Avoimen yliopiston esittely Ajankohtaista Yhteystiedot

PL 9, 00014 Helsingin yliopisto
Yhteystiedot

Opiskelijaneuvonta
Ota yhteyttä

Tenttipalvelu
Ota yhteyttä

Muut yhteystiedot
Henkilöstö
Yhteistyöoppilaitokset

Ilmastonmuutos – mitä oikein tapahtuu ja ketä pitäisi uskoa?

Keskustelu ilmastonmuutoksesta käy jälleen kuumana. Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n uusimman raportin mukaan on syytä varautua merkittäviin muutoksiin. Joidenkin tutkijoiden mielestä taas ihmisen toiminnalla ei ole merkittävää vaikutusta ilmastonmuutokseen. Mitä tästä oikein pitäisi ajatella? Miksi tutkijat eivät ole asiasta yhtä mieltä?

Professori Atte Korhola

Helsingin yliopiston professori Atte Korhola on tutkinut ilmastonmuutosta ja seurannut siitä käytävää keskustelua jo useiden vuosien ajan. Hänen mukaansa ilmaston tutkimuksesta on hankala kertoa yksiselitteisesti, sillä riskeistä puhuminen on yleensäkin vaikeaa. Jos jokin riski on kasvanut kaksi prosenttia, mitä se oikeasti tarkoittaa elämässämme ja arjessamme, ja mitä meidän pitäisi tehdä?

Korholan mukaan lähes kaikki tutkijat ympäri maailmaa ovat yksimielisiä siitä, että ilmasto lämpenee ja että ihminen vaikuttaa lämpenemiseen. Eri mieltä ollaan sen sijaan siitä, minkälaista vauhtia lämpeneminen etenee ja mitä sen estämiseksi pitäisi tehdä.

– Keskustelussa nousevat yleensä esiin molemmat ääripäät: ilmastonmuutoksen kieltäjät sekä välittömiä katastrofeja ennustavat. Suurin osa tutkijoista on kuitenkin omilta kannoiltaan maltillisia, Korhola toteaa.

– Skeptikoissakin on variaatiota: jotkut kritisoivat esimerkiksi hiilidioksidin osuutta lämpenemiseen toiset taas ovat kriittisiä käytettyjen tieteellisten metodien tai ilmastoratkaisujen suhteen. Tutkijat, jotka kieltävät koko ilmastonmuutoksen ovat erittäin pieni vähemmistö.

Tiede opettaa epävarmuuden sietämistä

Professori Korhola pitää itsestään selvänä sitä, että tutkija kertoo oman alansa tutkimustuloksista sekä osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon.

– Suomessa on heikot perinteet siitä, miten tiedettä käytetään päätöksenteon apuna. Tässä meillä olisi paljon kehitettävää.

– Perinteinen tieteellisen keskustelun traditio pitää muuttaa, Korhola toteaa.

– Tarvitaan aitoa dialogia tutkijoiden ja suuren yleisön välillä, ei vain sitä, että tutkija kertoo, miten pitää tehdä. Parhaimmillaan tiede käsittelee kriittisesti vallitsevia kysymyksiä. Tiede opettaa yhteiskunnalle, että epävarmuudessa voi elää – lopullisia vastauksia ei ole. Tiede etenee erilaisten näkökulmien ja ristiriitaistenkin tutkimustulosten kautta.

Atte Korhola on yksi Helsingin yliopiston Muuttuva ilmasto: Studia Generalia -luentosarjan puhujista. Hän käsittelee omassa puheenvuorossaan 31.10. ilmastonmuutoksesta käytyä keskustelua otsikolla ”Loppuuko ilmastokeskusteluista happi?”.

Kaikille avoimilla ja maksuttomilla Studia Generalia -luennoilla on perinteisesti käyty vilkasta keskustelua. Luentoja voi seurata myös verkossa joko suorana lähetyksenä tai tallenteena ja keskusteluun voi osallistua myös Twitterissä (#studiageneralia) sekä Studia Generalia -blogissa. Luentosarjan toteuttaa Helsingin yliopiston Avoin yliopisto.

Studia Generalia: Muuttuva ilmasto
Studia Generalia -blogi
Avoimen yliopiston ympäristötieteen opinnot
Avoimen yliopiston ympäristöpolitiikan opinnot
IPCC-ilmastopaneeli