Myös puolueohjelmat laaditaan nykyisin asiantuntijoiden (professioiden) piirissä ja niin merkitys liittyy puolueiden joustavaan identiteetin muokkaamiseen ja järjestöväen herättelevään valistamiseen.
Usein puolueet eivät halua loukata ketään potentiaalista kannattajaa ja ne vetoavatkin kuviteltuun keskipakoiseen Matti-ja-Maija-Meikäläiseen, minkä kuvan he ovat tuottaneet kaupallisten gallup-tutkimusten kautta. Elävä ja dramaattinen puolueiden yhteys kansalaisiin ja erottautuminen toisistaan eivät näissä oloissa toteudu helposti.
Kaikkien puolueiden on kuitenkin pakko ottaa kantaa ajankohtaisten poliittisten kysymysten koko skaalaan. Esimerkiksi Vihreä liike on viimeistään hallituspuolueena viime vuosien Suomessa merkittävästi laajentanut kannanottojaan sosiaalisten ja kansainvälisten teemojen suuntaan. Joskus kuitenkin käy niin, että puolueet tukeutuvat yhteen vahvaan intressikantaan ja pelaavat sillä: eläkeläispuolueet ovat yrittäneet useissa vaaleissa läpimurtoa; vihreät taas kykenivät osoittamaan, että ekologia ei ole vain yksi asia vaan keskeinen elämäntapaan liittyvä yhteiskunnallinen ongelma; Vennamo kykeni 1970-luvun taitteessa kanavoimaan muutamilla maaseutupolitiikan ja pelin-politiikan-vastaisella tunnuksellaan valtaisan protestin. Toisaalta jotkut isot etujärjestöt haluavat vastata politiikan keräymäfunktiosta - tällöin intressijärjestöjä usein käytetään välineellisesti hyväksi: esimerkiksi 1970-luvun taistolaisliikkeellä oli kyky käyttää hyväkseen nuoriso-, opiskelija- ja kulttuurijärjestöjä ja näistä kaikkiin ilmassa lentäviin asioihin kantaa ottavista "demokraattisista etujärjestöistä" (ainejärjestöt, teiniliitto, kultuuri- ja kansainväliset järjestöt) tulikin heidän keskeinen mobilisointi- ja rekrytointiarsenaalinsa - mikä merkitsi näiden järjestöjen kriisiytymistä myöhemmin.
Yhdysvaltalaisessa kahden peruspuolueen (demokraatit ja republikaanit) väljässä puoluekulttuurissa toteutuu Janssonin mukaan vahvasti puolueiden aggregaatiofunktio. Juuri vaaleissa nämä jäsenperustaltaan heikosti organisoidut ja aatteelliset joustavat joutuvat keräämään mahdollisimman inspiroivan ja puhuttelevan ohjelman ja henkilölistan. Euroopan monissa poliittisesti eriytyneissä monipuoluejärjestelmissä, joissa puolueet ovat vahvemmin organisoituneet ja niillä on tiukemmat luokka- ja aatteelliset historiansa, puolueiden keräymäfunktio ei näyttädy yhtä dramaattisesti ainakaan vaalien ympärillä.
