesti. Kirjoita viite aina, kun lainaat toisen kirjoittamaa tai sanomaa.

Tarkoitus on, että otsikoit esseesi sen mukaisesti, mikä on työsi sisältö, ellei opettaja ohjeista toisin. Jos esseen otsikot ovat annettuja, niitä on silloin käytettävä. Pelkkä opintojakson nimi on mielikuvitukseton otsikko. Tekstissä on käytettävä väliotsikoita, mutta ei liian tiheästi. Yhtä sivua lyhyempiä alalukuja ei tulisi kirjoittaa, lukuun ottamatta ehkä johdantoa ja loppupäätelmiä. Tiheä otsikointi pirstoo tekstin ja osoittaa, että kirjoittaja ei hahmota kokonaisuuksia vaan pyrkii esittämään asiat luettelona.

Kappaleotsikot ovat hyvä tapa osoittaa tekstin jäsennystä silloin, kun varsinainen otsikointi on liian "vahva" keino jäsentää tekstiä. Kappaleotsikko kursivoidaan ja joko kirjoitetaan osaksi alkavaa virkettä (kuten tässä kappaleessa) tai erotetaan pisteellä muusta tekstistä (kuten seuraavassa kappaleessa). Kappaleotsikoilla ei koskaan voi korvata kaikkia väliotsikoita. Lyhyessäkin esseessä (3–4 s.) on syytä olla pari selkeää väliotsikkoa.

Ulkoasu. Tekstissä riviväli on 1.5 ja kirjasinkoko (= fonttikoko) 12 tai 11 pistettä (esim. Times New Roman 12, Arial 11, tai vastaavia, ei liian koukeroisia fontteja). Tiheään kirjoitetut tekstit (riviväli 1) ovat raskaslukuisia ja opettaja ei saa kommenttejaan mahtumaan riviväleihin, jos hän kirjoittaa kommentit käsin. Sivujen marginaalit ovat n. 2,5 cm. Älä käytä isompia marginaaleja tai isompaa fonttia saadaksesi vähemmällä tekstillä aikaan useampia sivuja. Älä liioin pienennä marginaaleja tai fonttikokoa saadaksesi enemmän tekstiä mahtumaan rajatulle sivumäärälle, vaan karsi epäolennaista ainesta pois. Käytä apuna tekstinkäsittelyohjelman sana-/merkkimäärälaskinta, jos ohje esseen pituudesta sitä edellyttää.

Älä käytä tummennettua tekstiä muualla kuin otsikoissa ja mahdollisesti taulukoissa. Jos haluat korostaa jotakin sanaa tai termiä, käytä kursivointia. Liian runsas kursivointikaan ei ole suositeltavaa. Liiallisesti käytetyt typografiset tehokeinot kärsivät "inflaation" ja tekevät tekstistä levottoman näköistä. Tässä ohjeistossa kursivointia on tosin käytetty hyvin paljon, koska kyseessä on hieman luettelomainen ohjeisto, jossa on paljon käsitteitä ja korostamista vaativia asioita. Numeroi tekstisivut toiselta tekstisivulta sivunumerolla 2 aloittaen. Käytä aina tekstinkäsittelyohjelman automaattista numerointia.

Välimerkit. Noudata välimerkkien käytössä yleisiä kirjoituskäytäntöjä, esim. pisteen, pilkun, huutomerkin, kysymysmerkin, puolipisteen ja kaksoispisteen jälkeen tulee aina välilyönti, mutta ei ennen näitä merkkejä. Tätä sääntöä noudatetaan aina, myös silloin, kun ilmoitetaan (sivu)numeroita (Hakkarainen, Lonka & Lipponen, 1999, s. 153). Kaarisulkeiden (esim. näin) ulkopuolelle tulee välilyönnit, muttei sisäpuolelle. Kuitenkin muu välimerkki tulee viimeiseen kaarisulkeeseen kiinni (kuten tässä piste). &-merkin molemmin puolin jätetään aina välilyönti (esim. Uusikylä & Atjonen, 1999). Amerikanenglannissa listauksissa viimeisen ”and”-sanan edellä on usein pilkku (Lisa, Patrick, and Mary). Koska & = ”and” = ”ja”, APA:n englanninkielisessä ohjeistossa kehotetaan usein laittamaan pilkku ennen &-merkkiä. Suomessa listoissa ”ja”- sanaa ei eroteta pilkulla (Matti, Liisa ja Pekka). Jos essee/kirjoitetaan suomeksi, ei myös &-merkin eteen laiteta koskaan pilkkua (Lyytinen, Eklund & Laakso, 1995). Tältä osin HY:n OKL:n opiskelijoille antama ohjeisto on virheellinen, mutta suomalaisten tiedelehtien (esim. Psykologia ja NMI Bulletin) käytäntö on oikein.

Väliviivoja on käytössä kahta pituutta (- ja –). Lyhyttä väliviivaa käytetään tavuviivana ja yhdyssanoissa, eikä sitä ennen eikä sen jälkeen tule välilyöntiä (esim. Pirkkola-Järvinen, kuorma-auto, 6.-luokkalainen) paitsi silloin kun yhdysviiva viittaa useampaan sanaan (pro gradu -tutkielma, naiset ja lapset ensin -periaate, koulukyyti ja -ruoka, ensi- ja toissijainen). Pitkää väliviivaa käytetään ajatusviivana välilyöntien erottamana – aina tarvittaessa – ja ilman välilyöntejä jostakin–johonkin-rakenteessa. Sivulta X sivulle Y on tällainen tyypillinen rakenne (Uusikylä & Atjonen, 1999, s. 87–102) tekstin seassa olevissa viittauksissa ja erityisesti lähdeluettelossa. Ikä jostakin johonkin, vuosiluvut ja luokka-asteet ovat kasvatustieteellisissä tutkimuksissa tyypillisiä pitkän väliviivan paikkoja (esim. 5–10-vuotiaat, 7.–9.-luokkalaiset, vuosina 2009–2011, 2.–7.8.2011, hyväksytty–hylätty, 4–5 opiskelijaa/ryhmä, N = 125–137). Huomaa, että Word tekee automaattisesti ja virheellisesti pitkän väliviivan joihinkin yhdyssanoihin (kuten: kotitehtävät ja –työt). Virheen voi helposti korjata painamalla Ctrl-z (kotitehtävät ja -työt).

