Yhteistyöoppilaitoksille

Yhteistyöoppilaitosten yhdyshenkilöiden koulutuspäivä elokuussa 2009. Kuva: Ulla Jokila.

Tervetuloa toteuttamaan opintoja yhteistyössä Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston kanssa!

Helsingin yliopisto on maamme suurin, monialaisin ja perinteikkäin yliopisto, jonka suuntautumisessa korostuvat kansainvälisyys ja huippututkimus. Yliopiston opetus perustuu tutkimukseen: kaikki opettajat myös tutkivat. Vuonna 2006 tehdyn kansainvälisen arvioinnin mukaan Helsingin yliopistossa tehdään kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta leveällä rintamalla.

Avoin yliopisto tarjoaa yliopiston korkeatasoista, tutkimukseen pohjautuvaa opetusta laajan yhteistyöverkostonsa välityksellä eri puolilla maatamme. Opetus on joko lähiopetusta (pääasiassa Etelä-Suomessa) tai opintoryhmätyöskentelyä ja viestintäteknologisia ratkaisuja hyödyntävää monimuoto-opetusta. Verkko-opintojen avulla saavutetaan opiskelijoita asuinpaikasta riippumatta.

Avoin yliopisto toimii aktiivisesti. Yhteistyökäytäntöjä kehitetään saadun palautteen pohjalta. Avoin yliopisto oli mukana AlueKAVERI -hankkeessa, joka toteutettiin yhteistyössä opistoverkostojen, Kansalais- ja työväenopistojen liiton sekä Helsingin, Turun ja Tampereen avointen yliopistojen kanssa.

Avoin yliopisto varmistaa opetuksen laadun osana yliopiston laatujärjestelmää. Laadunvarmistuskäytännöt koskevat myös yhteistyöoppilaitoksissa annettavaa opetusta.

AlueKAVERI-hanke
AlueKAVERI-hankkeen loppuraportti (pdf)
Laatu ja arviointi