Opiskelijat kertovat

Opiskelijaksi Avoimeen yliopistoon. Kuva: Linda Tammisto

Opiskelijat kertovat omista oppiaineistaan ja opiskelusta esimerkiksi verkko-opintoina ulkomailta käsin.

Minun oppiaineeni

Taina Suonio. Kuva: Markus Sjöholm

Biologia – Taina Suonio

Taina Suonio suoritti ympäristöbiologian perusopinnot kokonaan etäopintoina Belfastista.

Minun oppiaineeni

Outi Ojanen. Kuva: Outi Tommila

Erityispedagogiikka – Outi Ojanen

Outi Ojanen löysi erityispedagogiikan opinnoista sekä tukea työhönsä että virkistystä arkeen.

Minun oppiaineeni

Satu ja Tuomas Leinonen. Kuva: Ulla Jokila

Filosofia – Satu ja Tuomas Leinonen

Opettaja ja psykologi kertovat filosofian opiskelusta.
– Kaikkien opettajien kannattaisi opiskella filosofiaa edes alkeistasolla.

Minun oppiaineeni

Lotta Karlsson. Kuva: Ulla Jokila

Kasvatustieteet – Lotta Karlsson

Kasvatustieteiden opintoja välivuoden aikana – opettajaksi opiskeleva Lotta kertoo kokemuksistaan.

Minun oppiaineeni

Kirsi Viitanen

Kasvatustieteet – Kirsi Viitanen

Päiväkodin johtaja Kirsi Viitanen haluaa syventää tietojaan aikuisten oppimisesta.

Minun oppiaineeni

Merja Rapeli. Kuva: Johanna Järviranta

Lapsen oikeudet – Merja Rapeli

Merja Rapeli lähti opiskelemaan oman kehittymisensä vuoksi asioita, jotka ovat lähellä hänen aiempia opintojaan.

Minun oppiaineeni

Henkka Tenkanen.

Maantiede – Henkka Tenkanen

Väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi.
– Tämä tuntuu todella omalta alalta.

Minun oppiaineeni

Päivi Karjalainen. Kuva: Ulla Jokila

Opiskelutaidolliset kurssit – Päivi Karjalainen

Oivaltava lukeminen-, Kirjallinen ilmaisu- ja Kirjastonkäyttö-kursseista on ollut apua opiskelussa ja myös työelämässä.

Minun oppiaineeni

Minun oppiaineeni: Psykologia

Psykologia – Riikka Lehti

Psykologiaa on Riikan mielestä helppo ymmärtää, sillä sitä voi peilata omaan elämäänsä. Verkko-opinnot sopivat nykyiseen elämäntilanteeseen hyvin.

Minun oppiaineeni

Päivi Naukkarinen. Kuva: Johanna Järviranta

Ravitsemustiede – Päivi Naukkarinen

– Ravitsemustieteen opinnoista olen saanut konkreettista hyötyä omaan työhöni, kertoo työfysioterapeuttina toimiva Päivi.

Minun oppiaineeni

Minun oppiaineeni: Sosiaalityö

Sosiaalityö – Kirsi Kaskinen

Kirsi suosittelee sosiaalityön opintoja kaikille, jotka haluavat täydentää omaa ammattitaitoaan. Opinnot soveltuisivat hyvin myös heille, joilla ei ole alaan liittyvää koulutusta.

Minun oppiaineeni

Minna Lindfors. Kuva: Johanna Järviranta

Taidehistoria – Minna Lindfors

– Taidehistorian opinnot olivat todella mielenkiintoiset ja sain niistä kipinän oppia lisää, museoemäntä Minna kertoo.

Minun oppiaineeni

Juha Hirvonen. Kuva: Päivi Leppänen

Valtio-oppi – Juha Hirvonen

– Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa opiskelu, kannustaa Juha, joka opettajien innoittamana jatkaa opintojaan tiedekunnassa.

Minun oppiaineeni

Kirsi Rantalainen. Kuva: Ulla Jokila

Viestintä – Kirsi Rantalainen

Kirsi suosittelee viestinnän perusopintoja oikeastaan kaikille, myös niille, joiden työtehtäviin viestintä ei suoraan liity.

Minun oppiaineeni

Elina Lämsä

Yleinen teologia – Elina Lämsä

– Opintojen suorittaminen antoi minulle myös lisäpätevyyttä. Kuitenkin ennen kaikkea olen saanut opetustyöhöni kaipaamaani lisäpotkua ja syvyyttä.

Minun oppiaineeni

Sanni Suhonen. Kuva: Johanna Järviranta

Yleinen teologia – Sanni Suhonen

Sannin mielestä välivuoden viettäminen Avoimessa yliopistossa on erinomainen juttu.

 

Lukiolainen Avoimessa yliopistossa

Aino Sederholm. Kuva: Ulla Jokila

Avoimen opinnot syventävät lukiokursseja – Aino Sederholm

– Avoimet yliopisto-opinnot ovat hyvä mahdollisuus tutustua johonkin tiettyyn alaan. Siitä voi olla paljonkin apua omaa uravalintaa miettiessä. Opinnot voivat auttaa myös pääsykokeisiin valmentautumisessa.

Kokemuksia verkko-opiskelusta ulkomailla

Opiskelua verkossa. Kuva: Päivi Leppänen

Kasvatustiedettä ja verkkoviestintää – Karolina Karlqvist

Verkko-opiskelu toimii Karolinan mielestä hyvin erityisesti silloin, kun itse asuu etäällä opiskelupaikkakunnasta.

Kokemuksia verkko-opiskelusta ulkomailla

Opiskelua verkossa. Kuva: Päivi Leppänen

Kehitysmaatutkimus – Anni Arial

Annia kiehtoo kehitysmaatutkimuksessa sen ongelmalähtöisyys. Haastavinta hänestä on aineen rajaamattomuus ja kehityksen määrittelyn vaikeus.

Kokemuksia verkko-opiskelusta ulkomailla

Opiskelua verkossa. Kuva: Päivi Leppänen

Kehitysmaatutkimus – Hannu Kokko

– Verkko-opiskelu oli minulle ainoa mahdollisuus opiskella suomalaisessa yliopistossa.

Kokemuksia verkko-opiskelusta ulkomailla

Anu Rosenlindt

Käyttäytymistieteitä – Anu Rosenlindt

– Verkko-opiskelu on ulkomailla asuessa ollut iso voimavara, ja olen todella nauttinut opiskelemisesta.


 

Opiskelijablogi

Opiskelijana opistossa

Ajankohtaista

Haetko yliopistoon?

Tietoa muualla