Tavuta tekstisi. Useimmissa tekstinkäsittelyohjelmissa (esim. Word) on automaattinen tavutustoiminto. Jos käytät asettelussa oikealla tasattua reunaa, on tavutus aivan pakollinen siksi, että tekstin sekaan ei jäisi häiritsevän suuria sanavälejä. Oikeassa liehureunassakin tavutus on suositeltava.

Jäsentely. Otsikoinnissa voi käyttää numerointia, esim. 2 Pääluku, 2.1 Alaluku, 2.2 Alaluku. On huomattava, että jos esim. pääluvun 2 alle tulisi vain yksi alaluku (2.1) mutta ei enää toista (2.2), ei alalukua tule tehdä vaan koko teksti kirjoitetaan pääluvun 2 alle ilman numeroituja alaotsikoita. Luvun viimeisen numeron perään ei tule pistettä. Numeroinnissa pitää olla kohtuullinen, kolmen numeron väliotsikot (esim. 2.3.1) osoittavat, että esseen kirjoittaja pirstoo tekstiä eikä näe isompia kokonaisuuksia. Pro gradussakaan kovin monta otsikointitasoa ei selkeytä työn rakennetta. Sisällysluettelossa numerointitaso osoitetaan sisentämällä.

Kirjoissa on tapana aloittaa uusi pääluku uudelta (usein parittomalta) sivulta. Sivumäärältään rajatussa oppimistehtävässä ei ole syytä menetellä näin. Älä siis jätä muutamaa riviä (4–5) enempää tyhjää tilaa luvun jälkeen. Jos uusi otsikko tulisi aivan sivun alareunaan, on tietysti luontevaa aloittaa uusi luku vasta seuraavalta sivulta.

Jäsentele teksti selkeisiin kappaleisiin joko a) jättämällä tyhjä rivi kappaleiden väliin (kuten tässä tekstissä) tai b) sisentämällä uuden kappaleen ensimmäinen rivi n. 1–1½ cm. Lopusta vajaaksi jätetty rivi ei ole kappalejaon merkki. Kappaleen viimeistä riviä lukuun ottamatta kaikki rivit kirjoitetaan oikeaan reunaan asti. Huolellisesti tehty kappalejako ei ole pelkästään tekninen seikka, vaan se kertoo myös kirjoittajan kyvystä ymmärtää ja jäsentää kirjoittamansa. Huolellinen jäsentely auttaa lukijaa hahmottamaan tekstiä.

Älä kirjoita liian pitkiä tai liian lyhyitä kappaleita. Erityisen ongelmallisia ovat 1–3 virkkeen toteavat kappaleet; usein ne viittaavat suoraan luettuun kirjallisuuteen (ks. Esim. 2). Tällaiset kappaleet osoittavat, että kirjoittaja on osannut poimia faktoja, mutta ei osaa prosessoida niitä eikä muodostaa niistä koherenttia tekstiä. Tässä ohjeistossa on kuitenkin poikkeuksellisen paljon lyhyitä kappaleita. Se johtuu siitä, että kyseessä on ohjeisto eikä koherentti essee/tutkielma.

Kaikki työt Helsingin yliopistossa palautetaan nykyisin sähköisesti. Säilytä esseesi tai tutkielmasi viimeisin versio varmuuden vuoksi useammassa paikassa: tietokoneen kovalevyllä, pilvipalvelussa ja muistitikulla.

( alkuun )

5. LÄhdeviitteet tekstin seassa

Sekä tekstin sisään tulevissa lähdeviitteissä että lähdeluettelossa on noudatettava tässä annettuja ohjeita ja esimerkkejä sananmukaisesti pilkuntarkasti. Se siis merkitsee sitä, että alla olevista ohjeista ja esimerkeistä ei saa poiketa. Kaikkia sääntöjä, välimerkkejä ja muita pikkutarkkoja kirjoitusohjeita ei voi antaa tässä sanallisesti. Tutki esimerkkejä ja toimi niiden mukaan. Tieteellisen työn etiikkaan kuuluu toisten tekijänoikeuksien kunnioittaminen. Siksi lähdeviittaukset merkitään huolellisesti.

Viittaa esseessä aina, kun voit, tutkintovaatimuksissa olevaan tai muuhun kirjallisuuteen (tai muuhun lähteeseen yleisemminkin). Tutkielmissa sen sijaan suomenkielisiä oppikirjoja on syytä välttää ja suosia alan tieteellistä kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta.

Esseessä ja tutkielmassa on tekstin keinoin pidettävä erillään lähteistä saatu informaatio ja omat pohdinnat, ajatukset ja kritiikki. Esseen/tutkielman lukijan on voitava vaivatta tunnistaa, mikä on tekstin kirjoittajan omaa tekstiä ja mikä on muualta siteerattua tietoa. Kirja, artikkeli tai muu lähdemateriaali osoitetaan lähdeviitteellä. Runsas lähteiden käyttö osoittaa, että kirjoittaja on nähnyt vaivaa aiheensa selvittelyssä. Jokaiseen kappaleeseen on sijoitettava lähdeviite/viitteitä, jos siinä on muualta siteerattua tietoa. Viittaus liitetään mahdollisimman lähelle siteerattua tietoa. Ei riitä, että viitteen laittaa jonnekin kauas.

Lähdeviitteitä ei tarvita kappaleissa, jotka ovat kokonaan kirjoittajan omaa tuotosta. Oma tuotos osoitetaan kielellisesti ("Yhteenvetona voin/voidaan todeta, että…", "Nähdäkseni…", "Arvelen, että…", "Kokemukseni aikuiskoulutuksesta…" jne.).

