Opetus- ja opiskelumenetelmät

Luennolla kesäkuussa 2009. Kuvat: Wilma Hurskainen

Kaikessa opetuksessa opetusmenetelmien ja opiskelijoiden opiskelumenetelmien tulee palvella opintojakson tavoitteita. Mikään opetusmenetelmä ei ole sinällään oikea tai väärä; sen valintaan vaikuttavat tavoitteen lisäksi opettajaan ja opiskelijoihin liittyvät tekijät.

Opiskelijalähtöistä ja syväsuuntautunutta oppimista edistävät menetelmät, jossa opiskelija tekee aktiivisesti työtä. Esimerkiksi kirjoittaminen on yliopistossa luonteva tapa aktivoida opiskelijoita syväsuuntautuneeseen opiskeluun. Yksilötyöskentelyn lisäksi pari- ja ryhmäkeskustelut sopivasti organisoituna edistävät ymmärtävää oppimista.

Verkko opetuksen apuna

Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa on käytössä oma verkkoympäristö, jonka hyödyntäminen on toivottavaa. Verkkoympäristössä on valmiita työkaluja, joita voi soveltaa omalle kurssille. Avoimen yliopiston suunnittelijat auttavat verkkoelementtien liittämisessä opetukseen. Avoimen yliopiston tavoitteena on kehittää pedagogisesti laadukasta opetusta, jossa verkko-opetuksen ja lähiopetuksen muodot palvelevat joskus kaukanakin asuvan opiskelijan tarpeita.

Oppimislähtöisiä opetusmenetelmiä valitessaan opettajan on hyvä pohtia, miten hän ja oppimisympäristö materiaaleineen, tehtävineen ja keskusteluineen parhaalla mahdollisella tavalla edistäisi opiskelijoiden oppimisprosesseja. Oppiminen on aina prosessi, jossa on erilaisia vaiheita. Tällöin kurssi, jossa on sopivasti pitkin matkaa aktivoivia tehtäviä ja väliarviointia, tukee ja pitää yllä opiskelijan oppimisprosessia.

© Saara Repo-Kaarento, 2007