Avoimen yliopiston esittely Ajankohtaista Yhteystiedot

PL 9, 00014 Helsingin yliopisto
Yhteystiedot

Opiskelijaneuvonta
Ota yhteyttä

Tenttipalvelu
Ota yhteyttä

Muut yhteystiedot
Henkilöstö
Yhteistyöoppilaitokset

Hanna Salminen väitteli valtiotieteistä – aloitti opinnot Avoimessa yliopistossa

Hanna SalminenKun Hanna Salminen valmistui ylioppilaaksi, hän suunnitteli opintoja oikeustieteellisessä tai kauppakorkeassa. Reitti tutkinto-opiskelijaksi kulki kuitenkin lopulta avoimen yliopiston väylän kautta. Hän kiinnostui viestinnän opinnoista.
– Avoimessa yliopistossa saatoin lukea ainetta, johon en ollut edes harkinnut pyrkiväni.

Hanna Salminen suoritti valtiotieteiden maisterin tutkinnon viidessä vuodessa ja jatkoi opintoja työn ohella. Hänen väitöksensä käsittelee viestintäjohtajan asiantuntijuutta.
– Teorian pohjalta rakensin oman, eri lähestymistapoja yhdistävän ihannemallin viestintäjohtajan asiantuntijuuden arviointiin ja testasin mallin viiden empiirisen osatutkimuksen avulla.

"Halusin saada menetetyt vuodet takaisin" (haastattelu Souli-verkkolehdessä)
Viestinnän osaajasta strategiseksi vuorovaikuttajaksi: viestinnän johtajuus 2010-luvulta eteenpäin (väitöskirja verkkojulkaisuna)
Ihanteellinen viestintäjohtaja tekee diplomaattisesti bisnestä (Tiedote 25.11.14)

Avoimen yliopiston viestinnän opinnot
Avoimen yliopiston väylä