Harjoitusryhmissä tieto eläväksi taidoksi

Opiskeluun tukea. Kuvat: Ulla Jokila ja Päivi Leppänen

Seminaarit ja harjoitusryhmät ovat ryhmäopetusta. Tällöin opiskelijat tekevät itsenäisesti tai pareittain kirjallisuuteen pohjautuvan harjoitus- tai seminaarityön tai selvityksen, joka käsitellään seminaarikokoontumisissa. Oppiaineesta riippuen harjoitusryhmissä voi olla myös esimerkiksi laskuharjoituksia, eläinten ja kasvien tunnistamista ja laboratoriotöitä.

Työskentelyä ryhmässä. Kuva: Päivi Leppänen

Harjoitusryhmissä on läsnäolo yleensä pakollista. Työskentely perustuu opiskelijoiden aktiivisuuteen. Opettaja pohjustaa työskentelyn, ohjaa aiheiden ja kirjallisuuden valinnassa ja kirjoittamisessa sekä kommentoi ja ohjaa keskustelua.

Seminaarityö pohjautuu yleensä luettuun kirjallisuuteen. Seminaaritöissä voidaan edellyttää myös pienen tutkimusaineiston keräämistä ja analysointia.

Seminaaritöiden tavoitteena on ennen muuta harjoitella lähteiden käyttöä, tieteellistä kirjoittamista, mahdollisesti opetella aineiston keruuta ja analysointia ja tietysti itse tutkielman kirjoittamis- ja esittämisprosessia. Usein seminaarityöskentelyyn liittyy myös muiden töiden opponointi, jolloin opiskelijat arvioivat toistensa harjoitustöitä.


 

Opiskelijablogi

Ajankohtaista

Lisätietoa muualta