Lähdeviitteissä käytetystä kirjallisuudesta tehdään kirjoitukseen loppuun lähdeluettelo (otsikoidaan Lähteet). On varmistuttava siitä, että kaikki lähteet, joihin on viitattu, sisältyvät lähdeluetteloon. Lähdeluettelossa ei toisaalta saa olla sellaisia lähteitä, joihin tekstissä ei ole viitattu.

Lähdeviitteiden merkitsemistä ja lähdeluettelon tekoa helpottavat automaattiset viitteidenhallintaohjelmat, esim. RefWorks, Mendeley ja Zotero. Mendeley ja Zotero ovat vapaasti ladattavissa verkosta ja niiden käyttöön on saatavissa verkosta ohjeita englanniksi. Tämänhetkisen käsitykseni mukaan Zotero on helppokäyttöisempi kuin Mendeley. Jos opintojen aikana teet vain muutaman tieteellisen esseen, joiden kirjallisuus on rajattu, ei automaattisen viitteidenhallintaohjelman käyttöä ehkä kannata opiskella, koska opiskeluun kuluu muutama tunti aikaa. Jos aikomuksesi on opiskella enemmän ja tehdä kenties kandidaatintutkielma/pro gradu, kannattaa automaattinen viitteidenhallinta opiskella mahdollisimman varhain, jotta siitä saa suurimman hyödyn.

Kappale, jossa ei ole lähdeviitettä, tulkitaan yleensä kirjoittajan omaksi tekstiksi. Jos kyse on kuitenkin muualta lainatusta tiedosta tai tekstistä, esseen kirjoittaja syyllistyy plagiointiin, joka on ehdottoman kiellettyä. Toisen kirjoittajan tekstin kopioiminen tai sen osittainenkin siteeraaminen ilman asianomaisia lähdeviittauksia on plagiointia. Tieteentekijöiden tekijänoikeuksia on ehdottomasti kunnioitettava! Lähdeviitteiden merkitseminen ei siis ole pelkästään tekninen, vaan myös tutkimuseettinen kysymys. Siksi siihen on kiinnitettävä huomiota jo opintojen alkuvaiheessa. Esseen/tutkielman lukijan on voitava vaivatta päätellä, mikä on muualta siteerattua tietoa ja mikä on kirjoittajan omaa tekstiä. Plagiointi rinnastetaan tenttivilppiin, josta on omat vakavat seurauksensa, ks. Älä kopsaa -sivusto. Avoimessa yliopistossa on käytössä Urkund-plagiaatintunnistusjärjestelmä, joten plagioinnista jää hyvin helposti kiinni.

Tekstinsisäiseen lähdeviitteeseen (tällä tarkoitetaan myös kokonaan sulkeiden sisään kirjoitettua viitettä) tulee aina kirjoittajan/kirjoittajien sukunimi/nimet ja vuosiluku. Lähdeviittausta ei siis tehdä koskaan kirjan nimeen, eikä toimitettujen teosten osalta toimittajan/toimittajien nimeen/nimiin. Lähdeviitteeseen kirjoitetaan kirjoittajan/kirjoittajien sukunimi/nimet, vuosi ja sivut. Etunimen alkukirjaimia ei koskaan mainita [tai mainitaan vain silloin, kun on kaksi sukunimeltään samaa lähdettä, esim. (F. Smith, 2015, s. 13; P. Smith, 2009, s. 45–53)]. Kirjoittajien koko etunimet voidaan poikkeuksellisesti mainita, kun jokin keskeinen lähde mainitaan ensimmäisen kerran (esim. johdannossa) tai jos kirjoittaja on jokin erityisen arvostettu teoreetikko (esim. Sigmund Freud, Jacques Rousseau).

Koska asia on osoittautunut hankalaksi, toistan se vielä kerran: viitataan tekstin kirjoittajaan/kirjoittajiin, ei kirjan toimittajaan. (Ainoa poikkeus on se, että viitataan esim. paksuun toimitettuun kirjaan kokonaisuudessaan, eikä voida poimia kirjasta yksittäisiä kirjoittajia, joihin normaalisti viitattaisiin.) Jos viitataan kirjan toimittajaan, vaikka viitatulla tekstillä on joku toinen kirjoittaja, syyllistytään tekijänoikeuksien rikkomiseen. Kunnioita tekstin kirjoittajan oikeuksia!

Esimerkki 4 (voisi olla vaikka esseen johdantoa)

Kai Hakkarainen, Kirsti Lonka ja Lasse Lipponen (1999) pohtivat uudistuvaa älykkyyskäsitystä ja sitä, miten älykkyyttä voidaan opetuksen keinoin kehittää… Tutkivan oppimisen malli (esim. Hakkarainen ym., 1999, s. 202) on heidän vastauksensa siihen kritiikkiin, mitä kouluoppiminen on saanut eri yhteyksissä.

Lähdeviittaus tehdään siis aina tekstin kirjoittajaan/kirjoittajiin ja esseen loppuun, kohtaan Lähteet, merkitään kirjoittaja/t. Esimerkiksi kirja Näkökulmia kehityspsykologiaan on toimitettu teos. Toimittajat ovat Lyytinen, Korkiakangas ja Lyytinen. Näitä toimittajia ei siis koskaan mainita tekstissä, vaan siellä mainitaan vain sen luvun kirjoittaja/t, johon/joihin kulloinkin viitataan. Seuraavat esimerkit ovat peräisin tästä kirjasta.  

Esimerkki 5

Hurme (1995, s. 148–150) pohtii, miksi perhe vaikuttaa lapseen. Hän listaa neljä vaikutusmekanismia, jotka ovat…

Kognitio ja temperamentti kehittyvät ympäristössä ja toisiinsa vaikuttaen. Esimerkiksi lapsen varhainen temperamentti vaikuttaa äidin käyttäytymiseen ja äidin toimintatavat puolestaan vaikuttavat lapseen (Lyytinen, Eklund & Laakso, 1995).

Näiden lähteitten sijoittaminen Lähteet-otsikon alle esseen/tutkielman loppuun on neuvottu esimerkissä 14.

