Väylä yliopistoon

Opiskelijaksi Avoimeen yliopistoon. Kuva: Linda Tammisto

Väylä tutkinto-opiskelijaksi
Väylä Helsingin yliopistossa
Valintakriteerit eri tiedekunnissa
Erilliset opinnot

Väylä tutkinto-opiskelijaksi

Avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella voi hakea opiskelijaksi yliopistoon. Tiedekunnat päättävät, minkä verran opintoja pitää olla suoritettuina ennen kuin voi hakea opiskelijaksi väylän kautta. Suoritusten lisäksi voi olla myös muita kriteereitä (kuten arvosana). Vaatimukset on listattu alla tiedekunnittain. Tutkinnonsuoritusoikeutta ei saa automaattisesti, vaan sen myöntää yliopiston tiedekunta tai ainelaitos. Tiedekunnat ja ainelaitokset päättävät vuosittain avoimen väylän kautta otettavien opiskelijoiden määrän ja valinnan.

Mitä opintoja yliopistotutkintoon tarvitaan?

Väylä Helsingin yliopistossa

Voit hakea väylän kautta opiskelemaan seuraaviin Helsingin yliopiston tiedekuntiin:

Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta
Humanistinen tiedekunta
Käyttäytymistieteellinen tiedekunta (kasvatustieteet ja erityispedagogiikka)
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Oikeustieteellinen tiedekunta
Teologinen tiedekunta
Valtiotieteellinen tiedekunta

Väylän kautta ei siis voi hakea farmasian, lääketieteelliseen eikä eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan.

Avoimessa yliopistossa ei voi opiskella kaikkia Helsingin yliopiston oppiaineita. Useimmat tiedekunnat myöntävät erillisten opintojen suoritusoikeuksia myös sellaisiin oppiaineisiin, joita ei ole tarjolla Avoimessa yliopistossa.
Erilliset opinnot

Opiskeluoikeus myönnetään hakemuksesta opintomenestyksen tai valintakokeen perusteella. Samana vuonna ei yleensä voi hakea sekä avoimen yliopiston opintojen perusteella että normaalivalinnassa.

Tutkinnonsuoritusoikeus myönnetään yleensä sekä kandidaatin että maisterin tutkintoon. Poikkeuksena humanistinen ja valtiotieteellinen tiedekunta, joissa avoimen väylän kautta hakeville myönnetään oikeus ainoastaan kandidaatin tutkinnon suorittamiseen.

Hakukelpoisuuden ehdot väylän kautta:

  • Opiskelijalla on avoimessa yliopistossa suoritettuja yliopisto-opintoja vähintään 85 op (60 ov).
  • Humanistisella, matemaattis-luonnontieteellisellä ja oikeustieteellisellä tiedekunnalla on poikkeavat hakuehdot, ks. alla.
  • Opintojen tulee koostua ainakin kahden oppiaineen opinnoista. Opiskelijalla tulee olla suoritettuna haettavasta oppiaineesta yleensä perus- ja aineopinnot, toisesta aineesta perusopinnot sekä tarvittaessa muita opintoja.
  • Joihinkin tiedekuntiin edellytetään myös tutkintoon vaadittavat kieliopinnot.
  • Haettavan aineen opinnot on oltava suoritettuina vähintään hyvin tiedoin (arvosanalla 3/5).
  • Hakijoilla ei saa olla voimassaolevaa korkeakoulututkinnon suoritusoikeutta.
  • Kaikkiin tiedekuntiin ei voi hakea väylän kautta, jos on jo suorittanut yliopistotutkinnon.
  • Kukin tiedekunta ja ainelaitos päättää itse väylän kautta otettavista opiskelijoista.

Humanistisen tiedekunnan väylä:

  • Avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella voivat hakea henkilöt, joilla on Suomessa suoritettuja yliopisto-opintoja vähintään 55 opintopistettä, joihin sisältyvät haettavan aineen perusopinnot ja yhden muun yliopistollisen aineen perusopinnot sekä korkeakoulututkintoon vaadittavat kieliopinnot.

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan väylä:

  • Fysikaalisten tieteiden, kemian, matematiikan, tietojenkäsittelytieteen tai tilastotieteen koulutusohjelmaan voi hakea, jos on suorittanut Helsingin yliopiston opetussuunnitelman mukaan perusopintokokonaisuuden 25 op (15 ov) vähintään arvosanalla 3/5 hakemassaan aineessa.
  • Maantieteen koulutusohjelmaan voi hakea, jos on suorittanut Helsingin yliopiston opetussuunnitelman mukaan maantieteen perus- ja aineopintoja yhteensä 48 op vähintään keskiarvolla 3/5.

Oikeustieteellisen tiedekunnan väylä:

  • Oikeustieteelliseen tiedekuntaan voi hakea, jos on suorittanut vähintään 60 op (30 ov) Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tutkintovaatimusten mukaisia opintoja vähintään keskiarvolla 3,75/5.

Lisätietoja avoimen yliopiston väylästä saa Avoimen yliopiston opintojen ohjauksesta vastaavilta koulutussuunnittelijoilta ja tiedekuntien opintotoimistoista.

Valintakriteerit eri tiedekunnissa

Tarkat valintakriteerit ja hakuohjeet löytyvät tiedekuntien verkkosivuilta:

Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta
Humanistinen tiedekunta
Käyttäytymistieteellinen tiedekunta
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Oikeustieteellinen tiedekunta
Teologinen tiedekunta
Valtiotieteellinen tiedekunta

Erilliset opinnot

Helsingin yliopiston opintoihin (lähinnä aineopintoihin) voi hakea myös ns. erillisten opintojen suoritusoikeutta. Erillisten opintojen suoritusoikeudella voi opiskella yliopiston ainelaitoksella tiettynä aikana tietyn rajatun opintokokonaisuuden tai -jaksot.

Opiskelu erillisten opintojen suoritusoikeudella on maksullista eikä oikeuta opiskelijaetuihin eikä tutkinnon suorittamiseen. Opetus on yleensä päiväsaikaan.

Hakulomakkeita erillisopintoihin saa kunkin tiedekunnan verkkosivuilta ja opintotoimistoista. Eri tiedekunnilla on omat hakulomakkeensa, hakuaikansa ja valintaperusteensa.

Hakemus on yleensä perusteltava. Opinto-oikeutta voi hakea mm.

  • toisessa korkeakoulussa opiskeleva, joka sisällyttää opinnot tutkintoonsa
  • tutkinnon suorittanut henkilö tutkintonsa täydennykseksi
  • ammattitehtävissä toimiva ammattipätevyyden lisäämiseksi tai
  • avoimen yliopiston opiskelija, jonka opiskelemia oppiaineita ei ole riittävästi tarjolla.

Erilliset opinnot Helsingin yliopistossa

 

Miksi opiskelisin?: Tavoitteena tutkinto


 

Opiskelijablogi

Opiskelijana opistossa

Ajankohtaista

Haetko yliopistoon?

Tietoa muualla