Linjakas opetus

Linjakas opetus on eräs yliopistopedagogiikan malli, joka auttaa opettajaa suunnittelemaan opetustaan. Linjakkaalla opetuksella tarkoitetaan sitä, että kaikki opetuksen ja oppimisympäristön osatekijät tukevat toisiaan ja ovat linjassa keskenään. Linjakkaan opetuksen kannalta keskeisiä oppimisympäristön osatekijöitä ovat

• opintojakson tai -kokonaisuuden tavoitteet ja sisällöt
• opetus- ja opiskelumenetelmät
• oppimisen arviointimenetelmät
• opiskeluilmapiiri, joka syntyy opiskelijoiden ja opettajan vuorovaikutuksen tuloksena (Biggs 2003).

Yliopisto-opiskelun tavoitteena on kasvaa tietyn alan asiantuntijaksi, joka kykenee itsenäiseen työhön ja kriittiseen ajatteluun. Pysyvä ajattelun muutos voidaan saavuttaa, jos opiskelu suuntautuu opiskeltavan aiheen periaatteiden ymmärtämiseen ja aikaisemman tiedon ja uuden tiedon kriittiseen yhdistämiseen. Syväsuuntautuneesta lähestymistavasta oppimiseen kertoo myös opiskelijan pyrkimys tiedon soveltamiseen. Lähestymistapa oppimiseen ei ole opiskelijan pysyvä ominaisuus vaan syntyy opiskelijan omien tavoitteiden ja oppimisympäristön asettamien vaatimusten tuloksena. (Biggs 2003.)

Oppimisesta

Oppiminen voidaan määritellä monella tavalla. Konstruktivistisen oppimisnäkemyksen mukaan oppija rakentaa tietonsa todellisuudesta aktiivisen prosessin kuluessa. Opetuksen kannalta on tärkeää miettiä, miten opetus tukee opiskelijan aktiivista työskentelyä. Tällaista opetusta kutsutaan opiskelija- tai oppimislähtöiseksi opetukseksi.

Biggs (2003) yhdistää linjakkaan opetuksen ja konstruktivistisen oppimiskäsityksen käsitteeksi konstruktivistisesti linjakkaasta opetuksesta. Tällaisen opetuksen tavoitteena on tukea opiskelijaa opiskelemaan niin, että tuloksena on kokonaisuuksia ja asioiden välisiä yhteyksiä ymmärtävä oppiminen. (Lindblom-Ylänne ja Nevgi 2002, Biggs 2003.)

Todellisuudessa yliopistossa toteutettu opetus helposti tukee pintasuuntautunutta lähestymistapaa. Tällä tarkoitetaan opiskelijan huomion kiinnittymistä tekstin tai muun oppiaineksen mieleen painamiseen sellaisenaan, asioiden rutiininomaiseen toistamiseen ja kurssivaatimuksista selviytymiseen. Pintasuuntautunut lähestymistapa voi olla tehokasta joillain yliopistollisilla kursseilla, mutta pidemmän päälle lähestymistapa on tehoton ja opiskelu alkaa kuormittaa ja opiskelija voi kokea opiskelun stressaavana. Tämä voi johtua siitä, että pinnallisesti omaksuttu tieto ei kumuloidu eikä se tue tulevia opintoja.

Lähteitä

Biggs, J. (2003). Teaching for quality of learning at university (2. painos). Suffolk, UK: Open University Press and the Society for Research into Higher Education.

Helsingin yliopiston opetuksen ja opintojen kehittämisohjelma (2007-2009)

Karjalainen, A. & Jaakkola, E.: Akateemisen opetussuunnitelman kehittäminen. Opetusmoniste. Oulun yliopisto 1999.

Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi, A.(2003). Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja. Helsinki: WSOY.

Tampereen yliopiston Verkko-tuutor: Uudet oppimisympäristöt

© Saara Repo-Kaarento, 2007