Jos kirjoittajia on kaksi, molempien nimet mainitaan jatkuvasti tekstissä, esim. "Uusikylä ja Atjonen (1999, s. 17) toteavat, että…". Jos kirjoittajia on 3–5, ensimmäisellä kerralla mainitaan kaikki (Hakkarainen, Lonka & Lipponen, 1999, s. 23–25), mutta kaikilla seuraavilla kerroilla mainitaan vain ensimmäinen kirjoittaja ja korvataan loput merkinnällä ”ym.” (Hakkarainen ym., 1999, s. 81–84). Vaikka tekstiäsi olisi kuinka paljon, ym.-lyhennettä käytetään esseesi/tutkielmasi loppuun asti. Jos kirjoittajia on enemmän kuin 5, alusta alkaen kirjoitetaan vain ensimmäisen kirjoittajan nimi ja korvataan muut lyhenteellä ”ym.” On oltava erityisen tarkka siitä, että lähdeviitettä ei tehdä pelkästään ensimmäisen kirjoittajan sukunimeen, jos tekstillä kuitenkin on kaksi tai useampia kirjoittajia. Jos muut kirjoittajat jätetään pois, heidän työpanoksensa mitätöidään, mikä ei ole oikein.

Riippuen siitä kirjoitetaanko kirjoittajien nimet virkkeen sisään (kuten yllä, Uusikylä ja Atjonen…) vai sijoitetaanko viite sulkujen sisään, noudatetaan hieman erilaista käytäntöä liittää viimeinen kirjoittaja lähdeviitteeseen.

Esimerkki 6

Sulkeiden sisällä:



(Uusikylä & Atjonen, 1999)

(Hakkarainen, Lonka & Lipponen, 1999) ensimmäisen kerran, mutta kaikilla seuraavilla (Hakkarainen ym., 1999)

Sulkeiden ulkopuolella:

Uusikylän ja Atjosen (1999) mukaan…

Hakkarainen, Lonka ja Lipponen (1999, s. 23) toteavat… (ensimmäisen kerran, mutta kaikilla seuraavilla kerroilla:) Hakkaraisen ym. (1999, s. 45) tarkastelu osoittaa, että…

Ja-konjunktio korvataan sulkeiden sisällä siis &-merkillä ja se lisätään vain kahden viimeisen kirjoittajan nimen väliin välilyönneillä erotettuna, muuten kirjoittajien sukunimet erotetaan pilkuilla. Kaikkien kirjoittajien nimiä taivutetaan tavanomaiseen tapaan, "Hakkaraisen, Longan ja Lipposen (1999, s. 148) mukaan….", "Hakkaraisen ym. (1999, s. 148) mukaan…". Silloin kun kirjoittajia on useita, käytetään monikkoa, esim. "Hakkarainen ym. (1999, s. 45) toteavat, että…", "Kintsch ja van Dijk (1978) tekevät yhteenvedon…". Lähdeviittauksissa vuosiluku ja sivunumero/t sijoitetaan välittömästi sukunimen jälkeen.

Jos tekstissä vain yksi virke on siteerattu jostakin lähteestä, merkitään lähdeviite tämän virkkeen sisään.

Esimerkki 7

Itsenäisessä työssä oppilasta totutetaan työn suunnitteluprosessiin ja varsinkin kehittämään itseohjautuvuutta (Uusikylä & Atjonen, 1999, s. 115).


TAI

Uusikylä ja Atjonen (1999, s. 115) pitävät itsenäisen työn tehtävänä oppilaan kasvattamista työnsä suunnittelijaksi ja etenkin itseohjautuvaksi oppijaksi.

Piste sulkujen sisällä olevan viitteen lopussa tarkoittaa, että ko. tekijään viitataan usealla edeltävällä virkkeellä. Lähdeviitettä edeltävä virke loppuu pisteeseen. Näitä viittauksia käytetään useimmiten kappaleen lopussa, kun koko kappale viittaa samaan lähteeseen. Tällaista merkintää voi käyttää myös kappaleen keskellä, jos sillä viitataan useampaan edellä olevaan virkkeeseen.

Esimerkki 8

Nykykäsityksen mukaan lastenkasvatuksessa… . Sen lisäksi … Lastenkasvatuksen eräänä periaatteena…keskeisenä. (Pulkkinen, 1994, s. 31–32.)

Tämä viittauskäytäntö (ns. heikko viittaus, ks. myös esimerkki 2) on sallittu kasvatustieteellisissä tutkielmissa. On kuitenkin hyvin suositeltavaa sen asemasta, että merkitsee lähdeviitteen/viitteet kappaleen loppuun, kirjoittaa lähdeviitteet tekstin "sisään" (kuten esimerkissä 3). Kansainvälisessä tieteellisen kirjoittamisen käytännössä koko kappaleeseen viittaavia lähdeviitteitä kappaleen lopussa ei sallita.

Kun useammat lähdeviittaukset viittaavat samaan asiaan, ne laitetaan samojen kaarisulkeiden sisään aakkosjärjestyksessä ja erotetaan toisistaan puolipisteellä.

Esimerkki 9

Keskeisenä tutkivan oppimisen apukeinoina pidetään tietokonetta ja sen suomia mahdollisuuksia: verkkoympäristöä, CD-ROM tietokantoja ja opiskelua tukevia ohjelmia (Hakkarainen ym., 1999, s. 198–199; Uusikylä & Atjonen, 1999, s. 136).

( alkuun )

6. SekundaarilÄhteet

Useissa kirjoissa tai artikkeleissa on käytetty runsaasti lähdeviitteitä, joiden sisältämää tietoa esseen kirjoittaja joutuu siteeraamaan. Itse luettu lähde on tällöin sekundaarilähde. Niiden käyttö on sallittua esseissä. Proseminaari- ja kandidaatintutkielmassa niitä pitäisi kuitenkin välttää, ja pro graduissa niitä saa käyttää poikkeuksellisesti. Sekundaarilähteitä käytettäessä on pulmana, kenen tutkimukseen viitataan. Yleisohje on se, että siihen lähteeseen, jota esseen/tutkielman kirjoittaja itse lukee, tehdään viittaus. On kuitenkin ehdottomasti käytettävä sellaista kirjoitustapaa, josta selvästi näkee, että kyse ei ole luetun lähteen kirjoittajien omista vaan heidän siteeraamistaan tiedoista. Seuraavassa on esimerkkejä tällaisista kirjoituskäytännöistä.

