Onko postmodernilla ajattelutavalla edeltäjiä?

Nykyään moni kutsuu itseään postmoderniksi ajattelijaksi. Mitä he tällä tarkoittavat on epäselvää. Paras on ajatella, että postmoderni hylkää modernin projektin eli uskon tiedon kasvuun ja kasaantumiseen ja ihmisen kykyyn viisastua lisääntyvän tiedon ansioista. Millä menetelmällä tämä tapahtuu ei voi olla kovin selvää, sillä asioiden selvittäminen ja perusteluhan kuuluu juuri moderniin ajatteluun - joka on tarkoitus romuttaa.

Tutustumme seuraavassa filosofian vastavirtaan, eräänlaiseen elämykselliseen filosofiaan, kuitenkin hieman eri tavalla kuin lukemistossa. Tutustumme ajattelijoihin, joiden yhteys elämänfilosofiaan on tärkeä, jotka eivät luota tieteeseen, jotka puhuvat tunteista ja irrationaalisuudesta ja jotka siksi on usein unohdettu.

Opiskelijan on syytä kuitenkin syytä pitää mielessään seuraava varoituksen sana. Filosofia akateemisena oppiaineena ja tutkimusalueena on edelleen voimakkaasti sidoksissa valistuksen projektiin. Tietysti monet postmodernit ilmiöt, kuten feminismi, dekonstruktio ja taiteet, ovat tehneet aluevaltaukset myös akateemiseen filosofiaan. Silti näiden uusien asioiden opiskelun edellytyksenä on perinteisen filosofian oppien ja metodien hyvä hallinta. Filosofia on moninainen alue, mutta kuten on jo todettu, on asioita, joista filosofit eivät ole koskaan pystyneet luopumaan. Yksi näistä on valistuksen ja modernin perinteen tuntemus. Toisin sanoen, jos pystyy ylittämään ja hylkäämään sen, mitä edellä on sanottu, on jo filosofian tuolla puolen, jonkin uuden tieteenalan piirissä, alan, jolla ei ole edes nimeä - vielä.

Voi hyvin olla että filosofia on juuri nyt hajoamisen tilassa. Ehkä siitä syntyy taas uusi tutkimushaara, kuten niin monesti ennenkin on käynyt. Mutta filosofia on aina ennekin selvinnyt hengissä näistä mutaatioista ja jakautumisista. Jotkut ovat jo julistaneet filosofian kuolleeksi. Tästä huolimatta perehdymme seuraavaksi filosofian vastavirtaan.

Suuria "vastanimiä" voimme poimia lukemistosta:

• Erasmus Rotterdamilainen,
• Pascal,
• Hegel (osittain ja omalla tavallaan),
• Schopenhauer (ehkä?)
• Nietzsche (suuri vaikuttaja);
• Sartre,
• Weil ja
• Jaspers.

Nämä nimet on ryhmitelty eri tavalla kuin lukemistossa, koska tarkoituksena on korostaa eräitä vastafilosofian piirteitä. Postmoderni on melko uusi termi, joka on saanut alkunsa arkkitehtuurista. Ennen 1960-lukua vaikuttaneista filosofeista ei oikeastaan voi käyttää postmoderni-nimitystä, vaikka heidän filosofiassaan onkin postmoderniin filosofiaan kuuluvia piirteitä.

Tanskalainen Sören Kierkegaard (1813 - 1855) täytyy myös mainita. Hän on eksistentialismin nimellä tunnetun suunnan merkittävä taustavaikuttaja. Eksistentialismi on manner-Euroopassa sotien välisenä aikana syntynyt suunta, joka korostaa ihmisen yksinäisyyttä, vastuuta ja vapautta.

