Ainakin perinteinen 'politiikan' määrittely lähtee siitä, että politiikan ilmiöllä on yhteys julkisiin yhteisöihin ja päätöksentekoon, usein siis juuri valtioon (tai kuntiin tai puolijulkisiin yhteisöihin) auktoritatiivisena toimijana. (Valtion määrittelystä, ks. Berndtson 1996, 36-43.)
Auktoriteetti tarkoittaa tässä sitä, että valtion (julkisen) instituutiot ja päätöksenteko toimivat 'yleisen hyvän' tuottamiseksi ja ne tuottavat kaikkia yhteisöjä - yhtä lailla sosiaalisia kuin taloudellisia toimijoita ja yhteisöjä - sitovia virallisia normeja: lakeja, budjetteja, suosituksia, päätöksiä sodasta ja rauhasta tai kielteisiä päätöksiä esimerkiksi kansalaisaloitteisiin. Valtio ei siis olekaan tämän perinteisen politiikkakäsityksen mukaan mikä tahansa yhteisö, vaan auktoriteetti, yhteisöjen yhteisö - joka ei siedä kaikenlaisten epävirallisten sosiaalisten piirien tapoja ja valintoja. Politiikka saa mielensä eräänlaisen kontrolli- ja toimintamomenttina suhteessa julkiseen valtaan ja sen valintoihin. Jos esimerkiksi romanit turvautuvat omissa yhteisöissään edelleen verikostoon, valtio puuttuu siihen syyttäjiensä oikeustoimien kautta. Jos kommunistit tai anarkovihreät vehkeilevät ja valmistelevat laittomia mielenosoituksia ja kumousta, siihen puututaan. Jos mies tyrannisoi perhettään - hakkaa lapsiaan tai raiskaa vaimonsa - siihen nyttemmin puututaan; perhekään ei ole enää valtion normeilta ja puuttumisilta (interventioilta) suojassa.
Modernimmat politiikan tutkijat katsovat, että kansalaisyhteiskunnan suhde valtiovaltaan on avonainen, muuttuva ja kamppailullinen. Modernimpi käsitys vallasta problematisoi valtion yhteiskunnallisten valtasuhteiden areenana, millä on yhteytensä myös kansalaisyhteiskunnan keskeisiin ristiriitoihin ja ajattelutapoihin - yhtä lailla niiden hallintaan kuin uusien etu- ja arvokonfliktien vaatimiin toimiin. Berndtson ja Jansson puhuvatkin tällöin laajemmasta politiikan ymmärtämisen tavasta. Näin suhde talous- ja sosiaalitieteihin suhteellistuu: moderni valtio joutuu olemaan avoin ja harkitseva - poliittisesti refleksiivinen - suhteessa sosiaalisiin arvokonflikteihin (maaseudun tai globaaliliikkeiden protestit) tai talouden liikelakeihin ja mykkiin pakkoihin (joidenkin tuotantosektoreiden pako halpatuotannon maihin). Varsinkin 1960-luvulta lähtien on Suomessakin ollut vaikeata selvästi rajata sosiaalisen (yhteiskunnallisen), taloudellisen ja poliittisen välisiä maailmoja ja ilmiöitä - niin politiikan arkikeskustelussa kuin tutkimuksessakin. Erilaiset talouden, sosiaalisen ja yksityisen maailman ilmiöt ja kokemukset liittyvät politiikkaan ja päinvastoin, (globaaleilla ja kansallisilla) poliittisilla päätöksillä ja institutionaalisilla normeilla on tuhansin tavoin vaikutuksia ja merkitystä ihmisten arjen kannalta.