Esimerkki 10

Uusikylä ja Atjonen (1999, s. 53) viittaavat aikaisempiin tutkimuksiin ja toteavat, että koulukohtaisen opetussuunnitelman laatiminen edellyttää opettajien yhteistyötä, jota he nimittävät "sosiaaliseksi muutokseksi".

Hakkaraisen ym. (1999, s. 69) lähteenä käyttämä 1990-luvun kognitiivinen tutkimus osoittaa, että maksimaaliseen älykkääseen suoritukseen …

Muihin tutkijoihin vedoten Uusikylä ja Atjonen (1999, s. 19–20) väittävät, että konstruktivistisia periaatteita on kasvatustieteessä viljelty jo kauan.



Yhteenvetoartikkelissaan Kintsch ja van Dijk (1978) toteavat, että…

Huomaa, että aina on ilmoitettava, millä kirjan sivulla primaarilähde on mainittu. Primaarilähteitä ei koskaan kirjoiteta lähdeluetteloon. Sinne tulevat vain ne lähteet, jotka itse on luettu ja joihin on viitattu.

Esimerkki 11

Sternberg (1986) esittää älykkyysteoriassaan, että älykkyyteen sisältyy keskeisesti metakognitiivinen komponentti (Hakkarainen ym., 1999, s. 47).

 



Hakkarainen ym. (1999, s. 47) siteeraavat (kuvailevat/referoivat /selostavat tms.) Sternbergin (1986) älykkyysteoriaa ja toteavat, että siihen sisältyy keskeisesti metakognitiivinen komponentti.



Viitaten Sternbergin (1986) älykkyysteoriaan Hakkarainen ym. (1999, s. 47) toteavat älykkyyden sisältävän olennaisena osana…

( alkuun )

7. Suorat lainaukset ja plagiointi

Suorat lainaukset. Suoria lainauksia ei pääsääntöisesti tule kirjoittaa esseeseen/tutkielmaan. Tarkoituksena on, että opiskelijat opiskelevat asioita, pohdiskelevat niitä ja kirjoittavat omin sanoin, mitä he ovat oppineet ja ymmärtäneet. Yliopisto-opiskelun tarkoituksena ei ole liioin opettaa kopioimaan teoksia; se on oppimistehtävänä mieletön. Kopiointitaitoa tarvittiin vain ennen kirjapainotaidon keksimistä!

Joissakin tapauksessa suorat lainaukset ovat kuitenkin paikallaan. Jos kirjasta lainataan tekstiä suoraan sanasta sanaan, on tämä tekstinpätkä sijoitettava ehdottomasti lainausmerkkeihin. Suora lainaus voi olla hyvä ratkaisu, jos halutaan esim. jokin määritelmä esittää varmasti samanlaisena kuin kirjassa. Filosofisessa esseessä suoraa lainausta käytetään silloin, kun lainattua tekstiä lähdetään yksityiskohtaisesti analysoimaan. Myös silloin, jos kirjassa on jokin asia tiivistetty erityisen nasevasti ja lyhyesti, voidaan se lainata sanatarkasti. Seuraavassa on esimerkki määritelmästä.  

Esimerkki 12

Hakkaraisen ym. (1999, s. 24) mukaan "hahmotusyksiköllä tarkoitetaan kerrallaan yhtenä tietona tai kokonaisuutena hahmotettua tietoa tai asiantilaa".

Pitkiä tekstejä ei siis saa lainata kirjoista suoraan. Lainausmerkkien käyttö on aina pakollista, jos lähteen tekstiä lainataan enemmän kuin muutama sana. Muutenkin lähdeviitteet on merkittävä tarkasti, esim. sivu aina kun mahdollista, mutta suorien lainauksien yhteydessä sivun mainitseminen on aivan erityisen tärkeää.

Plagiointi. On huolehdittava siitä, että esseeseen tuleva teksti on tosiaan omin sanoin ilmaistua. Plagioinniksi lasketaan myös se, että alkuperäistekstiä muutellaan sanamuotojen ja sanajärjestyksen osalta, mutta itse asiasisältö ja asioiden esittämisjärjestys ovat samat kuin alkuperäistekstissä. Seuraavassa on esimerkki tämän tyyppisestä ehdottomasti kielletystä plagioinnista.

Esimerkki 13

Alkuperäisteksti:

"Perinteisen älykkyysteoriaan liittyi keskeisesti olettamus, jonka mukaan älykkyys on yleistä tiedonkäsittelyn kapasiteettia kuvaava mitta: oletettiin, että älykäs ihminen pystyy ratkaisemaan kaikenlaisia ongelmia muita paremmin." (Hakkarainen ym., 1999, s. 64.)



Plagioitu teksti:

Älykkyysteoria perinteisesti oletti, että älykkyys mittasi yleistä kykyä ja kapasiteettia käsitellä tietoa. Arveltiin, että älykäs ihminen pystyy ratkaisemaan kaikenlaisia pulmia paremmin kuin muut. (Hakkarainen ym., 1999, s. 64.)

Yksi keino välttää edellä kuvatun kaltaista plagiointia on lukea ensin teksti ymmärtäen, sitten sulkea kirja/artikkeli ja kirjoittaa aiheesta katsomatta tekstiä. Ei muutenkaan ole suotavaa kirjoittaa aivan yksityiskohtaista lähteisiin perustuvaa tekstiä, vaan suurempia linjauksia.

