Aino Sederholm: Avoimen opinnot syventävät lukiokursseja

Opiskelijaksi Avoimeen yliopistoon. Kuva: Linda Tammisto

Aino Sederholm. Kuva: Ulla Jokila.

Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa lukiota käyvä Aino Sederholm päätti tutustua yliopisto-opiskeluun jo hyvissä ajoin: Lukion toisella luokalla hän suoritti Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa suomen kielen opintoihin kuuluvan Johdatusta kielentutkimukseen -kurssin, ja nyt ovat meneillään kehitysmaatutkimuksen opinnot. Opinnot ovat tuoneet uusia näkökulmia lukio-opintoihin.

”Opinto-ohjaajamme piti avoimen yliopiston kursseista tiedotustilaisuuden, ja kiinnostuin siellä asiasta”, Aino kertoo. ”Luen neljää kieltä, ja mietin, että kielitieteestä saisin ehkä tukea opintoihini”.

Kielentutkimus vastasi hyvin Ainon odotuksia. ”Ymmärrän nyt entistä paremmin, miten kielet rakentuvat, ja siitä on apua omissa kieliopinnoissani. Opinnot olivat myös hyvin yleissivistäviä.”

Hyvä luennoitsija auttoi alkuun

Paksun ja vaikean tenttikirjan näkeminen hirvitti ensin Ainoa, mutta luentojen myötä asiat selvisivät ihan eri tavalla. ”Opiskelu ei minusta mitenkään dramaattisesti eronnut lukio-opinnoista. Luentokurssi on mielestäni hyvä tapa aloittaa avoimen opinnot, jos yliopisto-opiskelu ei ole ennalta tuttua. Luennoitsija oli tosi hyvä ja esitti asiat mielenkiintoisesti. Hän myös auttoi aina mielellään, jos jollakin oli kysymyksiä.”

Vaikeinta opinnoissa oli Ainon mielestä lukio-opiskeluun verrattuna itsenäisempi ote. ”Kukaan ei esimerkiksi muistuttanut, että tenttiin ilmoittautumispäivä lähestyi. Monet käytännöt olivat uusia, kuten henkilöllisyystodistuksen mukaan ottaminen tenttiin. Kaikki asiat kuitenkin selvisivät kysymällä, ja uusiin käytäntöihin tottui nopeasti. Tärkeintä on olla oikeasti kiinnostunut siitä alasta, jota opiskelee”.

”Yliopisto-opiskelu eroaa lukiosta eniten siinä, että asioihin perehdytään syvällisemmin”, Aino kertoo. ”Tuntuu, että yhdellä johdantokurssilla oli useamman lukiokurssin verran asiaa ja opinnoista sai jotenkin enemmän irti. Minusta oli myös hienoa, että materiaalit olivat niin hyvin saatavilla. Luennoilla saattoi keskittyä kuuntelemaan, kun luennoitsijan käyttämät kalvot olivat verkossa.”

Mahdollisuus tutustua eri aloihin

Ainon mielestä avoimet yliopisto-opinnot ovat hyvä mahdollisuus tutustua johonkin tiettyyn alaan. Siitä voi olla paljonkin apua omaa uravalintaa miettiessä. ”Opinnot voivat auttaa myös pääsykokeisiin valmentautumisessa”, Aino toteaa. ”Opinnot auttavat kirjojen omaksumisessa, ja samalla pääsee kuulemaan luennoitsijan oman näkemyksen asioista sekä saa vastauksia omiin kysymyksiinsä”.

Ainon omat tulevaisuudensuunnitelmat ovat vielä auki. Kielet kiinnostavat edelleen, ja maailmaa olisi kiva nähdä vähän Suomea laajemminkin. Opintojen jatkaminen Avoimessa yliopistossa on sekin yksi mahdollisuus. ”Minulla on tulevaisuuden suhteen luottavainen mieli”, Aino toteaa. ”Uskon, että löydän juuri minulle oikea alan.”

(julkaistu 14.10.2008)


 

Opiskelijablogi

Opiskelijana opistossa

Ajankohtaista

Haetko yliopistoon?

Tietoa muualla