Oppimisen arviointi

Oppimisen arviointi voidaan jakaa kahteen pääluokkaan: kehityksellinen (formatiivinen) ja arvioiva (summatiivinen). Kehityksellinen arviointi tähtää oppimisen edistämiseen ja arvioiva tavoittelee opiskelijoiden yhdenmukaista kohtelua.

Kehityksellistä arviointia opettaja voi tehdä oppimisprosessin kuluessa. Hyviä menetelmiä ovat oppimis- tai luentopäiväkirjat, keskustelut lähiopetustilanteessa tai verkossa, harjoitustyöt tai lyhyet raportit.

Kun opintojakso on ohitse, summatiivinen loppuarviointi on usein tarpeen. Tällöin arvioidaan sitä, miten opiskelija on saavuttanut opintojakson tavoitteet. Molemmissa arvioinnin muodoissa keskeistä on määritellä etukäteen arviointikriteerit sekä antaa opiskelijoille palautetta oppimisesta. Liian usein arvosana on ainoa palaute.

Avoimen yliopiston kursseilla, jossa on paljon opiskelijoita, on havaittu hyväksi antaa yhteispalaute koko ryhmälle. Opettaja kirjoittaa lopputyöt tai tentit luettuaan yhteisen palautteen sen pohjalta, mitä opiskelijat olivat osanneet ja mihin heidän tulisi kiinnittää huomiota. Opiskelijan oman aktiivisuuden varaan jää, että hän lukee palautteen ja ottaa siitä opikseen. Kuitenkin henkilökohtainen palaute on opiskelijalle tärkeätä ja siihenkin tulisi pyrkiä opettajan resurssien puitteissa.

Opettajan arvioinnin lisäksi opiskelijan on hyvä oppia myös arvioimaan itse omaa oppimistaan. Myös vertaisarviointi kehittää opiskelijoiden oppimisen taitoja ja syventää opiskeltavaan aiheeseen perehtymistä.

Avoimen yliopiston suositus arvioinnista ja palautteen antamisesta

Arviointikriteerit

Oppimisen arviointikriteerit kertovat opiskelijalle selvästi, mitä häneltä odotetaan.

Avoimen yliopiston opettajan tulee käyttää Avoimen kursseilla samoja arviointikriteereitä kuin ainelaitoksellakin. Jos arviointikriteerit ovat epäselviä, kannattaa kääntyä laitoksen puoleen. Pitkäaikaisten tuntiopettajien tulee päivittää oppimisen arviointikriteerit joidenkin vuosien välein keskustelemalla niistä ainelaitoksen opettajien kanssa.

Eräs tapa jäsentää oppimisen arviointia on Solo-taksonomia (Structure of the Observed Learning Outcome). Solo-taksonomian avulla määritellään osaamisen laatukriteerejä. Korkeampaan arvosanaan vaaditaan myös laadullisesti syvällisempää osaamista. (Biggs 2003).

5. Jatkettu abstrahointi: monipuolista induktiota ja deduktiota, tiedon yhteyksien taitavaa hahmottamista, hypoteesien ja yleistysten kuvailua.

4. Suhteutettu vastaus: induktiivista päättelyä, tiedon yhdistelyä, yleistämistä vain konkreettisiin kokemuksiin.

3. Multistruktuurinen: vastauksessa monia toisistaan irrallaan olevia relevantteja seikkoja, luettelomainen.

2. Yksistruktuurinen: vastauksessa yksi relevantti asia, kysymys ja vastaus yhteydessä, satunnaista tietoa.

1. Esistrukturaalinen: epäjohdonmukaisuus, ei asiatietoa, kysymys ja vastaus eivät kohtaa.

Lisää arvioinnista Pedagogisen kahvilan materiaaleissa.
Arviointimatriisi-esimerkit: Erja Rusanen, tehtävä1 ja tehtävä2 (pdf, 12 kt)

© Saara Repo-Kaarento, 2007