( alkuun )

8. LÄhteet (= lista lÄhteistÄ esseen/tutkielman lopussa)

Kirjat, artikkelit, internet- ja muut lähteet laitetaan lähdeluetteloon aakkosjärjestykseen ensimmäisen kirjoittajan sukunimen mukaan. Tämä esseen/tutkielman osa otsikoidaan Lähteet. Katso välimerkkien ja välilyöntien käyttö esimerkeistä ja noudata mallia. Toimitetuista teoksista pannaan lähdeluetteloon ne artikkelit, joita on käytetty. Lähteisiin kirjoitetaan ensin tekstin kirjoittaja(t), vuosiluku, ja luvun otsikko. Sitten ilmoitetaan ”Teoksessa” ja toimittajan/jien nimien alkukirjaimet ja sukunimi/nimet, kirjoitetaan (toim.) ja ilmoitetaan kirjan nimi ja suluissa sivut, joilta luku alkaa ja loppuu. Sen jälkeen tulee kustantajan (ei kirjapainon) kotipaikka, kaksoispiste, kustantajan (ei kirjapainon) nimi.

HY:n OKL:n opiskelijoille antamassa ohjeessa kehotetaan käyttämään englanninkielisiä lyhenteitä: p., pp., Ed., Eds., in, jos lähde on englanninkielinen. Tämä on tietysti väärin, jos essee/tutkielma kirjoitetaan suomeksi. Suomalaisissa tiedelehdissä (Psykologia ja NMI Bulletin) on oikea käytäntö.

Huomaa, että kirjoittajista mainitaan ensin sukunimi ja sitten etunimen alkukirjain tai -kirjaimet, mutta toimittajan/toimittajien kohdalla menetellään toisin. Kustantajan nimestä jätetään yhtiömuotoa koskeva merkintä (Ab, Oy, Ky, Ltd., jne.) pois (poikkeus: WSOY).

Lähdeluettelossa kursivoidaan kirjojen ja lehtien nimet ja lehtien vuosikerran (volyymin) numero, mutta ei mitään muuta.

Esimerkki 14

Hurme, H. (1995). Perhe kehityksen kontekstina. Teoksessa P. Lyytinen, M. Korkiakangas & H. Lyytinen (toim.), Näkökulmia kehityspsykologiaan (s. 139–156). Porvoo: WSOY.

Lyytinen, H., Eklund, K. & Laakso, M.-L. (1995). Varhainen kognitio, temperamentti ja vuorovaikutus. Teoksessa P. Lyytinen, M. Korkiakangas & H. Lyytinen (toim.), Näkökulmia kehityspsykologiaan (s. 40–65). Porvoo: WSOY.

Pulkkinen, L. (1994). Millaista lastenkasvatusta nykytutkimus suosittelee? Teoksessa J. Virkki (toim.), Ydinperheestä yksilöllistyviin perheisiin (s. 26–45). Porvoo: WSOY.

Tuominen, S. & Varis, T. (1998). Selviytyjiä viestintäyhteiskuntaan. Teoksessa H. Niemi (toim.), Opettaja modernin murroksessa (s. 71–79). Jyväskylä: PS-viestintä.

Kirjan toimittajan/toimittajien nimi/nimet mainitaan esseessä VAIN yllä olevaan tapaan, mutta ei mitenkään muuten. Toimittajaa ei yleensä mainita itse tekstissä, vaan siellä viitataan aina tekstin kirjoittajaan/kirjoittajiin.

Huomaa, että lähdeluetteloon merkitään toimitettujen tekstien ensimmäinen ja viimeinen sivu. Sinne ei merkitä niitä sivuja, joita on siteerattu. Ne kylläkin merkitään tekstin sisään siinä kohdassa, jossa niihin viitataan. Edellä olevassa esimerkissä Pulkkisen kirjoittama artikkeli alkaa siis sivulta 26 ja loppuu sivulla 45.

Lähdeluettelossa ilmoitetaan kustantajan kotipaikka, sen jälkeen kaksoispiste ja kustantajan nimi. Ei siis mainita kirjapainon kotipaikkaa eikä kirjapainoa. Huomaa, että kirjapaino ja kustantaja ovat aivan eri asioita. Kotimaiset kustantajat merkitsevät itsensä ja kotipaikkansa usein valitettavan heikosti kirjan alkulehdille. Juva on kaunis eteläsavolainen kunta, mutta se ei ole yhdenkään kustantajan kotipaikka. Sen sijaan siellä on isoja painotaloja!

Julkaisuvuodeksi merkitään ensimmäisen painoksen (engl. edition) julkaisuvuosi, joka on alkulehdillä mainittu Copyright-kohdassa (©-merkki). Tähän vuoteen viitataan systemaattisesti. Monesti otetaan myöhemmin uusintapainoksia, jotka ovat sisällöltään aivan samanlaisia kuin ensimmäinen painoskin (niiden nimitys englanniksi on reprint). Vain jos myöhemmässä painoksessa on tehty muutoksia, merkitään myöhemmän painoksen (edition) vuosi (ilmoitettu jälleen ©-kohdassa). Vaikka tässä ohjeistossa käytetty Hakkaraisen ym. (1999) kirja on tosiasiallisesti painettu v. 2001 (siis kirjapainon koneet ovat suoltaneet sen v. 2001 ulos), on sen Copyright (©) kuitenkin vuodelta 1999, jonka jälkeen tekstiä ei ole muutettu. Siksi tämä vuosi (1999) merkitään lähdeviitteisiin ja lähdeluetteloon julkaisuvuodeksi. Julkaisuvuodeksi ei merkitä painovuotta. Joskus julkaisu- ja painovuosi ovat samoja, useimmiten kuitenkin kyseessä on eri vuosi. Siteerattua tietoa on voitava arvioida myös sen mukaan, milloin se on julkaistu eli miten vanhaa tieto on. Siksi painovuosi ei kelpaa.

Jos kirjan sisältöä on muutettu, se mainitaan kirjan alkusivuilla: esim. 2. uusittu (korjattu) painos. Tällöin lähdeluetteloon täytyy ehdottomasti merkitä myös, mistä painoksesta on kyse, muulloin painosta ei merkitä näkyviin. Julkaisuvuodeksi ilmoitetaan korjatun/uudistetun painoksen julkaisuvuosi.

