Helsingin yliopisto Helsingin yliopisto - Ikäihmisten yliopisto
 

Ikäihmisten yliopisto – tieteellisen tiedon ja elämänkokemuksen kohtaamispaikka

Ikääntyvien yliopistotoiminnan lähtökohtina ovat ajatukset elinikäisestä oppimisesta, aktiivisena vanhenemisesta, yhteissuunnittelusta sekä toiminnan vankka sitoutuminen yliopistollisuuteen.

Ikääntyvien yliopistotoiminta on Avoimen yliopiston erityismuoto, joka tarjoaa opiskelumahdollisuuden kaikille kiinnostuneille iästä tai pohjakoulutuksesta riippumatta.

Kansainväliset juuret

Erityisesti ikäihmisille tarkoitettu yliopistollinen opetus sai alkunsa Ranskasta 1970-luvulla. Toiminta on levinnyt eri puolille maailmaa ja kansainvälisesti puhutaan kolmannen iän yliopistoista.

Kolmas ikä – monien mahdollisuuksien aikaa

Ikääntyvien yliopistotoimintaan liitetty / liittyvä kolmannen iän käsite,merkitsee vaihetta, jolloin ihminen on sivuuttanut lapsuuden ja nuoruuden sekä jo irtaantunut aktiivisesta työelämästä. Kolmannessa iässä ihminen voi antautua asioille, joihin ei aiemmissa elämänvaiheissa ole ollut aikaa tai muutoin tilaisuutta.