Kaupunkimallin muutos - seutuistuva kaupunki

Toisen maailmansodan jälkeistä asuntopulaa ryhdyttiin ratkaisemaan kokonaan uudenlaisista lähtökohdista. Perinteisestä urbaanista kortteli- ja tonttimallista siirryttiin antiurbaaniin (Kuvat 11 ja 12), alueelliseksi solukoksi muodostuvan funktionaalisen kaupungin ihanteeseen. Aatteellisen lähtökohdan kehitykselle tarjosivat Heikki von Herzenin pamfletti Koti vaiko kasarmi lapsillemme (1946) ja Otto-Iivari Meurmanin Asemakaavaoppi (1947). Kirjoittajat näkivät olemassa olleet kaupungit kriittisessä valossa, tiiviinä, likaisina, ahtaina ja ruuhkaisina. Uudet hajasijoitetut ja luonnonläheiset asuinlähiöt tulivat olemaan asukkailleen viihtyisyyttä ja elämäniloa tarjoavia asuinpaikkoja. Ihanteeksi otettiin antiurbaani, väljä ja matala asuinympäristö, kaupunki "maaseutuistettiin". Käytännön puitteet kehitykselle tarjosi 1920-luvulla alkaneen valmistelutyön päätteeksi vuonna 1946 toteutettu Helsingin suuri alueliitos. Kaupungin hallitsema maa-alue kasvoi silloin suunnilleen nykyisen kokoiseksi, noin viisinkertaiseksi aikaisempaan verrattuna.

1950-luku
1960-luku
1970-luku
1980-luku
1990-luku
Samaan aikaan keskustassa

Linkkejä:
Pääkaupunkiseudun opaskartta