Esimerkki 15

Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. (2009). Tutki ja kirjoita (15. uudistettu painos). Helsinki: Tammi.

Leino, A.-L. & Leino, J. (1995). Kasvatustieteen perusteet (5. uudistettu painos). Helsinki: Kirjayhtymä.

Huomaa, että lähdeluettelossa kirjoittajat ja toimittajat erotetaan toisistaan pilkulla, mutta kaksi viimeistä heistä &-merkillä. Ja-konjunktiota ei siis käytetä ollenkaan lähdeluettelossa toisin kuin tekstin seassa olevissa viittauksissa (ks. Esim. 10). Kun on kyseessä yhtenäinen teos (vastakohtana toimitetulle teokselle), ei minkäänlaisia sivunumeroita merkitä lähdeluetteloon.

Esimerkki 16

Avoin yliopisto. (2009). Kirjallinen ilmaisu. Viitattu 4.10.2012. http://www.avoin.helsinki.fi/oppimateriaalit/kirjoita/opiskelija.htm

Hakkarainen, K., Lonka, K. & Lipponen, L. (1999). Tutkiva oppiminen. Älykkään toiminnan rajat ja niiden ylittäminen. Helsinki: WSOY.

Ruohotie, P. (1993). Ammatillinen kasvu työelämässä. Tampereen yliopiston Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitos. Ammattikasvatussarja 8.

Uusikylä, K. & Atjonen, P. (1999). Didaktiikan perusteet. Helsinki: WSOY.

Tieteelliset lehdet merkitään seuraavaan tapaan: englanninkielisen lehden nimessä olevat sanat aina isoin alkukirjaimin ja artikkelin otsikon sanat aina pienin alkukirjaimin. Myös englanninkielisen toimitetun kirjan luvun otsikot ja kirjan nimet kirjoitetaan pienin alkukirjaimin. Poikkeuksia: kaksoispisteen jälkeen englannissa aloitetaan isolla kirjaimella ja yleisesti isoin alkukirjaimin kirjoitettavat sanat nimet kirjoitetaan isoin alkukirjaimin myös otsikoissa (esim. Finnish, Italy, testien ja mittarien nimet, the Children's Depression Inventory).

APA:n alkuperäinen ohjeisto kehottaa ilmoittamaan lähdeluettelossa kunkin lähteen lopussa myös julkaistun tieteellisen artikkelin DOI-osoitteen silloin, kun se on saatavissa. DOI on artikkelin pysyvä verkko-osoite. Suomalaisissa opinnäytteissä sen ilmoittaminen on vapaaehtoista. Tässä ohjeistossa DOI-osoite on malliksi vain yhdessä artikkelissa (Uusitalo-Malmivaara & Lehto, 2016).

Esimerkki 17

Bem, D. J. (2001). Exotic becomes erotic: Integrating biological and experimental antecedents of sexual orientation. Teoksessa A. R. D'Augelli & C. J. Patterson (toim.), Lesbian, gay, and bisexual identities and youth: Psychological perspectives (s. 52–68). New York: Oxford University Press.

Kintsch, W. & van Dijk, T. A. (1978). Toward a model of text comprehension and production. Psychological Review, 85, 363–394.

Ryan, T. P. (1997). Modern regression models. New York: Wiley.

Uusitalo-Malmivaara, L., Kankaanpää, P., Mäkinen, T., Raeluoto, T., Rauttu, K., Tarhala, V. & Lehto, J. E. (2012). Are special education students happy? Scandinavian Journal of Educational Research, 56, 419–437.

Uusitalo-Malmivaara, L. & Lehto, J. E. (2016). Happiness and depression in the traditionally bullied and cyberbullied 12-year-old. Open Review of Educational Research, 3(1), 35–51. doi: 10.1080/23265507.2016.1155168

( alkuun )

9. Internet-lÄhteet

Käyttäytymistieteellinen tutkimus ja myös tutkielmat rakentuvat nykyisin lähes yksinomaan internetistä saatavien lähteiden varaan. Sellaiset julkaisut, jotka ovat saatavina pelkästään painettuina, ovat lähteistössä yleensä vähemmistönä.

Internet-lähteistöä käytettäessä on oltava lähdekriittinen. Internetistä löytää helposti ”todisteita” esim. siitä, että ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen tutkijoiden ja poliitikkojen salaliitto tai että Hitler ei koskaan murhauttanut juutalaisia. Lähinnä lähteiksi kelpaavat tieteelliset julkaisut (esim. yliopistojen väitöskirjat ovat saatavilla elektronisesti), järjestöjen (esim. OECD, Autismi- ja Aspergerliitto), ministeriöiden, opetushallituksen, THL:n, yliopistojen, tutkimuslaitosten, kuntien, kuntainliittojen yms. internet-sivustot.

Jos internet-lähteestä ei tiedetä kirjoittajaa (tai organisaatiota) eikä julkaisuvuotta, ei ehkä kannata käyttää tällaista lähdettä. Nettikeskusteluja ja blogeja ei kannata siteerata. Tässäkin on syytä käyttää harkintaa. Jos esim. opetusministeri blogissaan ottaa kantaa koulutuspolitiikkaan, blogi käy kyllä lähteeksi.

AINA, jos lähde on saatavissa painettuna, viitataan painettuun versioon, vaikka se olisi myös verkkoversiona ja vaikka tutkija olisi lukenut verkkoversiota. Näin menetellään siksi, että verkkosivustot muuttuvat, mutta painettu sana säilyy usein kirjastoissa. Esimerkiksi elektroniset väitöskirjat ovat myös julkaistu painettuina. Melkein kaikki kansainväliset tieteelliset lehdet ovat saatavissa verkosta, mutta silti viitataan painettuun versioon. Seuraavat julkaisut ovat löydettävissä sähköisesti ja paperiversioina.

Esimerkki 18

Koskenvuo, K., Hublin, C., Partinen, M., Paunio, T. & Koskenvuo, M. (2010). Childhood adversities and quality of sleep in adulthood: A population-based study of 26,000 Finns. Sleep Medicine, 11, 17–22.

