Euronuorten politiikkakäsityksiä on tulkittu ja verrattu.

Vuosina 2003-2005 Suomen Nuorisotutkimusverkosto oli mukana kahdeksan EU-maan nuorten poliittista osallistumista koskevassa tutkimuksessa (http://www. SORA.at). Tuhat 14-25 –vuotiasta nuorta haastateltiin kasvokkain jokaisessa maassa. Seuraava keskiarvotaulukko kuvaa sitä, miten erilaiset politiikan määrittelytavat tai sitä koskevat metaforat hyväksyttiin eri maissa. Taulukosta selviää jännittäviä asioita.

Esimerkiksi suomalaisnuoret suhtautuvat politiikkaan aika lailla rakentavasti ja realistisesti. Myös kansainvälinen maailma avautuu poliittiselle muutokselle. Toisaalta suomalaisnuorille ei politiikka merkitse euronuorten keskimääräisiin arvoihin verrattuna yhtä halventavaa (pejoratiivista) asiaa, vanhojen patujen peliä tai lupausten pettämistä. Ranskan nuoret suohtauvat reaalipolitiikkaan paljon tunteikkaammin ja ilkikurisemmin. Tämä seikka voi olla yksi selitys viime vuosien voimakkaaseen nuorten mielenosoitusliikkeeseen Ranskassa (koulumiekkarit, työehdot, lähiömellakat). Nuorilla on vahvat tunne, ettei heitä huomioida: katuperformanssi on vanha ranskalainen vastaus tähän. Suomalaisnuoret eivät ole yhtä käärmeissään ja näkevät politiikan enemmän neuvoteluna ja idealistisena aktiivisuutena.

Taulukko I: Nuorten politiikkakäsitykset

Keskiarvo(1-5): Vahvasti eri mieltä(1) - Vahvasti samaa mieltä(5)

   Suomi

UK

Slovakia

Italia

Politiikalla tarkoitetaan vaaleissa äänestämistä

2,9

3,4

3,5

3,2

Politiikassa ei käsitellä asioita jotka ovat tärkeitä
minun kaltaisilleni ihmisille

2,5

3,1

3,3

3,0

Politiikka on tarpeellinen keino jolla hoidetaan
yhteiskunnallisia asioita

3,9

3,7

3,3

3,8

Politiikka on vanhojen miesten peliä

2,6

2,9

2,9

2,3

Politiikalla tarkoitetaan puolueiden toimintaa

3,4

3,6

3,9

3,3

Politiikka on tarpeellinen keino jolla ratkaistaan
yhteiskunnallisia ristiriitoja

3,8

3,6

3,5

3,5

Politiikka tarkoittaa tyhjiä lupauksia

2,8

3,4

3,7

3,2

Politiikka on keino luoda parempi maailma

3,4

3,4

3,0

3,2

Politiikalla tarkoitetaan keskustelua eduskunnassa

3,4

3,7

3,6

3,0

Politiikka on tarpeellinen keino jolla ratkaistaan
kansainvälisiä ongelmia

3,8

3,6

3,7

3,6

Politiikka on ”vaan lahjontaa”

2,2

3,1

4,0

2,9

 

Keskiarvo(1-5): Vahvasti eri mieltä(1) - Vahvasti samaa mieltä(5)

  Ranska

    Viro

  Itävalta

   Kaikki

Politiikalla tarkoitetaan vaaleissa äänestämistä

3,7

3,0

3,9

3,4

Politiikassa ei käsitellä asioita jotka ovat tärkeitä
minun kaltaisilleni ihmisille

3,5

3,1

3,1

3,1

Politiikka on tarpeellinen keino jolla hoidetaan
yhteiskunnallisia asioita

3,3

3,9

3,9

3,7

Politiikka on vanhojen miesten peliä

3,8

2,6

2,5

2,8

Politiikalla tarkoitetaan puolueiden toimintaa

3,7

3,7

3,6

3,6

Politiikka on tarpeellinen keino jolla ratkaistaan
yhteiskunnallisia ristiriitoja

3,4

3,7

3,7

3,6

Politiikka tarkoittaa tyhjiä lupauksia

3,9

3,3

3,3

3,4

Politiikka on keino luoda parempi maailma

3,1

3,2

3,3

3,2

Politiikalla tarkoitetaan keskustelua eduskunnassa

3,6

3,7

3,7

3,5

Politiikka on tarpeellinen keino jolla ratkaistaan
kansainvälisiä ongelmia

3,5

4,0

4,0

3,7

Politiikka on ”vaan lahjontaa”

3,7

3,0

2,6

3,1

Takaisin
© VTL Kari Paakkunainen