Ihminen on maailmaan heitetty. Hän tekee eksistentiaalisen valinnan, joka määrää, mitä ja kuka hän on. Ja johtuu juuri tästä valinnasta mitä hän on; joten mitä tahansa hän on, hän on siitä vastuussa. Ihmisen osa on elää vieraantunutta, epäautenttista elämää, jossa huoli omasta kuolemasta on päällimmäisenä. Heidegger ja Jean-Paul Sartre (1905 - 1980) ovat tämän suunnan keskeiset ajattelijat.

Kiinnostus Heideggerin filosofiaan on maailmalla erittäin vilkasta eikä suinkaan osoita laantumisen merkkejä. Myös Suomessa kiinnostus on lisääntynyt. Toinen kiinnostuksen aihe on ranskalainen nykyfilosofia ja Derridan luoma dekonstruktio. Jacques Derrida on eräs tämän hetken kuuluisimmista ja kiistellyimmistä ajattelijoista. Hänen teoksiaan on saatavana myös suomennoksina. Dekonstruktio tarkoittaa käsitteiden merkityksien purkua. Tämä linja on saanut innoituksensa kirjallisuuden tutkimuksesta, enemmänkin kuin tieteestä. Analyyttisen perinteen näkökulmasta katsoen varsin uudelta tuntuvalla vastavirran filosofialla on jo pitkät perinteet eurooppalaisessa kulttuurifilosofiassa. Vastavirran filosofian voi ajatella kuuluvan romantiikan projektiin, jossa tieto on subjektiivista ja salattua.

Tämän linjan suuret edelläkävijät ovat markiisi de Sade (1740 - 1814) ja G. W. Hegel. Nämä kirjoittajat lähtevät vastakkaisista lähtökohdista mutta heidän ajattelunsa kohtaavat I maailmansodan jälkeisessä länsimaisen kulttuurin murroksessa ja uudelleen arvioinnissa. Tutkimme ensin sitä linjaa, johon Sade sijoittuu ja siirrymme sitten Hegelin dialektiikkaa - josta edellä on jo mainittu.

Länsimaisessa filosofiassa on oma "musta" linjansa Lukemistossa tätä linjaa edustaa Erasmus Rotterdamilainen teoksellaan Tyhmyyden ylistys. Erasmus kirjoitti myös Kalan syömisestä (1526), jossa hän argumentoi seuraavaan tapaan. Kauppiaat keskustelevat ihmisten ruokatavoista, jolloin kalakauppias huomauttaa, ettei mikään olisi hänelle yhtä mieluista kuin kalan syömisen kieltäminen, sillä silloinhan ihmiset vasta alkavat haluta kalaa. Se, mikä on kiellettyä, on aina kaikkein houkuttelevinta. Kala ei muuten ole niin hääviä ruokaa, mutta kielto lisäisi sen houkuttelevuutta.

Ihminen on siis irrationaalinen eli järjetön olento. Onhan outoa, että se mikä on kiellettyä, on haluttua vain siksi, että se on kiellettyä. Kukaan ei erityisemmin halua kalaa, mutta heti kun se kielletään, ja vain tästä nimenomaisesta syystä, ihmiset alkavat haluta sitä.

Ihmisessä on itsetuhoinen piirre, jota voi sanoa perverssiksi. Perverssi käyttäytyminen määritellään seuraukseksi haluamisesta, joka kohdistuu asiaan, jota ei voi haluta. Tämä on tietysti paradoksaalista. Mutta olemmehan tutkimassa filosofiaa, joka ei arvosta modernin filosofian periaatteita. Vastavirran filosofia elää ristiriidoista ja paradokseista, jotka pakottavat ihmisen katsomaan itseään uudella tavalla.

Kirjailija Edgar Allan Poe (1809 - 1849) kuvailee monia tilanteita, joissa ihmisellä on perverssi halu. Kun katsoo alas korkeasta tornista, miettii miltä tuntuisi pudota alas. Kun seisoo kuuman hellan ääressä, ajattelee panevansa käden levylle. Meissä on kuin onkin tällaisia impulsseja. Poe käyttää hyväkseen filosofisia aiheita kaunokirjallisessa muodossa.

Takaisin