Mäki, P. (2010). Muut terveystottumukset. Teoksessa P. Mäki ym. (toim.), Lasten terveys. LATE-tutkimuksen perustulokset lasten kasvusta, kehityksestä, terveydestä, terveystottumuksista ja kasvuympäristöstä (s. 101–111). Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 2/2010.

Jos lähde on vain verkossa julkaistava tieteellinen lehti, tekstissä viitataan tekijään/tekijöihin ja julkaisuvuoteen tavanomaiseen tapaan (Šléglová & Černá, 2011). Lähdeluetteloon laitetaan ne tiedot, jotka ovat saatavissa ja verkko-osoite. Lehden numeron merkitseminen on yleensä vapaaehtoista. Koska tieteellisissä lehdissä vuosikerran sivut juoksevat ensimmäisestä numerosta viimeiseen numeroon asti, artikkelin löytää pelkästään vuosikerta- ja sivunumerotietojen perusteella. Jos lehden numero annetaan, se tulee sulkeisiin kiinni vuosikerran numeroon, esim. Kasvatus 40(2), 146–157. Verkkolehden sivunumeroita ei aina voida antaa, joskus kylläkin. Seuraavassa esimerkissä ei ole mahdollista antaa sivunumeroita. Siksi lehden numeron ilmoittaminen on tarpeen.

Esimerkki 19

Šléglová, V. & Černá, A. (2011). Cyberbullying in adolescent victims: Perception and coping. Cyberpsychology 5(2). Viitattu 30.5.2012 http://www.cyberpsychology.eu/view.php?cisloclanku=2011121901&article=4

Jos tekijä on jokin järjestö/virasto/yliopisto/yliopiston laitos tms., viitataan tekstin kirjoittajan nimeen ja julkaisuvuoteen, jos ne ovat tiedossa. Jos tiedossa on vain organisaation nimi, viitataan siihen ja julkaisuvuoteen, jos se on tiedossa. Esimerkiksi alla olevaan lähteeseen viitataan tekstin sisällä: (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2012a). Jos käytettäisiin useita opetus- ja kulttuuriministeriön lähteitä samalta vuodelta, niihin tunnisteeksi lisätään vuoden jälkeen pieni kirjain, 2012a, 2012b jne., siten että ensiksi siteerattuun lähteeseen tulee a, toiseksi siteerattuun b jne. Lähdeluetteloon annetaan samat kirjaimet. Samaa käytäntöä noudatetaan muutenkin, jos täsmälleen sama/t kirjoittaja/t on/ovat kirjoittanut/kirjoittaneet samana vuonna useita lähteitä, joihin viitataan (esim. Virtanen, 2010a, 2010b, 2010c). Lähdeluetteloon lähde aakkostetaan tekijän tai organisaation nimen mukaan ja ilmoitetaan julkaisuvuosi, jos se on tiedossa, annetaan lähteen otsikko, merkitään tulostus- tai viittauspäivä ja sen jälkeen lähteen internet-osoite.

Esimerkki 20

American Psychological Association. (2010). Publication manual (6. painos). Washington DC: American Psychological Asscociation.

Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2012a). Gustafsson: Peruskoulun tavoitteet vielä saavuttamatta. Tiedotteet 31.8.2012. Tulostettu 3.9.2012 http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2012/08/Gustafsson_peruskoulu_Rovaniemi.html?lang=fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2012b). Lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaidon vahvistamiseksi käynnistyy Lukuinto-ohjelma. Tiedotteet 15.8.2012. Tulostettu 10.9.2012 http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2012/08/lukuinto.html

Koska verkkosivut muuttuvat nopeasti, Hirsjärvi ym. (2009) suosittelevat, että ne sivut, jotka voidaan tulostaa, myös printataan "todisteeksi". Siksi lähdeluetteloon tulisi merkitä merkitään "Printattu" ja päivämäärä. Suosittelen kuitenkin, että asia ilmaistaan suomeksi ”Tulostettu”. Käy kyllä hyvin, että siellä lukee vain "Viitattu" ja päivämäärä. Ei liene mielekästä tulostaa pitkiä verkkosivuja, vaikka se olisikin mahdollista.

Lähteen verkko-osoitetta ei koskaan kirjoiteta tekstin sekaan, ainoastaan lähdeluetteloon.

( alkuun )

10. OppimistehtÄvÄn korjaaminen

Osa esseistä palautetaan korjattavaksi opiskelijoille. Ylivoimaisesti tärkeimmät syyt palautukseen ovat lähdekirjallisuuden vähäinen käyttö ja piittaamattomuus annetuista ohjeista.

Jos saat opettajan kommentoiman esseen korjattavaksi, lue kommentit huolellisesti ja tutustu vielä kerran tässä annettuihin ohjeisiin. Tee sen jälkeen korjaukset. Ole korjauksissasi johdonmukainen. Opettaja ei yleensä osoita kaikkia väärin merkittyjä lähteitä tai kaikkia kielivirheitä, vaan antaa koko esseetä koskevia yleisohjeita. Korjaa teksti kokonaan.

Jos opettaja on huomauttanut esim. kirjallisuuden käytön vähäisyydestä, lue lisää kirjallisuutta ja lisää sitä esseeseen. Jos tällaisessa tapauksessa teet vain pieniä kosmeettisia muutoksia, jotka opettaja on kenties merkinnyt tekstiisi, ei essee ole hyväksyttävissä. Kaikkia korjattavia kohtia opettaja ei siis merkitse tekstiisi.

Opiskelijat toivovat usein enemmän sisällöllisiä kommentteja ja "malliesseitä" luettavakseen. Opettajat korjaavat yleensä asiavirheet, mutta eivät voi antaa yksityiskohtaisia ohjeita siitä, mitä esseestä mahdollisesti puuttuu. Jokaisen esseen tulee olla tekijänsä näköinen, eikä mitään yhtä ainutta mallia ole edes olemassa.

( alkuun )

Päivitys syyskuu–lokakuu 2012 Tiina Renko ja Juhani E. Lehto

Päivitys syyskuu 2016 Juhani E. Lehto