Ainelaitosten kanssa yhdessä järjestettävä opetus

Luennolla kesäkuussa 2009. Kuvat: Wilma Hurskainen

Avoin yliopisto ja ainelaitokset järjestävät lukukauden aikana (ei yleensä kesäisin) myös yhteistä opetusta. Etukäteen sovitulle Avoimen yliopiston kurssille voidaan ottaa laitoksen opiskelijoita.Vastaavasti tietylle laitoksen kurssille voidaan ottaa Avoimen yliopiston opiskelijoita.

Tilojen ja opetusvälineiden varauksesta, kopiokorteista ja muista käytännön järjestelyistä vastaa yleensä opetuksen järjestäjä. Ensimmäinen luentokuulustelu pidetään tavallisesti yhteisesti Avoimen yliopiston ja laitoksen opiskelijoille. Uusintakuulusteluissa on erilaisia käytäntöjä. Usein ne järjestetään erikseen kummankin osapuolen omien käytäntöjen mukaisesti.

Riippumatta siitä, kuka vastaa yhteisopetuskurssin järjestelyistä, rekisteröi Avoin yliopisto omien opiskelijoidensa suoritukset ja laitos omien opiskelijoidensa suoritukset. Rekisteröinnin sujumiseksi opiskelijoiden on yhteisopetuskursseilla merkittävä tentissä vastauspapereihinsa nimen ja henkilötunnuksen lisäksi opiskelupaikkansa. Yhteisopetuskursseilla opettajan on tehtävä erilliset tuloslistat Avoimen yliopiston opiskelijoista ja perustutkinto-opiskelijoista, ja lähetettävä kummallekin toimijalle omat listansa.