Minkälaista palautetta?

Luennolla kesäkuussa 2009. Kuvat: Wilma Hurskainen

Opiskelija voi saada palautetta kolmelta eri taholta: itseltään, toisilta opiskelijoilta ja opettajalta. Palaute voi olla:

  • suullista tai kirjallista,
  • sanallista tai numeerista
  • henkilökohtaista tai yhteispalautetta ryhmälle.

Seuraavassa käsitellään näitä palautteen muotoja tarkemmin.

Opettajan antama palaute
Opiskelijoiden itsearviointi
Vertaispalaute ja sen organisointi

Opettajan antama palaute

Suullista vai kirjallista?

Suullista palautetta pidetään kirjallista parempana palautteen annon muotona, koska se on aina vuorovaikutteista. Kirjallinen palaute sen sijaan on usein yksisuuntaista, eli opiskelija ei voi ainakaan välittömästi reagoida saamaansa palautteeseen, kysyä mahdollisesti epäselväksi jääneistä kohdista tai haastaa saamaansa palautetta. Toisaalta opiskelija voi kysyä saamastaan palautteesta kirjallisesti, esimerkiksi sähköpostin avulla ja siten kirjallinenkin palaute käynnistää vuorovaikutuksen. Ihannetapauksessa molemmat lajit yhdistetään eli kirjallinen palaute käydään yhdessä läpi, mutta tämä on harvoin opettajan arjessa mahdollista. Realistista ja olennaista on ylipäätään antaa palautetta, ja tehdä se aina rakentavasti.

Sanallista vai numeerista?

Numeerinen arvio (1–5) on standardoitu arviointikäytäntö yliopistolla ja numeroarvio onkin palautteen muodoista tavanomaisin. Valitettavan usein se on myös ainoa muoto, mikä ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista. Pelkkä numero kertoo opiskelijalle vasta, mille tasolle oppimistavoitteen mukaista asteikkoa suoritus sijoittuu - ei mitään siitä, miltä osin suorituksessa oli puutteita, kehitettävää, virheitä tms. Pelkkä numero myös suuntaa opiskelijaa vertaamaan omaa suoritustaan toisten suorituksiin eikä omaan kehittymiseensä.

Vähäinenkin sanallinen palaute numeerisen arvion rinnalla auttaa opiskelijaa suuntautumaan oppimisensa edistämiseen. Usein parhaiten oppii juuri palautteesta, se jää mieleen! Siksi on hyvä korostaa opiskelijoille palautteen merkitystä ja pyrkiä huolehtimaan siitä, että jokainen saa palautetta. Yksi opettajan resursseja säästävä sanallisen palautteen muoto on arviointimatriisin käyttö. Se soveltuu kaikenlaisten kirjallisten suoritusten arviointiin.

Arviointimatriisi-esimerkit: Erja Rusanen, tehtävä1 ja tehtävä2 (pdf, 12 kt)

Yhteispalautetta vai henkilökohtaista?

Henkilökohtaiseen palautteen antamiseen ei varsinkaan tuntiopettajalla välttämättä ole mahdollisuutta. Yhteispalautteen laatiminen vie vähemmän aikaa, mutta voi olla opiskelijan näkökulmasta yhtä hyödyllistä kuin henkilökohtainenkin palaute. Käytännössä yhteispalaute myös tavoittaa useammat opiskelijat.

Oppimistavoitteet voidaan avata heti kurssin alussa esimerkiksi arvosteluasteikon sanallisten kuvausten avulla: millaisesta osaamistasosta arvosana 5 kertoo, millaisesta 4 jne. Asteikon alapäässä numero 1 kertoo opiskelijalle, mikä on se minimiosaaminen, jota läpäiseminen edellyttää.

Solo-taksonomia

Kurssin päätyttyä opettaja voi laatia kuvauksen siitä, millaiset osa-alueet näyttäytyivät erityisen vahvoina opiskelijaryhmän suoritusten perusteella, missä taas oli parantamisen varaa. Yhteispalautteessa opettaja voi verrata tenttivastauksia opintojakson oppimistavoitteisiin. Sanallisen yleispalautteen avulla on mahdollista myös suunnata tai hioa kurssilaisten kokonaisnäkemystä opetetusta aiheesta - tietenkin edellyttäen, että tentti (tai muu suoristusmuoto) on rakennettu kaikkein olennaisimpien sisältöjen hallinnan tarkistamista silmällä pitäen.

Opiskelijoiden itsearviointi

Yliopisto-opintojen yhtenä tavoitteena on opiskelutaitojen kehittyminen. Itsearviointi kehittää opiskelijan taitoa arvioida omaa toimintaansa, suorituksiaan ja tietojaan. Itsearvioinnissa opiskelija voi kiinnittää huomiota siihen, missä on onnistunut ja siihen, missä voi kehittyä. On tärkeää, että opiskelija tietää, mitä hänen tulee arvioida. Tätä edistää se, että arviointikriteerit ovat selkeät ja yksityiskohtaiset. Opettaja saa opiskelijoiden itsearvioinneista arvokasta tietoa opiskelijoiden ohjaamiseen ja opetuksen kehittämiseen.

Vertaispalaute ja sen organisointi

Vertaispalaute eli opiskelijoiden keskinäinen palaute kehittää oppimistaitoja ja syventää opiskeltavan aiheen ymmärtämistä. Opiskelijat oppivat vertaisarvioinnissa eniten siitä, kun antavat itse palautetta. Akateemisten taitojen lisäksi vertaispalautteen antaminen kehittää työelämässä tarvittavia palautteen antamisen ja vastaanottamisen taitoja sekä ryhmätyötaitoja.

Perinteinen vertaispalautteen muoto yliopisto-opinnoissa on proseminaaritöiden ym. opponointi, mutta vertaispalautetta voi hyödyntää opintojen eri vaiheissa ja myös seminaaritöitä huomattavasti suppeammissa tehtävissä. Vertaispalautteen antamista voi myös harjoitella ryhmätyönä.

Opiskelijat pitävät vertaispalautteen antamista yleensä vaikeampana kuin itsearviointia. Opiskelijat saattavat myös pelätä konflikteja ja voivat antaa toisilleen liian myönteisiä arviointeja. Onnistunut vertaispalaute edellyttää, että opiskelijoilla on tiedossaan selkeät arviointikriteerit, esim. opettajan laatima arviointimatriisi. Jos arviointikriteerit ovat selvät, vertaisarviointi on yleensä samansuuntaista kuin opettajan antama arvio samasta tehtävästä.

Liian myönteistä arviointia voi ehkäistä sillä, että opiskelija ei arvioi saman opiskelijan työtä, joka arvioi hänen oman työnsä. Näin opiskelijoille ei tule painetta palkita toisen antama myönteinen palaute yhtä myönteisesti.

Avoimessa yliopistossa haasteena ovat lisäksi opiskelijoiden heterogeenisyys ja isot lähtötasoerot. Vertaispalautetta ei kannata käyttää esimerkiksi opintokokonaisuuden ensimmäisellä jaksolla tai heti kurssin alussa, koska opiskelijoiden lähtötaso voi olla hyvin erilainen.

Lähde:
Lindblom-Ylänne S, Nevgi A (toim.) Yliopisto-opettajan käsikirja. WSOYpro, Helsinki 2009