Yliopistopedagogiikka

Yliopistopedagogiikka ja sen tutkimus ovat löytäneet pysyvän paikkansa korkeakouluissa ympäri Suomen ja erilaisia yliopistopedagogisia asiantuntija- ja tukipalveluyksiköitä löytyy monista yliopistoista. Kansallinen ja kansainvälinen kilpailu yliopistojen ja korkeakoulujen välillä asettaa vaatimuksia opetuksen laadulle. Asiakaslähtöisyys korostuu yliopistojen toiminnassa, ja opiskelijat hakeutuvat niihin korkeakouluihin, joissa tietävät saavansa korkeatasoista opetusta. (Lindblom-Ylänne ja Nevgi 2003)

Yliopistopedagogiikassa on kyse yliopistossa tapahtuvan opetuksen ja oppimisen tutkimisesta, teoriasta sekä käytännöstä. Sen avulla tuetaan yliopiston opettajien ja tutkijoiden pedagogisen ajattelun kehittymistä sekä erilaisten ohjaus- ja opetusmenetelmien tarkoituksenmukaista käyttöä.

Yliopistopedagogiikan keskeisiä kysymyksiä ovat, miten ohjata opiskelijoiden kasvua oman tieteenalansa asiantuntijoiksi sekä tutkijoiksi. Sen kohteena on yliopistossa tapahtuva opetus-opiskelu-oppimisprosessin kokonaisuus, jonka osa-alueita ovat mm. opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi. Opetuksen tavoitteista käsin tarkastellaan erilaisia oppimisnäkemyksiä ja teorioita painottaen aikuisten oppimisen erityispiirteitä sekä opiskelijoiden yksilöllisiä eroja.

Yliopistopedagogiikan alaa ovat myös itsenäisyyttä ja kriittistä ajattelua aktivoivat opetus- ja opiskelumuodot, opetukseen ja ohjaukseen sisältyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä tieteellisen kirjoittamisen ohjaus. Jatko-opintojen ja väitöskirjojen ohjaus edellyttävät korkeatasoista teoreettista tietoa asiantuntijakoulutuksesta opetuksen perustaksi. (Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö)

Yliopistopedagogiikan kohteet

Yliopistopedagogiikan tarkastelun kohteet koskevat yhtäältä opiskelijaa tai opettajaa ja heidän toimintaansa mutta toisaalta myös erilaisia oppimisympäristöjä ja sen kaikkien osatekijöiden suhdetta ja vaikutuksia toisiinsa.

Oppimisympäristön nähdään koostuvan oppijasta, ympäristöstä ja opiskelutoiminnoista. Oppijan toimintaa ohjaavat erilaiset oppimisorientaatiot, strategiat, aikaisemmat tiedot, motivaatio ja oppimis- sekä tietokäsitykset. Ympäristöä taas määrittävät opettajan strategia, kyseessä oleva koulutusohjelma, arviointi, vaatimukset ja tavoitteet. Oppimisympäristön ja oppijan välille kehittyy jännitteitä opiskelijan sopeutuessa oppimisympäristöön. Oppijan ja oppimisympäristön välinen jännite on rakentava kun oppija kehittää uusia taitoja sopeutuakseen oppimisympäristöön. Jännitteet voivat myös olla tuhoavia, jolloin oppimisympäristö estää oppijaa käyttämään tiettyjä taitoja ja valmiuksia. (Lindblom-Ylänne ja Nevgi 2003, 56-58.)

Opettajan ja tuutorin tehtävä oppimisympäristön toteuttajana on haasteellinen, sillä yliopistossa on hyvin monenlaista oppijaa ja kaikille sopivan oppimisympäristön luominen voi olla mahdotonta. Pedagoginen osaaminen ja oman työn reflektointi voivat kuitenkin antaa eväitä oppimisympäristön tekijöiden ja erilaisten oppijoiden parempaan ymmärtämiseen. Myös erilaisten oppimis- ja tietokäsitysten teoreettinen ymmärrys voivat avata uusia näköaloja opetus- ja ohjaustyöhön. Tärkeätä ovat viime kädessä kuitenkin käytännön opetus- ja ohjaustaitojen ja uusien hyödyllisten käytäntöjen omaksuminen. (Lindblom-Ylänne ja Nevgi 2003.)

Yliopistopedagoginen koulutus tarjoaa eväitä opetuksen ja ohjauksen ilmiöiden syvällisempään hahmottamiseen.

Lähteet:

Biggs, J.(2003) Teaching for Quality Learning at University. What the student does. Buckingham: Open University Press.

Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi, A.(2003) Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja. Helsinki:WSOY.

Lisää tietoa yliopistopedagogiikasta:
Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö YTY

© Hannele Sirkkanen, 2006